Juha Pihkala & Esko Valtaoja: Tiedän uskovani, uskon tietäväni
Minerva 2010, 296 sivua.
Näin kesällä sattumalta Esko Valtaojan telkkarissa jossain keskusteluohjelmassa. En ollut edes kuullut koko ihmisestä entuudestaan, vaikka hän ilmeisesti on tunnettu ihan maallikkopiireissäkin. Ohjelman aikana hän teki minuun vaikutuksen etupäässä ajatustensa ja asenteensa vuoksi. Vaikka onkin kovan luokan tähtitieteilijä ja tiedemies, oli asenne varsin nöyrä ja avarakatseinen. Yhdellä sanalla sanoen fiksu.
Jouduin (tai pikemminkin sain) viime viikolla viettää aikaa kirjastossa tavallista enemmän, ja tulin sen vuoksi löytäneeksi hyllyn jossa oli kustantamojen uutuusesitteitä. Sellaisesta bongasin tämän kirjan, joka kuulosti oitis liian kiinnostavalta sivuutettavaksi: piispa ja tähtitieteilijä keskustelemassa uskonnosta ja sen aihealueen asioista. Olen itsekin viime vuosina pohdiskellut samoja asioita ystäväni kanssa, joten oli hyvin kiinnostavaa nähdä, mitä asioihin syvemmin perehtyneet keskustelijat saisivat irti.
Kyllähän he saavat. Lienee kuitenkin reilua mainita heti kättelyssä, että tämä on jo kyseisten herrojen toinen kirja samasta aiheesta, ensimmäinen valittiin vuoden kristilliseksi kirjaksi vuonna 2004. Itsekin olisin tätä tietoa arvostanut jo etukäteen, sillä on aika selvää että parhaat paukut ja tärkeimmät asiat on käsitelty jo ensimmäisessä teoksessa.
Tämän kirjan aiheita on mm. marttyyrius, moraali, lasten uskonnottomuus, nautinto, pahuus ja elämän tarkoitus. Erityisesti moraalin osuus kiinnosti minua, ja sitä käsitelläänkin sopivan laajasti. Keskustelua on mielenkiintoista seurata, ja molemmat osapuolet tuovat esiin minulle uusia näkökulmia, vaikka olen yrittänyt aiheita itsekin pohtia. Erityisesti historian tuntemuksessa heidän tietonsa päihittävät omani, ja siinä missä omat keskusteluni ovat olleet enemmän tuntumapohjalla, on näillä herroilla tukena faktaa selkänsä takana.
Tällaisessa asetelmassa tulee lukijana helposti valinneeksi puolensa jo ennalta, sillä kyse on loppujen lopuksi uskon asioista ja aiheista, joita ei yksiselitteisesti voi todistaa oikeaksi tai vääräksi, sillä muutenhan ei mitään keskusteltavaa olisikaan. Minun mielipiteeni fyysikon koulutuksen saaneena on lähes poikkeuksetta Valtaojan puolella. Luultavasti sen vuoksi tuntui moneen otteeseen siltä, että "siitäpä sait, piispa, mitä voit tuohon enää sanoa!", mutta ihailtavasti Pihkala kuitenkin löytää vastauksen. Minusta tuntui, että piispa oli yleensä altavastaajana, ja tässä kohtaa olisikin kiinnostavaa kuulla tuntuuko jonkun muun lukijan mielestä asetelma päinvastaiselta. Onko siis keskustelusta välittyvä tunnelma niin subjektiivinen vai ei. Tiedän, että nämä asiat herättävät joissain ihmisissä voimakkaita tunteita, enkä itsekään osaa täysin kylmästi suhtautua.
Niin kovasti kuin haluankin palata romaanien pariin, en usko malttavani olla lukematta ensimmäistä osaa Nurkkaan ajettu Jumala? (Edit: enkä malttanutkaan, arvostelu löytyy täältä.)
Tässä kohtaa totean myös edellisen blogimerkintäni kirja-arvonnan päättyneeksi. Tulokset merkitsen kyseiselle sivulle.
En ole tätä kirjaa lukenut, mutta olen vuosia seurannut Valtaojan tekemisiä erilaisten lehtiartikkelien kautta. Nurkkaan ahdetun Jumalan luin aikoinani ja Valtaoja kietoi tekstillään pauloihinsa. Hän on hyvin humaani luonnontieteilijä.
VastaaPoistaOli myös kiinnostava kuulla sinun olevan fyysikko. :) Mieheni on melkein kollegasi ja itse olen humanisti. Valtaojan ja Pihkalan kirjat ovat herättäneet meissä molemmissa agnostikoissa valtavasti innostusta, vaikka emme kumpikaan ole niitä lukeneet. Sinun arvostelusi tästä kirjasta, jolla sivumennen sanoen on erinomainen nimeke, vakuutti minua lisää siitä, että tämä on vihdoin luettava!
Voisin kuvitella lukea Valtaojan omiakin kirjoja, vaikka olen populaaria fysiikkaa ehtinyt sen verran lukeakin, etten odota mitään mullistavaa uutta tietoa löytyvän. Sen sijaan hänen ajatuksensa niistä aiheista kiinnostaa kovasti.
VastaaPoistaOlen fyysikko juuri ja juuri sen verran, että voin niin sanoa. Koulutusohjelman nimi oli teknillinen fysiikka, ja minun fysiikanintoni lopahti pakollisen osion jälkeen.
