Vuoden 2013 top 10

Edellisten vuosien tapaan valitsen viime vuoden aikana lukemistani kirjoista kärkikymmenikön. Kirjat on siis voitu julkaista milloin hyvänsä; ainoa niitä yhdistävä ominaisuus on, että olen lukenut ne loppuun vuoden 2013 kuluessa. 

En ole yrittänyt arvioida kirjojen paremmuutta sinänsä, vaan mielikuvaani lukukokemuksen hyvyydestä. 2013 lukemistooni kuului suurempi osuus asiatekstejä kuin aiemmin, ja se näkyy myös tällä listalla. Se on toki luontevaa: koska asiatekstit ovat kiinnostaneet aiempaa enemmän, ovat myös kokemukset niistä olleet hyviä - ja toisin päin. 

Kirjat ovat paremmuusjärjestyksessä ainoastaan kahden parhaan osalta.

1. Cormac McCarthy:  Tie. Musertavan vahva kuvaus katastrofin jälkeisestä maailmasta pakottaa ajattelemaan elämää yleensäkin samoin kuin sitä, miten pienistä asioista onkaan mahdollista olla onnellinen.

2. Antti Nylén: Halun ja epäluulon esseet. Ryhdyin lukemaan tätä epäluuloisena tai jopa vihamielisenä, mutta teksti oli niin hyvää, etten voinut muuta kuin pyörtää pääni ja ihastua. Esseitä parhaimmillaan!

Jari Tervo: Esikoinen. Tämän valinnan selittää pitkälti Tervo-faniuteni. Ei ole niinkään sitä tyyliä, johon aikanaan ihastuin, mutta toisaalta kertoo mukavasti myös kirjailijan kyvystä uusiutua.

Timo Hännikäinen: Ilman. Esseitä arasta aiheesta. Jokaisella ei ole munaa kirjoittaa kirjaa siitä, että on runkkari. Hännikäinen pistää itsensä reilusti likoon ja antaa äänen niille, joita kukaan ei viitsi edes sääliä.

Ulla-Lena Lundberg: Jää. Olen itsekin yllättynyt siitä, miten paljon tähän kirjaan tykästyinkään. Omalta kohdaltani pidän tätä osoituksena siitä, miten hyvin tehty kuvaus voi itsessään riittää tekemään kirjasta hyvän.

Teemu Keskisarja: Kyynelten kallio. Erinomaisella tyylillä kirjoitettu kirja historiasta. Aihetta ei liiemmin ole tältä kantilta käsitelty, ja se onkin omiaan inhimillistämään entisaikojen ihmisiä korostamalla sitä, että samanlaiset halut heilläkin ovat olleet, vaikkei siitä koulussa olekaan kerrottu.

Tommi Uschanov: Miksi Suomi on Suomi. Suomalaisilla - kuten varmasti muillakin kansakunnilla - on itsestään sellainen käsitys, että he ovat jollain tapaa aivan erityisiä. Uschanov ruotii aihetta eri kanteilta kumoten harhaluuloja ja löytäen todellisia erityispiirteitä.

Kari Enqvist: Olemisen porteilla. Ei top10-listaa minulta ilman Enqvistiä, siltä alkaa hiljalleen tuntua. Mutta minkäs teet, kun mies kirjoittaa niin kiinnostavista aiheista ja niin hyvin, että sai tästäkin aikanaan Tieto-Finlandian.

Antti Tuomainen: Tappaja, toivoakseni. Olen näköjään tykännyt Tuomaisen alkupään tuotannosta enemmän kuin myöhemmistä, sillä myös Veljeni vartijan valitsin aikanaan top kymppiin, mutta sen jälkeen tulleista en ole niinkään syttynyt. Tämän kirjan aiheena on kosto ja sen mielekkyys - tai mielettömyys, miten vain.

Mikael Niemi: Veden viemää. Luonnonkatastrofi Ruotsissa. Mikä heitä muka uhkaisi? Ei ehkä tsunamit tai maanjäristykset, mutta pato voisi sortua samankaltaisin seurauksin. Niemen tarinat veden armoille joutuvista ihmisistä toimii armottoman hienosti.

