sunnuntai 14. elokuuta 2016

Jere Laine: Sota 2016

Jere Laine: Sota 2016
Nordbooks 2016
Sivuja: 448

Eletään kevättä 2016. Nato on kaikilla voimillaan kiinni moninaisissa operaatioissa Pohjois-Afrikassa, Lähi-Idässä, Irakissa ja Afganistanissa. Venäjä yllättää Suomen vaatimalla yhtäkkiä öljykuljetuksiinsa niin kovia myönnytyksiä, että ne tarkoittaisivat käytännössä alueluovutuksia. Sellaiseen ei tietenkään voida suostua, mutta yllättäen Suomi näyttääkin jäävän yksin selviämään tilanteesta. Naton fokus on muualla ja EU:ssa Suomi on kovin huonossa huudossa, mm. talouskriisiin liittyneen venkoilunsa vuoksi.

Kuten kirjan nimestä saattaa arvata, seurauksena on ihan oikea sota, ja siinä Laine pääsee toden teolla omalle alueelleen. Kirjailija on siis ammattisotilas, ja sen kyllä huomaa. Oikeastaan jo esipuhe on sellainen, että tekstin takana on syytä olettaa olevan rutkasti asiantuntemusta.

En ole ollut sotakirjallisuuden ylin ystävä. En ole ollut kiinnostunut taisteluista ja muusta sotatoiminnasta vaan pikemminkin minua ovat kiehtoneet sotaan liittyvät moraaliset ja eettiset seikat. Tämän kirjan kohdalla on kuitenkin toisin, ja se johtuu siitä yksinkertaisesta seikasta, että kirjassa kuvattu sota tulee niin lähelle. Se koskisi väistämättä minua itseäni aivan samalla tavalla kuin kaikkia muitakin, ja hyvässä lykyssä voisin olla itsekin tapahtumissa osallisena. Tässä yhteydessä onkin kiinnostavaa huomata, miten etäisenä onkaan oppinut pitämään sodan mahdollisuuttakin.

Laineen taistelukuvaukset ovat erinomaista luettavaa. Hän saa kaiken kuulostamaan melko yksinkertaiselta, ja erityisesti eri joukkojen ja aselajien yhteistoiminnan merkitys aukeaa hienolla tavalla. Varusmieskoulutuksen aikana keskityttiin vain siihen omaan juttuun, suoriutumaan siitä käsketyllä tavalla ja rutiininomaisesti, mutta tuo laajempi kuva jäi tyystin hämärän peittoon. Minua itseäni se olisi jo aikanaankin auttanut motivoitumaan paremmin, mutta parempi edes nyt myöhässä.

Minusta tämä kirja on hyvää luettavaa ihan puolustuspoliittisena kannanottonakin, sillä on ilmeistä, ettei Laine seiso puolustusbudjetin leikkausten ja varuskuntien lakkautusten takana. Kyllähän tämä pakottaa ajattelemaan niitä hieman toisenlaisessa valossa, kun mikään kohta kirjan juonessa ei tunnu varsinaisesti epäuskottavalta. Epätodennäköiseltä ehkä, mutta ei meistä moni halua venäläistä rulettiakaan pelata, vaikka siinä todennäköisyys onkin pelaajan puolella.

lauantai 13. elokuuta 2016

Anna Ala-Soiroá: SEKSIÄ

Anna Ala-Soiroá: SEKSIÄ - Kuuma aalto
Karisto 2016
Sivuja: 150

Päiväkotitäti Marjatta saa työkavereiltaan 60-vuotislahjaksi lahjakortin eroottiseen iltaan. Ilta sinänsä ei juuri säväytä, mutta Marjatta päättää kuitenkin tarttua tilaisuuteen ja palkkaa tilaisuuden vetäjän evitan omaksi eroottiseksi terapeutikseen ja personal trainerikseen.

