Mikko Rimminen: Nenäpäivä

 

Mikko Rimminen: Nenäpäivä

Teos 2010, 339 sivua.

Tässä on kirja, jonka ei pitäisi liiempiä esittelyjä enää kaivata. Silloin kun itse tein varaukseni kirjastoon, ei se ollut kuin "vain" ehdokkaana, ja lukulistalle se päätyi jonkun bloggaajan, jonka henkilöllisyyttä en enää jaksa muistaa, suositusten perusteella.

Nenäpäivä on niitä romaaneja, joissa ei oikein ole varsinaista juonta. Päähenkilö Irma on epämääräisen ikäinen. Hänellä on aikuinen poika ja hän on työikäinen, mutta ei ole töissä, eläkkeellä, sairaslomalla tai mitään. Arkisen tylsyytensä keskellä hän kaipaa sosiaalisia kontakteja ja ajautuu tämän tarpeensa keskellä soittamaan tyystin tuntemattoman ihmisen ovikelloa. Hätipäissään hän keksii olevansa Tutkimuksesta, Kyselytutkimuksesta. Talous. Tottumus. Kulutustottumus. Tutkimuksen varjolla pääsee kyselemään ihmisiltä mitä mieleen juolahtaa ja sekaan voi heittää omia mielipiteitäänkin ja niin on kaivattu sosiaalinen tilanne ja samalla koko kirjan kehykset luotu.

Kaikkia tilanteita jotka Irman eteen tulee, tuntuu leimaavan ajattelemattomuus ja yllätyksellisyys. Hänen ajatuksensa viipottavat oikealle ja vasemmalle pysytellen tukevasti kaikkien tapahtumien edellä niin kaukana, ettei mikään järkevä toiminta tahdo luonnistua. Irma ajattelee ihmisten ajattelevan hänestä jotain ja alkaa paikata tilannetta säheltämällä jotain, mitä päähän sattui juolahtamaan, ja mikä ei yleensä vastaa sitä mitä yleisesti odotettaisiin.

Tuollaisilla reunaehdoilla ei kirjalla ole oikein kuin kaksi vaihtoehtoa: joko se on surkeaa väkisin yrittämistä tai loistavan hauska. Minuun Rimmisen komiikka uppoaa, joten käännyn jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Moneen otteeseen on mainittu kirjailijan käyttämistä itse keksityistä sanoista, jotka ärsyttävät osaa lukijoista syvästi. Minua ne eivät ärsyttäneet, vaan pääsääntöisesti sopivat Irman tohottamiseen hienosti lisäten siihen oman vivahteensa. Valtaosa sanoista selittää itse itsensä, joko sillä että ne muistuttavat oikeaa sanaa tai sitten kuulostavat siltä, mitä ne ovat esittämässä. Ainoastaan yhden kerran panin merkille, että sana ei minulle auennut lainkaan. Vaikka sanat tässä kirjassa toimivatkin, en silti haluaisi kenenkään muun samaa tapaa enää käyttävän, enkä myöskään Rimmisen jatkavan sitä tulevassa tuotannossaan.

Pituutensa puolesta Nenäpäivä on tarkoin harkittu. Kirjassa ehtii tapahtua verrattain vähän, mutta jos se olisi yhtään pidempi, alkaisi Irman säätäminen jo väsyttää. Tämän kaltainen huumori on äärimmäisen herkkä asia, se todella tasapainottelee veitsenterällä ja suistuminen epäonnistumisen rotkoon on hyvin pienestä kiinni. En hämmästyisi siitäkään, että joku tykkäisi kirjasta aluksi, mutta ehtisi väsähtää sen kestäessä.

Lukiessani tulin miettineeksi sitäkin, voiko tällaista kirjaa kääntää muille kielille lainkaan. Suuri osa viehätyksestä on nimittäin kirjailijan käyttämässä kielessä, joka sopii päähenkilölle täydellisesti ja muokkaa samalla hänen persoonallisuuttaan. Jos saman tekstin kirjoittaisi "tavallisesti", ei tulos olisi yhtä hyvä. Voi olla, että silloin kokonaisuus putoaisi jo pakkasen puolelle.

Kaipa minun täytyy se Pussikaljaromaanikin laittaa listalleni, vaikea on perustella itselleen näin hyvän kirjan jälkeen, miksi en lukisi saman kirjailijan muitakin tuotoksia.