torstai 31. toukokuuta 2018

Robert Galbraith: Käen kutsu

Robert Galbraith / J.K.Rowling: Käen kutsu
Suomennos: Ilkka Rekiaro
Otava 2013
Sivuja: 463
Lukija: Eero Saarinen
Kesto: 16h 36min

Tässä vaiheessa - viitisen vuotta kirjan julkaisun jälkeen - ei liene kenellekään epäselvää, että Robert Galbraith on Harry Pottereista tutun J.K.Rowlingin salanimi. Tämän seikan huomioiden on tavallaan hassua, että myös sarjan uudempien kirjojen kansiin painetaan edelleen kirjoittajaksi tuo salanimi. Jos totuus on kerran ihan yleistä tietoa, niin minusta tämä kuulostaa pelkältä kikkailulta.

Käen kutsu on täysiverinen dekkari. Heti alussa tapahtuu murha, jota loput 450 sivua sitten selvitellään, ja viimein lopussa paljastetaan.

En ole tämän kaltaisia rikosmysteerikirjoja juurikaan lukenut, ja mielestäni kirja oli kovin pitkä; selvästi vähemmälläkin olisi pärjännyt. Se on otettava huomioon, että kyse on sarjan ensimmäisestä kirjasta, ja siksi päähenkilön melko tarkkaa kuvailua voi pitää perusteltuna.

Juonesta sen verran, että murhan uhri oli juhlittu huippumalli, joka putoaa kotinsa parvekkeelta ja kohtaa suunnilleen samalla hetkellä jalkakäytävän ja elämänsä päätepisteen. Päähenkilö Cormoran Strike on yksityisetsivä, sotainvalidi ja entinen sotilaspoliisi, ja tottahan toki myös hyvä päättelemään.

En oikein tiedä, pitäisikö tällaisia kirjoja lukea yrittäen samalla toimia itse etsivänä ja päätellä, mitä on tapahtunut ja miten. Oma keskittymiseni ei riittänyt edes yritykseen, olin silkkana sivustaseuraajana. Luulen, että tällaiset kirjat eivät ole minulle niitä kaikkein mieluisimpia. Siitä huolimatta tulen kuuntelemaan kaksi jatko-osaakin, koska satuin ostamaan ne jo tarjouksesta.

Kirjan lukijalle Eero Saariselle annan täydet pisteet: hän eläytyy ja muuttaa ääntään äänessä olevan henkilön mukaan juuri sopivasti.

lauantai 19. toukokuuta 2018

Juhani Aho: Rautatie

Juhani Aho: Rautatie - eli kertomus ukosta ja akasta, jotka eivät olleet sitä ennen nähneet
WSOY 1884
Lukija: Ritva-Liisa Elivuo
Kesto: 5h 3min

Rautatie ei taida pahemmin esittelyjä kaivata, mutta tiivistetään nyt silti: maalaispariskunta Matti ja Liisa ovat kuulleet puhetta rautatiestä, mutta eivät tiedä mikä sellainen ihme oikein on. Se kiinnostaa heitä niin kovasti, että päättävät mennä sitä omin silmin katsomaan ja lopulta kokeilemaankin.

Nykyaikana tulee ilmestyy uusia vimpaimia joka tuutista sellaista tahtia, ettei niitä ole tapana juurikaan ihmetellä. Ja jos jotain kiinnostavaa tuleekin vastaan, löytyy siitä käden käänteessä tietoa niin tekstinä, kuvina kuin videonakin. Mutta tyystin toisenlainen oli tilanne silloin, kun tiedonvälitys tapahtui lähinnä kuulopuheena. Siksi nykyajan ihmisen kannattaa lukaista tämä lyhyenpuoleinen kirja jo silkkana aikamatkana.

Luulen, että useimmat meistä tunnistavat Matin ja Liisan uteliaisuuden itsessään. Heitä selvästi häiritsee se, miten monet puhuvat rautatiestä ja jotkut onnekkaat ovat sen nähneetkin. Kummankin tekisi mieli mennä sitä katsomaan, mutta eivät haluaisi tunnustaa toiselle uteliaisuuttaan, eivätkä siten voi sanoa asiaan suoraan. Sen sijaan he yrittävät keksiä tekosyitä, joiden varjolla voisi lähteä Lapinlahdelle, ja siinä sivussa sitten näkisi sen rautatienkin.

Tämä kirja on eittämätön klassikko, ja syystäkin. Miljöön lisäksi Aho on onnistunut vangitsemaan osan niin suomalaista kuin ihan yleisinhimillistäkin luonnetta, ja vieläpä tavalla, joka tuntuu kestävän ajan hammasta erittäin hyvin.

Surkuhupaisa yksityiskohta on se, miten Matti junassa sortuu yllytettynä ryyppäämään itsensä sammuksiin asti. Tuskin ensimmäinen suomalainen, joka matkailun tärkeimmäksi tapahtumaksi alkoholi muodostui, eikä todellakaan viimeinen :)

Tällä kertaa kuuntelin tämänkin äänikirjana. Lukija Ritva-Liisa Elivuon eläytyminen on pakko mainita erikseen, sillä se on suorastaan ylinäytellyn voimakasta. Aluksi hidas ja lähestulkoon joka ikistä lausetta vahvasti painottava lukutapa tuntui rasittavalta, mutta loppua kohti siihen alkoi tottua ja tuntua luontevaltakin. Onneksi sentään kaikkia kirjoja ei lueta aivan tähän tapaan.