Ohjelmassa on kuusi erilaista fantasiaa, jotka Evita järjestää Marjatan toteutettaviksi. Vaikka yritys on kova, ei kaikki mene aivan suunnitelmien mukaan. Sekä Marjatan että lukijan onneksi ei aivan kaikki sentään mene pieleen. Muutoin koko kirja olisi mennyt ohi aihealueestaan.

Tämä ei ole mikään suuri kaunokirjallinen taidonnäyte, muttei minun mielestäni ole mitään syytä hävetäkään. Tavallaan on kiinnostavaa, että kirjoittaja ei esiinny kannessa omalla nimellään (eihän?), se kertoo jotain joko koko yhteiskunnastamme tai ainakin kirjoittajan omasta elinympäristöstä. Aihe ei selvästikään ole täysin vapaasti käsiteltävissä.

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Veikko Huovinen: Lampaansyöjät


Veikko Huovinen: Lampaansyöjät
WSOY 1970
Sivuja: 155

On mukavaa huomata, että Helmetin e-kirjavalikoimiin tulee myös tällaisia Lampaansyöjien kaltaisia kirjoja, joilla ei ole mitään tekemistä ajankohtaisuuden kanssa, enkä nyt aivan klassikostakaan puhuisi.

Kaksi kaverusta, Valtteri ja Sepe, ovat haaveilleet ja suunnitelleet hyvän aikaa lampaanlihan syömisestä. Suunnitelma on laadittu ja siirrytään toteutusvaiheeseen: he pakkaavat auton retkivarustukseen, matkustavat kohti pohjoista ja suuntaavat sattumalta valitun, mutta ennalta tiedustellun lammastilan luo, ampuvat yhden lampaan yön pimeydessä ja säntäävät karkuun nautiskelemaan saaliistaan. Lammas valmistetaan leiriolosuhteissa, ulkopuolisilta silmiltä piilossa, sillä kiinnijäämisen pelko kolkuttelee armotta mielessä.

Sitten syödään lammasta ja juodaan viinaa. Retkellä kyllä juodaan ahkerasti muutenkin, ja viime kädessä juuri se taitaakin olla koko reissun perimmäinen tarkoitus. Kaverukset ryöstävät toisenkin lampaan, mutta sen jälkeen se alkaa heitä kyllästyttää, ja lukijalle muistuu kirkkaana mieleen se tapa, jolla he alussa lampaanlihan syömisestä hekumoivat. Retki ei ole vielä lopussa, vaan miesten alkaakin tehdä mieli kalaa. Ja niin tarina muuttuukin lampaansyöjistä kalansyöjiksi.

En tiedä oliko se ollut Huovisen tarkoituksena, mutta minulle jäi sellainen vaikutelma, että tämä olikin kaupunkilaiselämän ylistyslaulu. Lampaan syömisestä maalaillaan alussa niin romantisoitu kuva, että Eedenin puutarhakin kalpenee. Kuitenkin jo parin päivän jälkeen lammas on muuttunut vihonviimeiseksi evääksi, ja erityisesti tunturipurosta saalistettu kala olisikin se autuuden huipentuma. Nämä kaverukset eivät selvästikään haaveile siitä, että saisivat pysyvästi nauttia vaikkapa lammastilallisen tai kalastajan elämästä, vaan heille on tärkeätä saada haaveilla ja myös toteuttaa noita haaveita, muttei paria päivää pidempänä jaksona. Juuri kaupunkilainenhan haaveilee maalaiselämästä ja saa siitä tarpeekseen nopeasti ja siirtyy seuraavaan kohteeseen. Kaverukset ovat selvästikin kaupunkilaisia, ja Huovinen kuvaa heidän retkeään onnellisten ihmisten onnistuneeksi reissuksi.

En tiedä, oliko Huovisella tällaista ajatusta mukana, mutta minulle se välittyi juuri näin. Maalais/eräelämä on mukavaa, mutta vain silloin kun sitä ei tarvitse tehdä yhtään pidempään kuin sattuu huvittamaan.