Anneli Kanto: Pyöveli

Anneli Kanto: Pyöveli
Gummerus 2015
Sivuja: 382

Pyövelin ammatti on kiehtova. Moraalisesti siihen liittyy suuria vaikeuksia, eikä itsestäänselvää ole sekään, millainen ihminen siihen olisi sopivin. Epäilemättä löytyisi ihmisiä, jotka tekisivät vailla mitään tunnontuskia ja hyvinkin mielellään, mutta yhteiskunnan kannalta sellainen valinta ei välttämättä kuulosta parhaalta.

Minun äkkinäinen mielikuvani pyövelistä on iso karvainen mies, jolla on yläruumis paljaana ja kasvot naamioituna. Hän heilauttaa kirvestään, pää on irronnut ruumiista ja tarina voi taas jatkua toisaalla. Pyöveli vain ilmestyi paikalle ja katoaa takaisin sinne mistä tulikin, eli tavallisesti ei minnekään.

Tässä kirjassa pyöveli on pääosassa. Tarina antaa hänelle kasvot, kertoo millaista hänen arkensa on, millainen hän on ihmisenä, miten hän suhtautuu työhönsä ja on siihen päätynyt ja kouluttautunut. Jos joku vain ilmestyy jostain, niin tällä kertaa se onkin tuomittu.

Tapahtuma-aika on 1600-luvulla noitavainojen nostaessa päätään, joten historiallisen tiedon näkökulma on tärkeä. Päähenkilö Johann on pyövelin poika. Hänen isoisänsä oli rikollinen, joka pelastui hirttotuomiolta ryhtymällä pyöveliksi. Pyövelin pojasta tulee aina pyöveli, ja siinäpä ne tärkeimmät tavat olivatkin, jolla pyöveleitä hankittiin. Vaikka kihlakunnantuomari Wisander opettaakin Johannille, että pyöveli on tärkeä kruunun virkamies ja järjestyneen yhteiskunnan ylläpitäjä, ei sitä ihmisten käytöksestä juuri voi päätellä. Kukaan ei halua koskea pyöveliin tai puhua tälle, pyövelin kanssa samasta tuopista ei juoda eikä hänen pöytäänsä istuta, eikä pyövelin poika pääse kouluun talonpoikien jälkikasvun kanssa. Johannin mielestä ei ole reilua, että häntä kohdellaan siten vain hänen syntyperänsä tähden, mutta vastaan taistelu ei ole helppoa.

Johannin lisäksi kirjassa ovat kertojina tuomari Wisander ja apteekkari Eggerts. Kaikkien kolmen tarinat liittyvät toisiinsa, mutta varsinkin apteekkarin osuus tuntuu hieman irralliselta, joskin hyvin kiinnostavalta ja luontevalla tavalla ajankuvaa valaisevalta. Kirjan nimen huomioiden ei liene vaikeaa arvata, että Johann häviää kapinansa yhteiskuntaa vastaan ja hänestäkin tulee pyöveli. Siinä tehtävässään hän päätyy pohtimaan niitä samoja ammattiinsa liittyviä ongelmia, joista ylempänä mainitsin.

Minä pidin tästä kirjasta kovasti, ja huomasinkin sen vetävän vahvasti puoleensa. Noitavainoista olen lukenut aiemminkin. Se on melkoisen synkkää luettavaa, ja sama ajanjakso muodostuu tässäkin kirjassa käännekohdaksi. Oikeudenkäytön mielivaltaisuutta voi hämmästellä, mutta samalla on pidettävä mielessä, ettei ilmiö eronnut miltään oleelliselta osalta uskonnollisesta fanaattisuudesta, joka on nykyaikanakin voimissaan, valitettavasti.

Historiallisen arjen kuvauksen ystäville tätä voi suositella lämpimästi, ja miksei muillekin, jo yleissivistyksen nimissä.