Joni Skiftesvik: Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja

Joni Skiftesvik: Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja
WSOY 1983
Sivuja: 236
Lukija: Juha Hyppönen
Kesto: 5h 36min

Olen ehtinyt lukea (tai pikemminkin kuunnella) pari Skiftesvikin kirjaa jo aiemminkin, mutta silti tämä kokoelma päätyi lukuvuoroon pääasiassa sen vuoksi, että Matti Ijäksen mainio Katsastus-elokuva pohjautuu muutamaan Skiftesvikin novelliin, joista kaksi on peräisin tästä kokoelmasta. Kyseiset novellit ovat erittäin hyvin tunnistettavissa, paikoitellen jopa repliikkejä myöten, mutta täysin yksi-yhteen ne eivät silti elokuvan kanssa mene.

Jos nuo pari novellia riittivätkin minulle perusteeksi tämän kirjan lukemiseen, niin ei niitä muitakaan tarinoita sovi väheksyä. Juuri novellit tuntuvat olevan Skiftesvikin ominta aluetta, sillä tässäkään kirjassa ei ollut mielestäni ainuttakaan heikkoa kohtaa. En ole varma, olisivatko juuri Katsastuksen novellit olleet minulle ne parhaat, jollen olisi niitä erityisesti odottanut.

Pidemmittä jaaritteluitta voisin sanoa, että jos Katsastus kolahti, niin tässäpä sinulle luettavaa!

Joni Skiftesvik: Pystyyn haudattu

Joni Skiftesvik: Pystyyn haudattu
WSOY 1984
Painetussa kirjassa sivuja: 206
Äänikirjan lukija: Esa Saario
Äänikirjan kesto: 4h 44min

Tässä on jälleen yksi äänikirja, joka valikoitui kuunneltavaksi pitkälti siksi, että se sattui olemaan saatavilla. Tällä kertaa tuuri oli myötä, sillä kirja osoittautui ennakko-odotuksiani paremmaksi.

Eletään 1960-lukua jossain Perämeren rannalla olevassa satamakylässä. Töitä ei ole liiemmin tarjolla, ja laivojen lastaus ja purku ovat todellista pätkätyötä: työntekijät värvätään jokaiseen laivaan erikseen. Sillä, joka työläiset pääsee valitsemaan, on harmittavan paljon valtaa, ja harmillista se on etenkin silloin, jos valitsija sattuu olemaan mieleltään yhtä ilkeä kuin tässä kirjassa oleva Korpela. Hän käyttää valtaansa häikäilemättä hyväkseen, eikä siihen ole kenelläkään nokan koputtamista, ainakaan jos mielii vielä joskus päästä tienaamankin.

Korpela on kuitenkin vain sivuhahmo. Päähenkilöitä ovat Vesterperin Aaro ja hänen poikansa Bruuno. Aaron käsi on rampautunut onnettomuudessa vuosia sitten, ja hän kykenee vain kalastelemaan. Bruuno on lähtenyt merille, ja kirjan nykyhetkessä hän on palannut käymään kotikyläänsä vuosien tauon jälkeen. Poissaolon aikana Bruunon äiti on kuollut, ja menneisyydessä tuntuu olevan selvittämättömiä asioita. Juuri siihen kirja keskittyykin: menneisyyteen palataan vähä vähältä takautumien kautta, ja hiljalleen kuva selkiytyy niin Bruunolle kuin lukijallekin.

Vaikka ihmissuhteet ovatkin kirjan keskiössä, niin samalla tämä oli kiinnostava matka lähihistoriaan. Kirjan miljöö kuulostaa nykypäivän kaupunkilaisen korvaan niin vieraalta, etten kyennyt itse edes päättelemään, millä vuosikymmenellä siinä oikein ollaan.

Maininnan ansaitsee myös lukija Esa Saario. Tämä on käsittääkseni äänikirjanakin melko vanha, varmaankin löytyy jostain ihan cd-levyinä. Saario ei suinkaan pelkästään lue kirjan tekstiä, vaan eläytyy siihen hienosti äänellään. Kokemukseni äänikirjoista on vielä kovin suppea, enkä osaa sanoa miten yleistä tällainen on, tai erottuuko Saario todella vai ei. Minun mielestäni näitä pitäisi lukea juuri tällä tavalla.