Tommi Uschanov: Miksi Suomi on Suomi

Tommi Uschanov: Miksi Suomi on Suomi 

Kansi: Taru Staudinger 

Teos 2012 

Sivuja: 220 

Luin Uschanovin Suuren kaalihuijauksen kaksi vuotta sitten ja puuduttavasta alusta huolimatta tykästyin kirjaan niin paljon, että tämänkertaista kirjaa odottelin jo innolla. Kirjaston varausjonon pituudesta päätellen en ollut ainoa innostunut. On ilahduttavaa nähdä, että tällaisiakin kirjoja jonotetaan. Vaikka kyse ei olekaan kaikkein kevyimmästä kirjallisuudesta, niin viihdyttävää se voi silti olla.

Kirjan nimi kuvaa sisältöä hyvin, sillä Uschanovin tarkoituksena on selvittää, onko olemassa joitain kansallisia erityispiirteitä, jotka toisaalta olisivat yleisiä suomalaisille, mutta jotka toisaalta puuttuisivat muilta kansoilta, lähimmätkin naapurimme mukaanlukien. On selvää, että mitä kauempaa vertailukohde otetaan, sitä suurempi on myös joukko se joukko, johon vertailtava näyttää kuuluvan. Jos esimerkiksi verrataan suomalaisia kaikkiin nisäkkäisiin, niin yhdistävänä joukkona on (ainakin useimpien kohdalla) ihmisyys. Suomalaisten vertaaminen johonkin kaukaiseen maahan tuo todennäköisesti esiin lähinnä eurooppalaisia piirteitä, ja vasta silloin kun verrokkina on vastaavanlaiseen länsimaiseen kulttuuriin kuuluvia kansoja, nousee esiin erityisesti suomalaisia piirteitä.

Toki näitä suomalaisia erityisominaisuuksia löytyy roppakaupalla, mutta ne eivät välttämättä olekaan niitä samoja, joita äkkiseltään voitaisiin kuvitella. Tai voi olla, että ne jopa pitävät paikkansa, mutta onkin niin, että useat muutkin kansat liittävät samat ominaisuudet itseensä, vaikka suomalaisessa ajattelutavassa juuri niitä käytettäisiinkin verrokkeina. On mielenkiintoista nähdä, miten jo suomen kieli luo joitain ilmiöitä, ja on toisaalta paljon vahvempi yhdistävä tekijä kuin yhteinen kieli yleensä, sillä suomea käytetään vain yhdellä yhtenäisellä tavalla esim. yhteiskuntaluokasta riippumatta.

Kirja on jaettu kolmeen lukuun, joista ensimmäinen käsittelee Suomen erityisluonnetta, toinen taloutta sekä hyvinvointia ja kolmas suomalaisten suhdetta historiaan. Omasta mielestäni lukujen sisältö vastaa kirjan otsikkoa edetessään yhä vähemmän. Ensimmäinen luku on täyttä tavaraa, ja tuntuu hyvin perustellulta. Toinen  on myöskin epäilemättä asiaa, mutta toisaalta se on asiaa aiheesta, joka jo yksinään rajaa tarkasteltavien maiden joukon melko pieneksi. Kolmas puolestaan käsittelee hyvin mielenkiintoisia ja viihdyttäviä aiheita, mutta olen melko skeptinen sen suhteen, miten hyvin ne kuvaavat juuri suomalaisia yleensä. Esim. siitä olen varma, että muuallakin on erehdytty asioiden vuosiluvuista ja jopa -kymmenistä, eivätkä asioiden tapahtumisvauhteihin liittyvät harhatkaan liene meidän yksinoikeutemme. Tai ehkä tarkoitus olikin hieman lievittää tuskaa: koska useimmat kolmannen luvun asioista oval luonteeltaan negatiivisia, niin loppua kohti nouseekin yhä enemmän esiin se, miten samoihin "mokiin" syyllistyvät muutkin.

Kaikenkaikkiaan tämä on todella mainio kirja, eikä sen lukeminen varmasti tee pahaa kenellekään suomalaiselle. Ainakin kaikkien, jotka tekevät tai ovat aikeissa tehdä yleistyksiä suomalaisista, kannattaisi se lukaista.

Tommi Uschanov: Suuri kaalihuijaus

Tommi Uschanov: Suuri kaalihuijaus - Kirjoituksia yhteiskunnallisesta tietämättömyydestä

Teos 2010, 198 sivua.