Minäkin olen seuraillut Valtaojaa ja olen kiinnostunut hänen kirjoistaan. Jotenkin ei-fyysikkona (vaan vastakohtana, humanisti minäkin) on vain vähän pelottanut, ymmärtääkö maallikko niistä mitään. Käsittääkseni kirjat ovat kuitenkin melko yleiskielisiä, eivät ne kai muuten olisi niin paljon esillä olleetkaan?
VastaaPoistaPopulaarin fysiikan kirjat on nimenomaan kirjoitettu yleiskielellä ja -tajuisiksi, niitä on helppo lähestyä jos asia yhtään kiinnostaa. Valtaojasta olen saanut sellaisen kuvan, että hän jos kuka osaa kirjoittaa riittävän selkeästi ketä tahansa varten.
VastaaPoistaEn ole fyysikko, mutta mielestäni Valtaoja vetää keskustelussa pidemmän korren. Pihkala briljeeraa liikaa hienoilla lauserakenteilla, sivistyssanoilla ja siteeraa muiden itseään viisaampien mietteitä. Hän antaa kovin vähän omasta itsestään ja ajatuksistaan. Kaikki "mielipiteet" on jonkun muun tai sitten raamatusta. Kaipaisin häneltä enemmän vastuuta sanomisistaan. Pihkala pyrkii häivyttämään koukeroisen, tekotieteellisen tekstin taakse sen tosiasian, että moneen Valtaojan teesiin on mahdotonta vastata kansantajuisesti myöntämättä samalla uskovan olevan heikoilla perusteluissaan.
VastaaPoistaMutta eihän Pihkala mitenkään voisi kirjassa edes myöntää Valtaojan olevan oikeassa. Ehkä kesäpaikkansa laiturilla parin viinipullon jälkeen hänen voisi ajatella tokaisevan, että "Kyllähän sinä Esko olet oikeassa, mutta minä raukka en vain voi ikinä lausua sitä ääneen." Kuulijana olisi ainoastaan tyyni kesäöinen järvenselkä, 8000 hyttystä ja vastarannalla oleva naapuri, joka ihmettelee piispan tontilta kovin harvoin kuultavaa mölinää.
VastaaPoistaValtaojan kysymykset ovat yleensä sellaisia, joihin ei ole olemassa vastausta joka voisi saada hänenlaisensa tiedemiehen pään käännettyä. Siispä kyse onkin siitä, miten uskova itselleen (ja muille uskoville) niihin kysymyksiin vastaa ja millaisten perustelujen varassa hänen maailmankuvansa on.
Luonnollisesti Pihkala on altavastaava, sillä puhutaanhan uskonnosta. Uskoa asiaan, jota ei voida tieteellisesti näyttää toteen, tai toisaalta, kiistääkään. Asiasta keskusteltaessa eräänlainen todistusvelvollisuus on aina uskonnon puolesta puhujalla, sillä ajatusketju, että mihin ikinä uskookaan olisi automaattisesti totta on järjetön.
VastaaPoistaPihkala ja Valtaoja ovat myös vieraana keskustelemassa Ylen "seitsemäs taivas" -ohjelmassa. Tallenne löytynee mainiosta Ylen areenasta. Mielestäni erityisesti ohjelman keskustelussa minun on oltava Pihkalan puolella, vaikka pidän valtavasti myös Valtaojasta ja hänen logiikastaan. Istuisin todella mielelläni kyseisten herrojen kanssa saunan lauteilla suomen suvessa.
Mainitsemastasi moraalista tuli vielä mieleeni, että olethan lukenit Orson Scott Cardin Sci-fi klassikon Ender? Ender-sarja on todella mielenkiintoinen katsaus moraaliin ja oikeutukseen tehdä jotakin. Suosittelen erittäin lämpimästi, mikäli teos on tuntematon.
VastaaPoistaEn ole ylipäätään likenut scifiä kuin jonkun yksittäisen kirjan, ja siitäkin on aikaa useita vuosia. Pyrkimykseni on lukea laaja-alaisesti, ja kaipa siihen silloin scifikin kuuluu. Moraaliset pohdinnat katsotaan ehdottomasti plussaksi, joka helpottaa tämänkin kirjallisuudenhaaran lukemista. Laitanpa tuon listalleni, katsotaan kuinka pian päätyy pinoon saakka.
VastaaPoistaTässäpä vielä pikainen aikakoneen linkki Ender-arvosteluun.
VastaaPoistahttp://www.aikakone.org/arkisto/arvostelut/k90ender.htm
Mielenkiintoinen kirja. Kaksi hyvin älykästä ihmistä, keskustelevat elämän perimmäisistä kysymyksistä. Mielestäni Emeriittuuspiispa EI ole alta vastaajana välillä, varsin kiihkeäksikin kehittyvissä väittelyissä. Hänellä on todella hienoja ajatuksia, mihin ei vastaavasti luonnontieteiden tiedemies pysty vastaamaan.
VastaaPoistaAsetelma taitaa riippua eniten lukijan omasta kannasta. Se, että tästä ylipäätään tuli keskustelua (ja vieläpä kahden kirjan verran), johtuu pitkälti Valtaojan riittävän pehmeästä asenteesta.
Poista