Mikko Rimminen: Nenäpäivä
Teos 2010, 339 sivua.
Nenäpäivä on niitä romaaneja, joissa ei oikein ole varsinaista juonta. Päähenkilö Irma on epämääräisen ikäinen. Hänellä on aikuinen poika ja hän on työikäinen, mutta ei ole töissä, eläkkeellä, sairaslomalla tai mitään. Arkisen tylsyytensä keskellä hän kaipaa sosiaalisia kontakteja ja ajautuu tämän tarpeensa keskellä soittamaan tyystin tuntemattoman ihmisen ovikelloa. Hätipäissään hän keksii olevansa Tutkimuksesta, Kyselytutkimuksesta. Talous. Tottumus. Kulutustottumus. Tutkimuksen varjolla pääsee kyselemään ihmisiltä mitä mieleen juolahtaa ja sekaan voi heittää omia mielipiteitäänkin ja niin on kaivattu sosiaalinen tilanne ja samalla koko kirjan kehykset luotu.
Kaikkia tilanteita jotka Irman eteen tulee, tuntuu leimaavan ajattelemattomuus ja yllätyksellisyys. Hänen ajatuksensa viipottavat oikealle ja vasemmalle pysytellen tukevasti kaikkien tapahtumien edellä niin kaukana, ettei mikään järkevä toiminta tahdo luonnistua. Irma ajattelee ihmisten ajattelevan hänestä jotain ja alkaa paikata tilannetta säheltämällä jotain, mitä päähän sattui juolahtamaan, ja mikä ei yleensä vastaa sitä mitä yleisesti odotettaisiin.
Tuollaisilla reunaehdoilla ei kirjalla ole oikein kuin kaksi vaihtoehtoa: joko se on surkeaa väkisin yrittämistä tai loistavan hauska. Minuun Rimmisen komiikka uppoaa, joten käännyn jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Moneen otteeseen on mainittu kirjailijan käyttämistä itse keksityistä sanoista, jotka ärsyttävät osaa lukijoista syvästi. Minua ne eivät ärsyttäneet, vaan pääsääntöisesti sopivat Irman tohottamiseen hienosti lisäten siihen oman vivahteensa. Valtaosa sanoista selittää itse itsensä, joko sillä että ne muistuttavat oikeaa sanaa tai sitten kuulostavat siltä, mitä ne ovat esittämässä. Ainoastaan yhden kerran panin merkille, että sana ei minulle auennut lainkaan. Vaikka sanat tässä kirjassa toimivatkin, en silti haluaisi kenenkään muun samaa tapaa enää käyttävän, enkä myöskään Rimmisen jatkavan sitä tulevassa tuotannossaan.
Pituutensa puolesta Nenäpäivä on tarkoin harkittu. Kirjassa ehtii tapahtua verrattain vähän, mutta jos se olisi yhtään pidempi, alkaisi Irman säätäminen jo väsyttää. Tämän kaltainen huumori on äärimmäisen herkkä asia, se todella tasapainottelee veitsenterällä ja suistuminen epäonnistumisen rotkoon on hyvin pienestä kiinni. En hämmästyisi siitäkään, että joku tykkäisi kirjasta aluksi, mutta ehtisi väsähtää sen kestäessä.
Lukiessani tulin miettineeksi sitäkin, voiko tällaista kirjaa kääntää muille kielille lainkaan. Suuri osa viehätyksestä on nimittäin kirjailijan käyttämässä kielessä, joka sopii päähenkilölle täydellisesti ja muokkaa samalla hänen persoonallisuuttaan. Jos saman tekstin kirjoittaisi "tavallisesti", ei tulos olisi yhtä hyvä. Voi olla, että silloin kokonaisuus putoaisi jo pakkasen puolelle.
Kaipa minun täytyy se Pussikaljaromaanikin laittaa listalleni, vaikea on perustella itselleen näin hyvän kirjan jälkeen, miksi en lukisi saman kirjailijan muitakin tuotoksia.
Ai, mä tajusin vasta nyt, että kirja olisi siis saattanut olla humoristinen. Mun lukeminen oli kyllä sellaista tuskaa, että vain kirjaston sakot (bestseller-kirja) voivat kertoa, miten tuskaa...
VastaaPoistaMua ei ne uudissanat häirinneet, vaan olivat kirjan suola, mutta en kuitenkaan ymmärrä sitä hehkutusta Rimmisen kielen ympärillä, mitä olen lukenut. Juuri niin kuin selitit, sanat ovat muodostuneet, eikä siinä niin ihmeellistä ole mielestäni.
Minusta ihan supertylsä ja omituinen kirja. Ei todellakaan finlandiansa arvoinen.