Timo Harakan Luoton lopun yhteydessä tuli jossain vastaani tämä kaalihuijauskirja. Joudun myöntämään, että tulin varanneeksi sen melkeinpä pelkästään etukannesta löytyvän tekstin perusteella. Nyt kun vihdoin sain kirjan käsiini ja se tuli lukupinossakin vastaan, en ollut aivan yhtä innoissani. Aihe sinänsä on kyllä edelleen kiinnostava, etenkin persujen vaalimenestyksen jälkeen. Luulen, että jos tämä julkaistaisiinkin vasta nyt, voisi lukijakunta olla laajempi, vaikken kyllä tiedäkään millainen vastaanotto aikanaan edes oli.

Olen joskus tullut kertoneeksi, että keskeytän kirjoja vain äärimmäisen harvoin, enkä edes muista milloin viimeksi niin on käynyt. Toissapäivänä se oli erittäin lähellä. Niin lähellä, että selailin kirjaa jo erinäisistä kohdista katsellen onko luvassa jotain parempaa vai ei. Siinä vaiheessa olin nimittäin lukenut kirjan esipuheen, joka oli pituudeltaan yli 20 sivua ja tylsintä tekstiä, jota olen pitkään aikaan lukenut, etenkään vapaaehtoisesti. Näin lukijan näkökulmasta kyseenalaistan sen, kannattaako kirjan ensimmäisestä vastaantulevasta osasta tehdä näin luotaantyöntävää. Jos suinkin kirjoja keskeyttelisin, niin tässä se olisi tapahtunut. Tosissani harkitsin jo sitäkin, olisiko keskeytyksessä jopa aihetta blogimerkintään asti ja miten sen muotoilisin.

Jälkikäteen on helppo sanoa, että onneksi en keskeyttänyt. Loppupuoliskolla tapahtui jopa tuttu "vielä yksi kappale" -ilmiö, mitä en todellakaan olisi esipuheen perusteella uskonut! En aio ryhtyä luettelemaan niitä moninaisia ilmiöitä, joita kirjassa kuvaillaan. Yhteiskunnallinen tietämys tarkoittaa tässä yhteydessä pitkälti samaa kuin politiikan tuntemus, mutta kautta linjan tarkastellut ilmiöt on kuitenkin asetettu tasolle, joka olisi kenen tahansa saavutettavissa. Haastattelututkimuksissa ei siis ole kysytty asioita, jotka vaatisivat erityistä perehtyneisyyttä, vaan voi ajatella niiden koskevan aiheita, joiden luulisi olevan tuttuja jos ylipäätään on tarkoitus perustella äänestyskäyttäytyminen asiakysymysten pohjalta.

Yhteiskunnallinen tietämättömyys näyttää olevan asia, johon liittyy erityisen paljon ja erityisen voimakkaita harhaluuloja. Kirjailija käsittelee aiheitaan varsin monipuolisesti ja mielestäni hyvin perustellen. Perustelujen hyvyyden subjektiivisuus liittyy nimenomaan kirjaan itseensä; enhän minä hänen faktojaan ole tarkistanut, vaan satun vain uskomaan niihin. Toisin kävi Markku Jokisipilälle, jonka käsialaa on yksi kirjan lainauksista:

"Erään toisen kerran jonkun kolumnin jälkeen yksi herra soitti minulle ja kiven kovaan jankutti, että asian on pakko olla päinvastoin kuin minä väitin. Perusteena oli se, että hän oli 1970-luvulla Hankkijan varaosatiskillä kuullut jonkun kertovan kuulleensa joltain, ettei asia näin ollut. 'Tuskin hän valehteli', kuului jatkoargumentti."


Mikäli yhteiskunnallinen tietämättömyys kiinnostaa, niin voin suositella tätä kirjaa lämpimästi, mutta esipuheen voi huoletta hypätä yli, jos alkaa puuduttaa :) Tietämättömyyden lisäksi kirjassa käsitellään ihmisten pettymystä politiikkaan sekä niitä ylitsepääsemättömän tiukasti kiinni juurtuneita harhakäsityksiä, joihin kirjan nimi kaalihuijauskin liittyy.