Margaret Atwood: Orjattaresi

Margaret Atwood: Orjattaresi 

Suomennos: Matti Kannosto 

Kirjayhtymä 1986 (nyk. Tammi), (alkup. 1985) 

Sivuja: 396 

ISBN: 951-31-1210-1 

Tämän kirjan myötä saatan valmiiksi Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteen omalta osaltani. Sain Orjattaresi luettavakseni Booksyltä, enkä todennäköisesti olisi sitä muuten tullutkaan lukeneeksi.

Fundamentalistikristityt ovat tehneet Yhdysvalloissa vallankumouksen ja luoneet totalitaarisen teokratian. Naisten asema varsinkin on kovasti muuttunut, heillä ei esimerkiksi ole omaisuutta lainkaan, vaan kaikki on miesten nimissä, eivätkä he tietenkään saa esimerkiksi lukea lainkaan. Eipä sillä, että mitään luettavaa olisi jäljelläkään, ainakaan virallisesti.

Kertojapäähenkilö on orjattarena Fred-nimisen komentajan perheessä, ja sen vuoksi hänen nimensä on yksinkertaisesti "Frediläinen", isäntänsä mukaan. Hänen ainoana tehtävänään on tuottaa perheeseen lapsi, mihin komentajan vaimo ei kykene (ja vikahan on aina naisessa). Jos hän tehtävässä joskus onnistuu, hänet siirretään toisen komentajan alaisuuteen tehdäkseen saman uudelleen.

Arjen tylsyys on vertaansa vailla. Päivittäiseen ohjelmaan kuuluu ruokaostoksilla käynti, tosin kauppoja ei ole montaa, niiden valikoimat ovat varsin rajalliset ja kaikki on kortilla. Seurana ostoskäynneillä on toisen komentajan orjatar, mutta hänen kanssaan ei saa keskustella. Samalla matkalla voi käydä myös katsomassa Muuria ja siellä varoituksena roikkuvia teloitettuja. Muuten aika kuluukin ei-minkään merkeissä, omassa huoneessaan tylsyyden parissa. Kerran kuussa yritetään panna lasta alulle, mutta ajankuluksi siitäkään toimituksesta ei ole.

Noin puolet kirjasta kuluu tämän arjen kuvailussa ja vanhojen aikojen muistelussa; kertojalla oli perhe jo ennen vallankumoustakin, ja sen jälkeen taas oli vuorossa vaihe tulevien orjatarten koulutuslaitoksessa. Alkupuolisko tuntuu pitkähköltä, mutta korostaa hyvin sitä tylsyyttä, jonka välttämiseksi on jo valmis melkein mihin tahansa. Jälkimmäisessä puoliskossa tapahtuukin jo jotain, mikä lisää mielenkiintoa tuntuvasti. Ryhtymättä juonipaljastuksiin voin todeta, että joku ehtii tehdä jotain luvatonta, mikä ei kauheasti taida yllättää :)

Tämä on eittämättä dystopiakuvaus, mutta kiinnostavasti Atwood kertoo sen ainoastaan yhdestä näkökulmasta, enkä lukiessani osannut edes kaivata tietoa siitä, mitä kaikki muut tekevät. Kertoja näkee elämää erittäin menestyneen komentajan taloudessa, eikä itsekään tiedä miten muut - tavalliset - ihmiset elävät. Näppärä tapa kiertää tarve kuvailla yhteiskuntajärjestystä laajemmin. Toisaalta minua jäi hieman häiritsemään se, miten muuta maailmaa ei käsitelty lainkaan. Kanadaan kertoja yritti perheineen paeta, mutta muuta ei sitten ollutkaan.

En rakastunut kirjaan, mutta pidin siitä kyllä paljonkin. Se häiritsi, että teksti tuntui pitkään kovin tutulta, mutta olen melko varma siitä, etten ole tätä ikinä lukenut, edes osittain. Elokuva on olemassa myös, mutta sitäkään en muista nähneeni, ja deja vu tuli nimenomaan tekstistä, ja niin pitkältä pätkältä, ettei kyseessä voi myöskään olla pelkkä katkelma, joka olisi ollut jossain muualla. Joka tapauksessa kirja toi minut mukavuusalueeni ulkopuolelle ja sisälsi osuvia elementtejä. Rakastumiseen vaaditaan kuitenkin vielä enemmän, eikä feminismi taida olla aihe, joka jaksaisi kannatella minua aivan siihen asti. Yhteiskunnasta olisin halunnut kuulla lisää, samoin kuin siitä tavallisten miesten osasta. Ja olikos koko maassa köyhiä lainkaan? Jos ei, niin miksei?

Kiitoksia Booksylle!

Orjattarista ovat lukeneet myös Zephyr, Jenni, Raija, Ahmu, Raisa ja Vauhko.