Valitettavasti mulla vaan taitaa olla niin huono maku kirjojen suhteen, etten tunnista 'kansallisteosta'....
Kiva lukea positiivinen arvostelu Nenäpäivästä. Itselle tämä kirja ei nimittäin avautunut sitten yhtään. (Vuoden surkein lukukokemus, ehdottomasti!) Irmaa olisi tehnyt mieli läimäytellä valkoisella hansikkaalla jatkuvalla syötöllä. Olenkin siis odottanut arviota, jossa joku osaisi kertoa, miksi tämä joidenkin mielestä on hyvä kirja. :)
VastaaPoistaKiitos, tää vahvisti mun mielenkiintoa tarttua tähän kirjaan. Saa vaan nähdä milloin, on nuo kirjapinot päässeet kasvamaan aika holtittoman kokoisiksi.
VastaaPoistaTjaah. Olen niiiin kahden vaiheilla tämän kirjan kanssa. Pussikalajaromaanin aloitin ja kesken jäi. Ärsyynnyin. Nyt olen miettinyt, jotta josko kuitenkin uuden mahdollisuuden kaverille antaisi. Vaakailen, ja voi olla, että lukemati jää...Jos sopiva hetki tulee ja kirjan käteeni saan, voin kokeilla alkua. Nyrpistellä hetken ja jättää kesken, jos ei vedä. Osta en. Sen olen päättänyt.
VastaaPoistaSonja: Kävin lukaisemassa arvostelusi. Sinua selvästi ärsytti juuri se, minkä minäkin arvelin voivan olla ärsyttävää, vaikka en ihan ehtinyt niin kokeakaan.
VastaaPoistaValkoinen kirahvi: En ole Pussikaljaromaania lukenut, mutta jos se on ärsyttänyt, niin aika suuri vaara on jatkaa samalla linjalla tämänkin kanssa. Jos omalla kohdallani olisin lähtenyt liikkeelle epäileväisin mielin ja valmiiksi ärsyyntyneenä ja pahalla tuulella, niin se olisi varmaankin riittänyt keikauttamaan kokemuksen pakkaselle.
Kiitos Jori, aloin kommentteja lukiessani jo tuntea itseni omituiseksi, kun tykkäsin kovasti Nenäpäivästä - nimenomaan sen huumorista ja lämpimästä ihmiskuvasta. Nauratti, kolahti. Jorin kanssa samaa mieltä siinäkin kohtaa, että ei tätä tyyliä pitkään jaksaisi. Mutta Rimminen on jo aika lailla uudistunut, kun vertaa vaikka edelliseen Pölkkyyn (josta siitäkin pidin), joten toivon kirjailijalta uusiutumista ja tuoreutta jatkossakin. Itsekin pohdin tuota kääntämisen hankaluutta. Ehkä tämä tosiaan on vain umpisuomalaisten outoa huumoria ja Irman käytös vain suomalaisen yksinäisyyden ilmentymää? Sonjan kommentti Ridgen mainoskatkoilla kasvavasta parransängestä toi mainiosti mieleen Rimmisen tyylin. Oma arvio on lokakuulta http://kulttuurikukoistaa.blogspot.com/search/label/Mikko%20Rimminen
VastaaPoistaKivaa, etten ole ihan yksin niidenkään joukossa, jotka ovat kirjan jo lukeneet. Kuinkahan paljon nämä ennakkoluulot ja -arviot vaikuttavat lukijoiden kokemuksiin?
VastaaPoistaMinulla pettymys oli varmasti vielä tavallista isompi, koska odotukset olivat todella kovat. Takakansi antoi kirjasta niin mainion kuvan, että ihan riemua täynnä ryhdyin luku-urakkaan. No, loppu on historiaa:)
VastaaPoistaMä taas mietin kommentteihin päästyäni, pitäisikö itkeä vai nauraa... Olen ollut kovasti epäileväni tämän kirjan suhteen, mutta Jorin teksti rauhoitti: ehkä sen voi sittenkin lukea. Sitten kommentit saivat taas epäluulon herämään. Voi ei. Epäilen vahvasti, etten tule pitämään tästä kirjasta, mutta joudun sen nyt kuitenkin lukemaan lähiaikoina lukupiiriimme. Pölkkyä en saanut luettua paria sivua pidemmälle.
VastaaPoistaJenni, jos et pidä Nenäpäivän alusta, niin voit hyvin lopettaa lukemisen siihen, sillä myöhemmin ei ole luvassa mitään sellaista mullistavaa, mikä oikeuttaisi jatkamisen. Sikäli kokeilu on aika helppo tehdä.
