Janne Kuusinen: Hauskan miehen kirous

Janne Kuusinen: Hauskan miehen kirous

Omakustanne 2011, 209 sivua.

Janne Kuusinen on osalle tuttu blogistaan Maailmassa monta, tosin julkisesti lukijuutensa tunnustaneiden vähäisestä määrästä päätellen ei kovinkaan suurelle osalle. Ko. blogi on kuulunut minun suosikkeihini jo hyvän aikaa, joten oli kiinnostavaa tutustua saman tekijän kirjaan.

Omakustanteet saavat aina varoitusvalot syttymään mielessä, mutta tähän kirjaan suhtauduin innokkaalla odottavaisuudella peläten lähinnä sitä, että kyseessä olisi vain joukko entuudestaan tuttuja blogimerkintöjä siirrettynä kirjan sivuille. Pelko osoittautui turhaksi, sillä kaikki kirjan tekstit olivat minulle uusia. Kirja siis rakentuu 1-5-sivuisista kirjoitelmista, joiden tyylilajia en ole kykenevä määrittelemään. Huumorista on joka tapauksessa kyse, ja suurimmassa osassa on yhdistävänä tekijänä verbaalinen kikkailu. Jonglööraus, tasapainottelu, voimistelu, sirkus.

Viimeisimmän Finlandia-voittajan, Nenäpäivän, kohdalla on puhuttu paljon uusien sanojen keksimisestä. Jotkut ovat siitä pitäneet, toiset eivät. Jälkimmäistä ryhmää kehotan suureen varovaisuuteen ennen Kuusisen kirjaan tarttumista, sillä tässä ei liene ainuttakaan sanaa, joka olisi jätetty kokonaan rauhaan. Jotkut kirjoitukset tuntuvat rakentuvan pelkästään tämän sananvääntelyn varaan, mitä en jaksanut kokea hauskaksi lukiessani kirjoituksia suuren joukon peräkkäin. Luultavasti blogista yksitellen parin päivän välein luettuna tilanne olisi toinen, mutta minulle ainakin tuli tässä yliannostus.

Vaikka sanakikkailu onkin leimallista itse kirjalle, ei se onneksi kuitenkaan kuulu kaikkiin teksteihin. Minun mielestäni parhaiksi kirjoituksiksi nousivatkin ne, joissa asia oli pääosassa eivätkä sanat. Juttujen taso tuntui nousevan mukavasti loppua kohti. Se onkin hyvä asia, sillä kirja pitäisi saada sulkea hyvällä mielellä, ja niin minulle kävi. Eniten pidin jutuista, jotka käsittelivät jotain yksittäistä ilmiötä hieman Mielensäpahoittajan tyyliin. Vahvuudeksi on luettava se, että ollessaan hauska, ei ilmiön käsittely tarvitse tuekseen vanhan katkeran miehen äänenpainoa, vaan se kantaa itsestäänkin.

Huumori on vaikea kirjallisuudenlaji, ja olen kokolailla varma siitä, että monet kokevat tämän kirjan pelkästään ärsyttäväksi. Suosittelenkin tutustumaan ensin kirjailijan blogiin, ja jos siellä olevat jutut uppoavat, niin on todennäköisempää ettei kirjakaan osoittaudu turhaksi hankinnaksi. Minä ainakin jatkan bloginkin parissa!