Haaste

Kiitoksia Tuomolle, joka heitti minua tällä haasteella. Pidemmittä puheitta suoraan asiaan:

1. Kirja, jota luen parhaillaan: Viime aikoina olen lukenut hitaammin kuin blogin alkuaikoina, mutta luen toki koko ajan edelleen. Työpaikalla minulla on lounas- ja istuntolukemisena Kuudes sukupuutto.Tietokirjoihin tunnen jatkuvasti vetoa, ja ne tuntuvat jotenkin sopivan työpaikalle erityisen hyvin. Kotona on kesken Rosa Liksomin Tyhjän tien paratiisit ja hitaasti edistyvä Maailma Albert Einsteinin silmin.

2. Kirja, josta pidin lapsena: Lapsena luin etupäässä sarjakuvia, mutta mahtuihan sinne sekaan joitain oikeitakin kirjoja. Kovin mieleenpainuvia ne eivät ilmeisesti ole olleet, sillä en äkkiseltään muista kuin Hopeajärven aarteen ja Peukaloisen retket. Nämä siis alakoulun ajalta.

3. Kirja, joka jäi kesken: Näitä ei montaa ole, sillä jos kirjan aloitan, luen sen yleensä myös loppuun, vaikka väkisin. Kirjaston lainaushistoriaa selaamalla tulin siihen tulokseen, etten ole blogini aikana jättänyt kuin yhden lainatun kirjan kesken, ja senkin luin myöhemmin kokonaan. Kyseinen kirja oli Kyynelten kallio. Monen monituisen kirjan olisin halunnut keskeyttää, mutta näköjään olen sitten vain purrut hammasta ja jatkanut katkeraan loppuun asti. Sarjakuvakirjoja on jäänyt paljon kesken, ne eivät vain ole toimineet niin hyvin kuin olen etukäteen ajatellut.

4. Kirja, joka teki vaikutuksen: Tässä kohtaa tunnen velvollisuudekseni mainita He eivät tiedä mitä tekevät. En listannut viime vuoden parhaita kirjojani lainkaan, ja kärsijänä oli juuri tuo kirja. Se oli aivan omassa sarjassaan, ja saattaa hyvinkin olla paras kirja, jonka olen kuunaan lukenut.

5. Kirja, johon palaan uudelleen: Tämä kohta on lyhyt, sillä en ole lukenut mitään kirjaa kahdesti. Harkinnassa ovat Ihmisen fysiologia ja anatomia ja Arto Salmisen kaikki kirjat. Luultavasti IFA toteutuu ensin, työpaikkalukemisena.

Tapojeni mukaan en lähetä haastetta eteenpäin, koska vastustan ketjukirjeitä, mutta jos joku haluaa tähän tarttua, niin katsokoon tulleensa haastetuksi!

Fredrik Backman: Mies, joka rakasti järjestystä

Fredrik Backman: Mies, joka rakasti järjestystä
Suomennos: Riie Heikkilä
Atena 2013
Sivuja: 383

Joka ikinen aamu kello kuusi Ove tekee tarkastuskierroksen asumisoikeusyhtiönsä alueella. Hän tarkastaa, ettei minnekään ole murtauduttu, nykäisee varaston ovea kolme kertaa, merkitsee muistiin niiden autojen rekisteritunnukset, jotka on pysäköity 24h merkin alueelle, ja nuuhkii onko naapurin koira taas pissannut hänen pihalaatoilleen. Jos sääntörikkeitä löytyy, hän jättää asianomaisille muistutuslapun.

Kirjan kuvauksen luettuani ajattelin, että tämä on varmaankin Ruotsin mielensäpahoittaja, ja sehän olisi hauskaa luettavaa. Molemmat käsitykset pitävät paikkansa, mutta siinä on vasta toinen puoli totuudesta. Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja oli pelkästään hauska. Vanha ukko valitti siitä, miten asiat eivät ole kuten ennen, jolloin kaikki oli paremmin. Ovekin valittaa vähän samaan tapaan, mutta hän valittaa siitä, miten ihmiset eivät osaa tehdä alkeellisimpiakaan asioita kuten peruuttaa autolla peräkärryä osumatta naapurin postilaatikkoon, ja erityisesti siitä, että ihmiset peruuttavat autollaan peräkärryä alueella, jolla on selvästi ilmoitettu autolla ajon olevan kielletty. Se, että ihmisillä on peräkärryssään muuttokuorma, ei muuta asiaa, sillä kielto on kielto, ja sitä nyt vain totellaan.

Toinen puoli kirjasta kertoo sen, mitä Ovelle on elämänsä varrella tapahtunut. Hänen katkeruuttaan voi pitää jopa ymmärrettävänä, ja varsinkin hänen inhonsa valkopaitaisia kravattikaulaisia miehiä kohtaan saa puoleensa lukijan sympatiat. Hauskuuden lisäksi kirja on varsin liikuttava: en muista, milloin minua olisi viimeksi alkanut oikeasti itkettää kirjaa lukiessani. Ei ainakaan mielensäpahoittajan kohdalla, ja sen vuoksi näiden kirjojen välillä on hyvin suuri ero.

Käsittääkseni kirjan pohjalta on vastikään tehty myös elokuva. Veikkaan sen keskittyvän vain humoristiseen puoleen, koska se on paljon helpompi ja erityisesti myyvempi puoli. Yhtä liikuttavan kokemuksen tekeminen elokuvaan on takuulla huomattavan vaikeaa. Tässä tapauksessa myös elokuva kiinnostaa kovin, sillä ainakin sillä on hyvät edellytykset olla hulvatonta katsottavaa.

Kirja ainakin oli erinomainen.