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Veikko Huovinen: Lyhyet erikoiset

Veikko Huovinen: Lyhyet erikoiset
WSOY 1967
Lukijat: Risto Mäkelä, Jukka Puotila ja Aapo Vilhunen
Kesto: 4h 20min

Mieleeni on jäänyt joskus aikoinaan TV:ssä esitetty sarja, jolla oli sama nimi kuin tällä kirjalla. Toki ryhdyin kuuntelemaan sillä ajatuksella, että kyse olisi samoista tarinoista, joista minulle on jäänyt mieleen vain hämäriä yksittäisiä muistikuvia. Niin paljon en usko muistini kuitenkaan heittävän, etten olisi vähintäänkin tunnistanut useampaakin pätkää. Nämä olivat kaikki minulle uusia, joten selvästikin TV:ssä esitetty sarja perustui johonkin muuhun kuin tähän.

Kirjassa on siis joukko novelleja, joissa on tietysti jotain vinksallaan. Tänä päivänä tuo ei kuulostaisi kovin kummoiselta, mutta 50 vuotta sitten tilanne on oletettavasti ollut erilainen: vinksahtaneilla novelleilla on ollut vähemmän historiallista taakkaa takanaan, ja aiheet ovat ehkä helpommin tuntuneet uusilta ja erilaisilta.

Eipä sillä, kyllähän tämä kokoelma erottuu edelleen. Itselleni jäi voimakkaimmin mieleen teksti, jossa kirjailija kertoo syömistään säilykkeistä. Kenelle tuollainen voi edes tulla mieleen? No, Huoviselle ainakin, ja hyvin se tuntuu hänelle sopivankin.

Arvelen tämän kaltaisten teosten koostuvan pitkälti lastuista - ideoista, jotka eivät ole kantaneet pidemmälle, mutta on kuitenkin kirjoitettu omalta osaltaan valmiiksi ja talteen. Luulisin useilla kirjailijoilla olevan vastaavia, mutta niitä ei ehkä viimeistellä kokoelmaksi asti. Sääli, sillä nämä ovat oivallisia välipaloja.

perjantai 4. toukokuuta 2018

Fredrik Backman: Kiekkokaupunki

Fredrik Backman: Kiekkokaupunki
Suomennos: Riie Heikkilä Otava 2017
Painetussa kirjassa sivuja: 461
Äänikirjan lukija: Aku Laitinen
Äänikirjan kesto: 14h 56min

Björnstad on pieni kaupunki jossain päin Ruotsia. Kaupungissa on tehdas ja jääkiekkoseura. Koko kaupunki elää jääkiekosta, eikä seuran ja sen joukkueiden merkitystä kaupunkilaisille voi liikaa korostaa.

Seuran juniorijoukkue on menestynyt erinomaisesti. Sillä on erinomaiset mahdollisuudet menestyä, sillä nykyinen ikäluokka on ollut yhdessä vuosikausia, ja on seuran paras vähään aikaan. Edessä on enää vain kauden huipennus: ensin semifinaali, ja sen jälkeen finaali - tietysti. Vaikka pelaajat ovatkin vielä alaikäisiä, he ovat kuitenkin jo nyt sankareita, ja heille sallitaan paljon sellaista, mikä ei muiden kohdalla tulisi kuuloonkaan.

Erityiskohteluun liittyy kirjan varsinainen teemakin: joukkueen tähtipelaaja syyllistyy rikokseen, tai aluksi vasta häntä epäillään rikoksesta. Miten siihen pitäisi suhtautua? Rikosta ei toki voi painaa villaisella, mutta kun on se tärkeä pelikin, ja olisi kaikille - rikoksen uhria lukuun ottamatta - kivaa, jos joukkue menestyisi siinä ottelussa. Kaupungin moraali joutuu kovalle koetukselle hankalaksi muodostuvan tilanteen edessä.

Minä pidin tästä kirjasta kovasti. En muista, että yksikään kirja olisi herättänyt yhtä paljon ajatuksia, enkä silti päässyt kunnolla mihinkään lopputulokseen. Yhteiskunta rankaisee jäseniään kovin selkeillä tavoilla: antaa rikolliselle sakkoja tai passittaa tämän vankilaan. Yhteisö sen sijaan voi langettaa aivan omia rangaistuksiaan. Niitä ei vain langeteta mitenkään virallisesti, ja sosiaaliset rangaistukset voivat olla paljon raskaampia kantaakin. Toisaalta, tällaisessa tilanteessa, jossa yksittäinen yksilö on kovin tärkeä yhteisön kannalta, on mahdollista aiheuttaa yhteisölle suurta vahinkoa, jos sen kohdistaa juuri tähän yksilöön. Oikeuden edessä kaikki ihmiset ovat väitetysti samanarvoisia. Niin ei kuitenkaan käytännössä ole aina asian laita, sillä jotkut ovat vain toisia tärkeämpiä. On tavallaan harmi, ettei näitä seikkoja oikein ole mahdollista ottaa virallisessa käsittelyssä huomioon.

Tämä kirja aloitti Björnstadiin sijoittuvan kirjasarjan. Odotan jatkoa suurella mielenkiinnolla, sillä en usko, että on helppoa yltää samalle tasolle tämän kanssa.