Maarit Verronen: Pimeästä maasta
Kirjayhtymä 1995
Sivuja: 268
Tämän kirjan löysin aikanaan kirjaston poistomyynnistä. Kansi on melkoisen mitäänsanomaton, eikä takakannen kuvauskaan kerro oikeastaan mitään muuta kuin sen, että jollain kirjan keskeisellä henkilöllä on pitkä ja vaikea nimi. Sen vuoksi ostopäätös tuli tehtyä yksinomaan kirjailijan nimen perusteella, mikä osoittautui riittäväksi perusteeksi, kuten olin toivonutkin.
Kirjan "ihmiset" ovat vain ihmisenkaltaisia. Tärkeimmät erot ovat erikoisessa syntymätavassa ja erityisesti siinä, että heidän fyysinen ulkomuotonsa muuttuu välittömästi ja suoraan henkisten ominaisuuksien perusteella.
Päähenkilö Ulthyrja Tharabereghist on kotoisin Pimeästä maasta, kaukana pohjoisessa eristyksissä kaikesta muusta olevasta kylästä. Kyläläiset uskovat maailmassa olevan heidän kylänsä ja ympäröivä tundra, eikä mitään muuta. Joka muuta kuvittelee, laitetaan kuoppaan virumaan, jotta hänestä pehmenee pois moinen epämuotoisuus. Kylässä on ensiarvoisen tärkeää olla oikean muotoinen. Kaikki ovat joko metsästäjiä tai huolehtijoita, ja heidän muotojaan ohjataan näitä toimia varten. Lapsia pidetään kuopissa pehmenemässä ja he pitävät päällään kivuliaita osamuotteja, jotka pakottavat heitä vähitellen oikean muotoisiksi. Oikea muoto puolestaan kokeillaan sovittautumisessa metalliseen kokomuottiin, joka on mystisen alkuvoiman luoma.
Ulhtyrhaa ahdistaa hänen kylänsä ilmapiiri ja tukahduttava asenne. Kulkukauppiaan tultua kylään hän uskoo, että maailmassa voi olla muitakin kyliä, ja niitä hän lähtee etsimään. Lukijaa ei suuresti yllätä, että kyliä myös löytyy, eivätkä kaikki ole samanlaisia kuin Pimeä maa. Tämän enempää en juonta halua paljastaa.
Niin kylien dynamiikka kuin ihmisten muodotkin on tietysti nähtävä vertauskuvallisina. Toisaalta eristyneisyys nousee hyvin selväpiirteisenä esiin. Pimeämaalaisten ahdaskatseisuus on alleviivaavan korostettua, ja ylipäätään kylien asukkaiden maailmankuva tuntuu suorastaan koomiselta, kun tiedämme, mitä muuta maailmasta todellisuudessa löytyy. Kirjassa eristyneisyys on vain maantieteellistä, mutta yhtä hyvin sen voisi ajatella ajalliseksi tai tiedolliseksikin, viime kädessä ilmiö toimii ihan samalla tavalla. Sen vuoksi tästä on helppo lukea myös kritiikkiä uskontoja kohtaan.
Kirja on ollut Finlandia-ehdokkaana 1995, mikä oli ilahduttavaa kuulla. Minä pidin tästä kovasti, sillä kyse on kirjasta, joka suorastaan pakottaa ajattelemaan. Se ei tarjoa edes suoraa kysymystä saati sitten vastausta, mutta silti lukija jää niitä molempia pohtimaan. Lukijakohtaisesti molemmissa on tämän kohdalla varmasti suuria eroja.
Parin päivän päästä alkaa lähikirjastossani seuraava poistomyynti. Toivottavasti minulla käy siellä yhtä hyvä tuuri kuin viimeksi!