VastaaPoistaNo nyt löysin tänne perille! :)
VastaaPoistaKääntämisasiaa mietiskelin itsekin moneen kertaan, koska Nenäpäivän sanasto on niin erikoista. Joka sivulla on Rimmisen keksimiä uudissanoja, jotka ovat täysin ymmärrettäviä mutta myös riemastuttavan uusia.
En ole lukenut muuta Rimmiseltä, mutta aion nyt lukea. Pussikaljaromaani on jopa omassa hyllyssä, mutta en ole jotenkin uskaltanut tarttua siihen. Nyt aion uskaltaa.
Sitäkin jäin miettimään, kuinka moni potentiaalinen lukija on nyt blogiarvioiden myötä säikähtänyt ja päättänyt vältellä Rimmistä! Harmi jos niin käy.
Kirjablogistien lukemisiin nämä arvostelut varmasti vaikuttavat. Olisi hurjan kiinnostavaa tietää, miten muu yleisö blogiarvosteluihin suhtautuu, vaikuttaako se heidän valintoihinsa ja jos, niin kuinka paljon.
VastaaPoistaHei Jori ja muut,
VastaaPoistaOlen hollantilainen kääntäjä (kääntänyt mm. Paasilinnaa, Joensuuta, Rönkää, Kalliota, Lehtolaista hollanniksi), ja eräs julkaisija pyysi minua kirjoittamaan lukuraporttia tästä kirjasta.
Tuohon "pystyiskö tätä teosta kääntämään" vastaisin että pystyisi, mutta kysymys lie lähinnä: "tuleeko teoksesta toisessa kielessä mielenkiintoinen". Luettuani noin 100 sivua en ole ihan varma. Kuten kaikki tietävät: tarinaa on tosi vähän. Tunnelma on perussuomalaista (ainakin ulkomaalaisten silmissä): mietitään ja kärsitään, ja jos kärsimyksestä tulee paha olo, niin mietitään sitä. Vaivoin se Rimmisen käsissä 100 sivua enempää toimii (olen itse jo aika kyllästynyt tuohon "katos miten luova mä oon"-tyyliin), ja vaikka kääntäisinkin kaikki neologismit ja muut keksinnöt yhtä luovasti ja sujuvasti, on vaikeaa kuvitella että hollantilainen lukija pitäisi kielen nerokkuutta jonkinlaisena ihmeenä, koska se lukee kirjaa tietämättä että se on erään suomalaisen uusmestarin kirjoittama - ja jos tietäisi, niin vähät se välittäisi, luultavasti.
Ja vaikka julkaisija näyttäisikin vihreää valoa tämän kirjan kääntämiseen - vaikkapa koska se on minulle kääntäjänä niin hieno haaste - toinen kompastuskivi lie korjauslukija. On helppoa keksiä "puhelunlopettamisoikeudelle" hollanninkielinen vastine, jopa pidempi sellainen kun alkuperäisessä kielessä ("telefoongesprekbeëindigingsrecht"), mutta aika varmasti siihen tulee punainen viiva ja korjaus "oikeus lopettaa puhelu"...
Eli kääntäminen sinänsä ei olisi ongelmallista, ei edes sillä tavalla että kieli muokkaa päähenkilön persoonallisuutta jne., kuten ihmettelit, mutta en ole varma toimiiko Rimmisen "hassuus" toisessa kulttuuriympäristössä yhtä hyvin.
Joka tapauksessa "tavallisesti kirjoittamista" pitää välttää; siihen tarvitsee hyvän tarinan, ja tuskin Nenäpäivä sellaista edusta...
Terveisin,
Annemarie Raas
Kiitoksia Annemarie, on kiinnostavaa kuulla ihan oikean kääntäjän mietteitä tästä kirjasta!
VastaaPoistaKertomasi perusteella tulee mieleen, että ehkä kääntäjänkin pitäisi olla niitä, jotka ovat kirjasta tykänneet? Jos et koe tekstiä hauskaksi, niin sen voisi kuvitella vaikeuttavan käännöstyötä. Vähän kylläkin epäilyttää, että jaksaako Nenäpäivä olla hauska kenenkään mielestä, jos sitä joutuu niin tarkasti tarkastelemaan kuin kääntäessä. Omalla kohdallani uskallan väittää, että silloin jo kokolailla varmasti putoaisin siltä mainitsemaltani veitsenterältä.
En ole itse kokenut tällaista ongelmaa, etten pystyisi kääntämään jotakin kirjaa koska en pidä siitä. Tosin en ole ikinä kääntänyt sellaista kirjaa josta en pitännyt lainkaan; ainahan kyllä löytyy jotain houkuttelevaa tai mielenkiintoista pätkää. Ja toisaalta jokaisesta teoksesta löytyy ärsyttäviä puolia jos joutuu niin tarkasti työskentelemään sen parissa! Se vaan kuuluu hommaan.
