maanantai 1. marraskuuta 2010

Kirjastojen puolesta

Tunnustetaan saman tien: olen hidas, tai ainakin liikkeellä kovin myöhään. Onneksi ei ole myöhäistä auttaa kirjastoja. Miksi kirjastoja pitäisi auttaa? Koska silloin kun julkisia palveluja karsitaan, höylätään, supistenaan tai mitä vain, on kirjasto aivan liian houkutteleva kohde. Kukaan ei voi valittaa jäävänsä paitsi jostain elintärkeästä vain siksi, että häntä lähin kirjaston toimipiste on lakkautettu tai säädetty sen aukioloajat toivottoman suppeiksi.

En tiedä onko kaikkein paras tapa auttaa kirjastoa pitämällä lainansa myöhässä ja maksamalla niistä sakkoa. Vaikka olisikin, niin en aio siihen ketään kannustaa. Sen sijaan kannustan kaikkia lainaamaan ahkerasti. Valkoisen kirahvin blogissa on esitetty haaste, johon osallistun itse ja heitän samalla eteenpäin kaikille tämän tekstin lukijoille.

Esitänpä tässä samalla oman kommenttini tuossa haaste-linkissä mainittuun kirjaston 150-vuotissyntymäpäiväjuhliin liittyen. Tässä linkissä kerrotaan Suomen ensimmäisen lainakirjaston avatun Vaasassa jo vuonna 1794, joten ilmeisesti kirjastojen syntymähetkeksi lasketaan jokin aivan muu ajankohta.

Niin tai näin, lainatkaa silti ahkerasti! Tässä oma saldoni:

Lainat: 12
Varaukset: 7

Lokakuun alusta lukien on lainoja kertynyt 16 ja vuoden 2010 aikana 136.

4 kommenttia:

  1. Yksi parhaista tavoista on kysyä kirjastonhoitajalta ;) Ts. osoittaa kuntien päättäjille, että kirjastossa on sellaista tietotaitoa, jota ei saa muualta. Käyttämällä kirjastoa, vaatimalla (!) apua tiedonhaussa ja -hallinnassa, viesti menee toivottavasti perille myös päättäjille.

    VastaaPoista
  2. Tuo on varmasti ihan totta. Itse olen syyllistynyt siihen, että olen pitänyt kirjastoa lähinnä kirja- ja levyvarastona. Tiedonhaussa olen hyödyntänyt todella vähän, ja aivan aiheettomasti. Siinäpä on selvä oman ryhdistäytymisen paikka.

    VastaaPoista
  3. Itseä ihmetyttää se, kuinka joka kirjastoon halutaan lainaus- ja palautusautomaatit. Tämähän varmasti helpottaa kirjastovirkailijoiden töitä hetkellisesti, mutta ihmisten tottuessa koneisiin, mihin enää virkailijoita tarvitaan. Kirjastoja muutenkin halutaan vähentää ja kirjastovirkailijoiden eläköityessä uusia ei palkata. Kirjastot myös laskevat tarkkaan kuinka paljon ihmiset käyttävät näitä koneita ja ylemmältä taholta patistetaan virkailijoita ohjaamaan asiakkaansa koneiden äärelle, jotta kaikki oppisivat niitä käyttämään.

    Olen kirjastojen suurkuluttaja ja toivon totisesti, että nämä palvelut eivät heikkenisi ja ammattitaitoiset ihmiset löytyisivät tiskin takaa.

    Paatoksella, Tomomi :)

    VastaaPoista
  4. Minä pistin tovi sitten taistelun pystyyn pienkirjastomme puolesta adressin muodossa ja toitotin siitä kaikkialla missä keksin niin suullisesti kuin A4:n muodossa. Näillä näkymin saammekin säilyttää kirjaston, ellei kaupungin valtuusto vielä kaikkien yllätykseksi jyrääkin tähän mennessä tehtyjä suunnitelmia.

    Meidän kirjaston tietojärjestelmä näyttää kohdaltani vuoden alusta lainoja yhteensä 437, josta toki osa on lastenkirjoja. Iso määrä kuitenki:)

    VastaaPoista