Joyce Carol Oates: Kosto: Rakkaustarina

Joyce Carol Oates: Kosto: Rakkaustarina

Otava 2010, 152 sivua.

Tilasin tästä kirjasta arvostelukappaleen Otavan uutuusluettelon perusteella, mutta toden teolla kiinnostuin Leenan ja Tomomin blogikirjoitusten jälkeen. Kosto on lyhyt kirja, lähes pienoisromaani. Sen näkee jo siitäkin, että minunkin kaltaiseni hidas lukija lukee sen päivässä. Jos tilaisuus suinkin olisi antanut myöten, olisin lukenut sen yhdeltä istumalta.

Tässä näin taas kerran, miksi pidän suomalaisesta kirjallisuudesta enemmän kuin käännös-. Niin taitavia kuin suomentajat voivat olla, he eivät silti ole kirjailijoita, jotka tekevät suoraan teostaan juuri sellaiseksi kuin parhaaksi näkevät. En osaa osoittaa mitään yksittäistä esimerkkiä, mutta kieli ei vain lennä samaan tapaan kuin alun perin suomeksi kirjoitetussa kirjassa. Oates vaikuttaa niin hyvältä kirjailijalta, että englanniksi teksti olisi luultavasti vielä hienompaa. Ei sillä, että minä sitä hienoutta osaisin erottaa.

Tarinan aiheena on joukkoraiskaus sekä sen seuraukset niin tekijöille kuin uhr(e)illekin. Monikko suluissa siksi, että uhrin 12-vuotiasta tytärtä ei varsinaisesti raiskata, mutta hän joutuu yhtä lailla väkivallanteon uhriksi ja todistamaan tapausta. Minusta tämän kirjan juoni on melkeinpä yhdentekevä, sillä se ei tarjoa mitään uutta ja ihmeellistä, ei taidokkaasti rakennettua yhteen punoutuvaa, yllättävää käännettä, vaan on pikemminkin ennalta arvattavissa. Kirjan selvä vahvuus on siinä, miten se pitää lukijan tiukasti otteessaan ja kuvaa etupäässä tyttären tunteita ja havaintoja tapahtumista ja yhteisön reaktioista tapahtumiin.

Yhteisön reaktio on niin pöyristyttävän väärä, että lukija ei voi olla raivostumatta sitä kohtaan. Raiskaajat on helppo kuvitella eteensä ja toivoa, että voisi itse langettaa ja toimeenpanna heille rangaistuksen, nyt heti. Käsittämättömältä tuntuu se, miten ilmiselvästi syyllisiä miehiä voi puolustella. Vaikka kyseessä olisikin oma perheenjäsen, niin miten on mahdollista ummistaa silmänsä hänen kauhealta teoltaan? Lukijalle syntyvä reaktio on niin automaattisen itsestään selvä, että koko romaania voisi ajatella raiskauksen vastaisena pamflettina. Siinä tarkoituksessa se onnistuukin hyvin, sillä tämän luettuaan ei kerta kaikkiaan ole mahdollista kenenkään ajatella, että raiskauksessa voisi olla kyse pelkästään seksistä tai siihen pakottamisesta. Kyseessä on mitä julmin väkivallanteko, jonka henkinen puoli on jopa fyysistä pahempi.

Minulle suositeltiin samalta kirjailijalta Haudankaivajan tytärtä, ja luultavasti se olisi syytä lukea saadakseen paremman käsityksen kirjailijan taidoista, sillä niin hyvä kuin Kosto olikin, se oli kuitenkin vain suupala. Valtavan voimakas suupala.