Juha Pihkala & Esko Valtaoja: Nurkkaan ajettu Jumala?

Juha Pihkala & Esko Valtaoja: Nurkkaan ajettu Jumala?

Kirjapaja 2004, 304 sivua.

Kirjoitin pari viikkoa sitten samojen tekijöiden kirjasta Tiedän uskovani, uskon tietäväni. Nurkkaan ajettu Jumala? on "sarjan" ensimmäinen osa, joka valittiin vuonna 2004 vuoden kristilliseksi kirjaksi.

Perusasetelmaltaan molemmat ovat samanlaisia: luterilaisen kirkon piispa keskustelee tähtitieteen professorin kanssa uskontoihin liittyvistä asioista. Tämä kirja eroaa seuraajastaan siinä, että tässä on ainoastaan yksi pitkä keskustelu, kun jälkimmäisessä oli kymmenen lyhyempää. Molemmissa versioissa on puolensa. Pitkässä keskustelussa mitään aihetta ei tarvitse lopettaa kesken vain siksi, että on määrätty kirjoitettavaksi tietty määrä kirjeitä keskustelua kohti, eikä siksi kumpikaan voi saada asetelman vuoksi "viimeistä sanaa". Toisaalta lyhyitä keskusteluja puolustaa se, että aihepiiri on tarkemmin rajattu.

Tässä kirjassa näkyy minun mielestäni vielä enemmän se asetelma, että Valtaoja on hyökkääjä ja Pihkala puolustaja. Kuten arvella saattoikin, on tässä esitetty tunnettuja hankalia kysymyksiä, joihin ei ilmeisesti ole olemassa sellaista vastausta, johon kaikki osapuolet olisivat tyytyväisiä. Yksi esimerkki tällaisesta on pahan olemassaolo. Jos Jumala on hyvä ja kaikkivaltias, niin mistä paha on peräisin ja miksi hän sallii sen olevan?  Muut aiheet ovat mm. seuraavia (otteita kirjeiden otsikoista):

• Mitä jos Jeesus teloitettaisiinkin vuonna 2003 Teksasilaisessa vankilassa
• Loiko Jumala ihmisen vai ihminen Jumalan?
• Yksilön hyvä, yhteisön hyvä
• Abrahamin kohotettu kirves (miksi Jumala käski Abrahamin tappaa poikansa)
• Hiroshima ja tieteen siunaukset
• Kuinka uskonnot syntyvät?

Vaikka olenkin suurimmaksi osaksi samaa mieltä Valtaojan kanssa ja siten Pihkalaa vastaan, niin on nostettava hattua sille miten jälkimmäinen pystyy puolustautumaan niin hankalia kysymyksiä vastaan. Ikävä kyllä menetelmä on usein harhaanjohtaminen, eli vastaus käsittelee eri aihetta kuin kysymys tai sitten vain käsitellään asioita varsinaisen kysymyksen ympärillä pääsemättä ikinä itse kohteeseen.

Mikäli tällainen vastakkainasettelu kiinnostaa, niin voin suositella molempia kirjoja lämpimästi. Pidin ensiksi lukemastani hieman enemmän, mutta se saattoi johtua suuremmasta innostuksesta tai jopa siitä, että kirja oli tavallinen sidottu versio, kun tämänkertainen on nidottu pokkariversio, jonka teksti on ikävän pienikokoista.

Loppuun en malta olla laittamatta pientä lainausta itse kirjasta. Valtaoja on ehtinyt pohtia valmiiksi, jos hän kuolemansa jälkeen joutuukin vastoin odotuksiaan vastaamaan sanomisistaan ja tekemisistään Jumalalle. Näin hän kaavailee lausuvansa:

"Sanoit itse, että hedelmistään puu tunnetaan. Ei ole minun vikani, että osoittauduit niin surkeaksi puutarhuriksi."

Tykästyin Valtaojan osuuksista niin paljon, että suunnittelen lisääväni lukulistalleni jonkun hänen omista kirjoistaan. Kotona maailmankaikkeudessa kuulostaa kiinnostavalta, ja ilmeisesti sen olisi voinut lukea näiden kahden pohjustukseksikin.