Jarkko Tontti: Sali
Helsinki-kirjat 2011
Sivuja: 250
ISBN: 978-952-5874-69-3
Sali löytyi saaliiksi kirjastosta kahmiessani sekalaisen pinon lomaluettavaa. Aihepiirinä kuntosalissa lienee jotain kiinnostavaa kaikille jotka itsekin ovat siellä aikaansa viettäneet. Vaikka juuri se sali ei olisikaan tuttu, niin jotain samaa niissä kaikissa on. Ehkä ihmisistä kaivautuu esiin yhteisiä peruspiirteitä, ja siten treenaajat voi tyypillisesti lokeroida yllättävänkin harvaan eri kategoriaan.
Kirjassa on kolme päähenkilöä, jotka vaihtelevat kertojaääninä vuorotellen. Sami on pikkuisen alle nelikymppinen ministeriössä töissä oleva lakimies. Hän on vastikään vaihtanut kuntosaliaan välttääkseen eksäänsä, jonka oli tavannut vanhalla salillaan. Karoliina on se eksä, alle kolmekymppinen kansanedustajan avustaja. Hänkin on juuri vaihtanut salia, ihan samasta syystä kuin Samikin. Sitten on vielä Pirkko, eläkkeellä oleva hammaslääkäri, joka kirjoittaa salanimellä blogia mm. kahdesta edellisestä, maustaen tekstiään fiktion voimin. Hänen on tietenkin täytynyt seurata kohteitaan voidakseen jatkaa bloggaustaan.
Yhteisen salin lisäksi kertojia yhdistää se, että heidän elämänsä on kovin tyhjää. Kaikki haluavat parantaa elämänlaatuaan kohentamalla kehoaan, mutta sen ja töiden lisäksi ei elämä paljon muuta tarjoakaan. Kolmikosta Karoliina on kiinnostavin, sillä hänen kauttaan saamme katsauksen eduskunta-avustajan arkeen. Kaikki tekeminen on tietysti tärkeääkin tärkeämpää, mutta kalenterin pursutessa yli äyräittensä ja loputtomien sähköpostien vyöryessä laatikkoon päivästä toiseen nopeammin kuin niihin on mahdollista reagoida joutuu ideologia todelliseen puntariin.
Kuntosalikävijänä puolestaan Sami on kiinnostavin, sillä hänen kohdallaan tulee esiin myös salin vaihdoksen johdosta tapahtuva sosiaalinen paine, sillä kaikkien täytyy tietysti sopia niihin aiemmin mainitsemiini kategorioihin ja toteuttaa stereotypiaansa. Hänen treeninsä myöskin muuttuu ajan myötä ja jollain asteella hän kyseenalaistaa punttisalin mielekkyyden.
Loppua kohti minua alkoi kiinnostaa, miten tällaisen kirjan voi lopettaa luontevasti ilman jotain dramaattista ratkaisua. En keksinyt hyvää tapaa, mutta kirjailijan versio on sentään parempi. Kiinnostavasti sekin ottaa tavallaan kantaa siihen, millaista puurtamista sellainen salitreeni on, johon ei kuulu esim. kilpailujen tuoma rytmitys.
Yllättävän kiinnostava tämä kirja oli, vaikka siinä tapahtuukin aika vähän. Heti seuraavaksi aion tarkistaa, mitä muuta Tontti onkaan kirjoittanut.
Salilla ovat käyneet myös Jenni, Tessa, Arja, Jaakko ja Jaana.
Kansikuva on jollain tavalla häiritsevä mutta kuitenkin houkutteleva, juuri sellainen ettei tämän ohi kirjastossa kävelisi :D Täytyypä yrittää löytää, kuulostaa ihan hupaisalta
VastaaPoistaKansi on tosiaan huomiota herättävä. Lainasin pienen pinon kirjoja, ja tämä oikein hyppää niistä esille.
PoistaMeinasin kommentoida samaa kuin Disa edellä, että kannen perusteella tämä ei kyllä olisi minun mukaani kirjastosta lähtenyt. Jotain hyvää kirjassa kuitenkin on, jos aiot jatkossakin Tonttia lukea. Minulle ihan tuntematon kirjailija.
VastaaPoistaHyvin Tontin teksti toimi, mielellään tätä luki. Hän on ilmeisesti ehtinyt tehdä paljon muutakin kuin kirjoitella, tämä on vasta toinen romaani.
PoistaMuistan kyllä pitäneeni tästä, ja Tontin Luokkakokouksesta myös - hänellä on hyvin oma äänensä ja tyylinsä tässä nuorten ihmisten (miesten) "itsensäetsimisen ahdistus-aikuistumiskuviosssa", jota niin monet kirjat ovat. Ehkä ei kovin kutsuvan laveaa eikä yleisöystävällisyydeltään helpointa tekstiä (ei takuuvarmaa itkua tai naurua), mutta jotain raikasta niissä on, ja fiksuutta varmasti. Se loppuratkaisukin, joka ei ollut mikään ratkaisu, oli minusta fiksu veto. Kansi on muuten tosiaan aika hämmentävä.
VastaaPoistaLuokkakokoukseen täytyy tutustua.
Poista