Antti Tuuri: Kylmien kyytimies
Kansi: Hannu Taina
Otava 2007, 278 sivua
ISBN: 978-951-1-22106-7
Olen aiemmin lukenut Tuurilta kolme osaa Pohjanmaa-sarjaa sekä yhden yksittäisen kirjan. Hänen kertojantaitonsa ovat tehneet sen verran hyvän vaikutuksen, että Amman blogatessa Kylmien kyytimiehestä lisäsin sen oitis lukulistalleni. Tämä on Äitini suku -sarjan kuudes osa, mutta näyttää toimivan oikein hyvin itsenäisenäkin kirjana.
Eletään kevättä 1918, kun Jussi Ketola pakotetaan aseella uhaten Kauhavan asemalla junaan hevosensa kanssa. Tie vie kohti Tamperetta, missä on sota on käynnissä kiivaimmillaan. Rauhan miehenä Jussi ei halua aseeseen tarttua kummankaan osapuolen puolesta, ja hevosmiehen tehtäväksi tuleekin haavoittuneiden ja kaatuneitten kuljetus.
"Pitelin kädessäni valkoista nauhaa, jonka Virkkala minulle oli antanut. Virkkala kysyi, olinko punaisten puolella tässä sodassa. Sanoin uudestaan, etten ollut kenenkään puolella, mutta ihmisten tappamista vastaan olin."
Tämä on sotatarina minun makuuni. Jussi pysyttelee puolueettomana alusta loppuun, mutta pitää sentään järjen kädessään eikö ryhdy provosoimaan ketään, vaikka aihetta kyllä olisi kosolti. Asetelma on hieno; Tuuri on onnistunut luontevalla tavalla tuomaan ulkopuolisen tarkkailijan tapahtumien sisäpuolelle. Hän ei osoittele sormellaan muuta kuin sodan tasapuolista mielettömyyttä molemmin puolin. Inhottavat tapahtumat johtuvat pikemmin yksittäisten ihmisten henkilökohtaisesta vihasta, pahuudesta ja järjettömyydestä kuin kummankaan puolen yleisestä ominaisuudesta. Propaganda luonnollisesti pyrkii tekemään vihollisesta hirviön ja riistämään häneltä ihmisyyden, ja henkensä edestä pelkäävä sotilas, joka näkee toveriensa kuolevan, ei ole kaikkein alttein kyseenalaistamaan propagandan väitteitä.
Kertojana Tuuri on vertaansa vailla. Olen aiemminkin maininnut tykkääväni hänen tyylistään, ja sama pätee edelleen. Tätä kirjaa uskallan suositella etenkin kaikille sodan vastustajille, mutta ei muidenkaan kannata väistellä.
Tykästyin kirjaan niin kovasti, että kävin saman tien hakemassa oikein kahdesta kirjastosta sarjan ensimmäisen osan, sitä voi siis hyvällä syyllä odotella saapuvaksi tänne blogiinkin aikanaan.
Kylmiä ovat kyydinneet Amman lisäksi myös Minna ja Jukka Kemppinen.
Olen niin iloinen, kun tästä on nyt kirjoitettu blogeissa, sillä minusta ihan jokaisen, ainakin jokaisen suomalaisen, olisi syytä lukea tämä kirja.
VastaaPoistaKirjoitit hyvin kerronnan puolueettomuudesta. Vaikka Tuuri tuo sodan kauheudet ja mielettömyydet esille voimakkaasti, niin kuitenkin omalla, eleettömällä ja provoisoimattomalla tavallaan. Siksi uskoisin, että tämä kirja puhuttelee likipitäen jokaista, eikä ainakaan ärsytä, koska hän ei sorru osoitteluun.
Mukava kuulla jatkossa, mitä pidät muista sarjan kirjoista!
Tuosta ärsyttämättömyydestä täytyy nostaa Tuurille hattua, sillä aihe on arka ja saa helposti nostettua tunteet kuohumaan.
PoistaKiitoksia sinulle siitä, että löysin tämän kirjan (ja arvattavasti koko sarjan)!
Luin kirjan muutama vuosi sitten ja muistaakseni silloin koin vähän turhan karrikoituna hahmona sen esimiehen, joka Ketolaa ahdisteli. Mutta minusta kirja toimii hienosti ja on tärkeä siinäkin mielessä, että siinä tuodaan esiin myös valkoisen puolen sotureita ihan hyvässä hengessä. Mieleeni eniten painunut kohta kirjassa on se, jossa ruumiita kärrätään Kalevankankaan hautuumaalta pois.
VastaaPoistaMinusta se esimies (Rantanen) oli kovin vastenmielinen henkilö, josta jäin odottamaan, että hän saisi nenilleen jossain vaiheessa, vaikka sitten vasta myöhemmässä kirjassa.
PoistaKylmien kyytimies on ehdottomasti yksi parhaimmista ja koskettavimmista kirjoista mitä olen koskaan lukenut. Hurahdin Tuuriin kertaheitolla. Hänen uusin romaaninsa jatkaa Jussi Ketolan elämänvaiheiden parissa: http://lukukausi.blogspot.fi/2011/11/antti-tuuri-ikitie.html
VastaaPoistaMinä hurahdin sen verran, että päätin lukea Äitini suku -sarjan kokonaan alusta alkaen. Ensimmäinen osa on parhaillaan luettavana ja seuraavakin jo lainassa :)
Poista