VastaaPoistaOlen muuten lukenut Nenäpäivän loppuun nyt, ja ihme kyllä sieltä löytyikin sitä tarinaa! Tai olinko jo niin epätoivoinen että yllätyin täysin kun viimeisissä kahdessa luvussa kertomukset sopivatkin yhteen...
Joka tapauksessa tämä oli aika raskas lukukokemus; teksti menee niin hurjaa vauhtia että päässä alkoi hurista. Taitaa olla sekin tarkkaavaisuushäiriön uhri, tuo meidän Irma... Silti pidin kirjasta loppujen lopuksi enemmän kuin olisin aluksi voinut kuvitella. Katsotaan nyt mitä kustantaja sanoo. Pussikaljaromaani ei ollut suuri myyntimenestys Hollannissa, joten haluttiin lukuraportti vain sen takia että Rimminen voitti Finlandia-palkinnon.
Luin kirjan ja etsin juuri arviota, tämä osui ensimmäisenä kohdalle. Ensimmäisten sadan sivun jälkeen lukeminen hidastui niin, että meni kuukausia ennen kuin pääsin seuraavat sata sivua (vähän hyppien) eteenpäin. Mutta loppu palkitsi kuitenkin. Mielestäni teos on hyvä, koska se on tavallaan (vain) yhden mielenliikkeen tai -liikahduksen kuvausta. Siinä liikutaan Irman mielen maailmassa ja lopussa realiteetit osoittavat hänelle, että kaikki ei ole niin synkkää ja väsyttävää ja pelottavaa eivätkä kaikki niin häntä vastaan kuin hän erehtyy luulemaan. Kuvausta yksinäisyydestä, masentuneisuudesta, sen vuoksi ehkäpä koskettavaa. Toiveikasta, tuosta aiemmin mainitusta syystä.
VastaaPoistaParhaillaan lukemassa Nenäpäivää ja kyllä mulle tuo kieli kolahtaa ja naurattaakin kovasti! Pussikaljaromaania aloittelin aikoinaan, täytyy ehkä antaa sille toinen tilaisuus vielä tän Nenäpäivän pohjalta.
VastaaPoistaToivon oikein ettei vielä loppuis kirja.
Tämän parempaa arviota en osaa antaa. Jotkut tykkää, toiset ei.
Oikein! Täytyy sen kielen johonkuhun muuhunkin kolahtaa kuin vain minuun.
VastaaPoistaAloitin Nenäpäivän viime yönä ja ahdistuin, sillä Irman ajatukset tunkeutuivat aamuyönä risteilemään mielessäni.Irman yksinäisyys tuntui koskettavalta. En silti voinut lopettaa heti vaan jatkoin päivänkoittoon, mutta loppukirjaa luin päivällä ja löysin kirjasta huumoria, myös erinomaisia kuvauksia Irman ympäristössä tapahtuvista asioista. Pidän Rimmisen tavasta kirjoittaa, vaikka joitakin sanoja täytyy arvailla.
VastaaPoistaSe, että kirja herättää tunteita, on yleeäsä positiivinen juttu, mutta ahdistus ei sentään ole ihan toivottavien reaktioiden kärkipäässä :)
PoistaHyvä, Jokke, että arvioit valtavirtaa vastaan. Siitä syntyy aina jotain. Olen yllättynyt, että niin moni kokee Rimmisen, sanoisinko, raskaaksi. Koen itse lähes jokaisen Rimmisen virkkeen huumorina. Olen Rimmisen fanittaja. Luen aina kirjat ensin ja sitten ostan. Rimmiset. Pussikaljan luin toiseen kertaan. Ennen leffaan menoa. Se kesti loistavasti toisenkin lukukerran. Toisaalta olen ihastunut Kallioon tapahtumapaikkana.
VastaaPoistaPidin Irma-kirjasta kovasti. Irma herätti sympatiani. Koin, että hän on yksinäisistä yksinäisin. Helsinki, Kallio-Hakaniemi etenkin, täynnä yksinäisyyttä? Irma valitsi aika aktiivisen tavan tavata ihmisiä. Vaatii rohkeutta ja luonteenlujuutta. Uussuomi on juuri se seikka, joka Rimmisessä minua viehättää. Irman tarinan loppuhan oli seesteinen. Perunalastujen suuruiset lumihiutaleet peittivät kaiken pahan.
VanhaMies
Kiva että pidit. Minustakin Irma on sympaattinen hahmo, niin koheltaja kuin onkin.
Poista