tiistai 3. heinäkuuta 2012

John Ajvide Lindqvist: Ystävät hämärän jälkeen

John Ajvide Lindqvist: Ystävät hämärän jälkeen 
Suomennos: Jaana Nikula 
Kansi: Jens Magnusson & Malou Bergman 
Gummerus 2008 (alkup. 2004), 607 sivua 
ISBN: 978-951-20-7607-9 

Luin Linqvistin Kuinka kuolleita käsitellään aloittelevana bloggarina vajaat kaksi vuotta sitten. Tuolloin lupasin palata kirjailijan tuotantoon juuri tämän kirjan osalta, jonka olin melkein katsonut elokuvana, mutta malttanut mieleni ja säästänyt sen luettavaksi.

Tukholman lähiöstä Blackebergistä löytyy oudosti surmattu ruumis. Koulupoika on sidottu roikkumaan jaloistaan ja hänen verensä on valutettu tyhjiin. Ihmiset alkavat puhua rituaalimurhaajasta, ja tapaus kiinnostaa kovasti koulukiusattua, 12-vuotiasta Oskaria. Kuten varmaankin kaikki kiusaamisen uhrit, Oskarkin haaveilee kostosta. Haaveet unohtuvat hänen tavatessaan naapurissa asuvan tytön Elin, joka vaikuttaa erikoiselta. He tapaavat ainoastaan pimeän aikaan, eikä Eli näytä käyvän edes koulua. Hän ei suostu syömään mitään, maistamaan karkkiakaan. Onko Eli ihminen lainkaan?

Ystävät hämärän jälkeen on silkkaa kauhukirjallisuutta. Asetelma kuulostaa vampyyritarinalta ja onkin sitä. Lindqvist on kuitenkin välttänyt monia vampyyrikliseitä: valkosipulia tai peilikuvia ei muistaakseni mainita koko kirjan kuluessa lainkaan, mikä on hyvä asia. Oskarin ja Elin ystävyys nostetaan tärkeäksi teemaksi, mutta sen ohessa saadaan oikein mukavasti toimiva kauhutarina hirviöineen kaikkineen. Siitäkin pidin, että tästä ei löydy myöskään nokkelaa poliisia, joka rientää pelastamaan maailman tai takaa-ajokohtausta.

En ole nähnyt tämän pohjalta tehtyä elokuvaa, vaikka se on ilmeisesti hyvä. Nyt kun kirja on luettu, voin viimein sen katsoa. En kadu odottelua lainkaan, sillä kirja on todella mainio. Sivuja on melko paljon, mutta missään vaiheessa ei alkanut puuduttaa tai tullut mieleen, että voisiko jotain jättää pois. Joidenkin hahmojen irrallisuutta joku voisi pitää heikkoutena, mutta minulle koko seikka tuli mieleen vasta jälkeenpäin, enkä kokenut sitä häiritsevänä. Lähiöstä tässä kerrotan, ja onhan siellä oltava ihmisiä, sekä ennen että jälkeen tämän tarinan ajankohdan.

Pidin tästä selvästi enemmän kuin kuolleiden käsittelystä. Vaikuttava kirja kaiken kaikkiaan. Kauhun ystäville suosittelen lämpimästi!

Ystävyyttä ovat kauhistelleet myös BooksyTessaSatuTiina ja Anki.

18 kommenttia:

  1. Minäkin pidin tästä kovasti, kun sen noin vuosi sitten luin! Paksuudestaan huolimatta otteessaan pitävä, tosin ällöttäväkin. Haluaisin itsekin nähdä elokuvan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuva kiinnostaa senkin vuoksi, että Lindqvist on itse tehnyt käsikirjoituksen. Jotain eroa kirjassa ja elokuvassa varmasti on, mutta ilmeisesti filmatisoinninkin täytyy toimia hyvin.

      Poista
  2. En enää muista monestiko olen todennut, että tässä kirjassa on luultavasti kaikkien aikojen ahdistavin hahmo, Elin huoltajana esiintyvä mies. Ällötti, kammotti ja oksetti kaikki kohtaukset, joissa hän oli mukana. Eipä tämä mikään kepeä kirja ole muutoinkaan, ihan liian rankka mulle. Tai ehkäpä Lindqvist on minulle liian raju kirjailija, sillä olen lukenut häneltä kolme kirjaa, joista kaikki saivat aikaan älytöntä ahdistusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Håkan on vastenmielinen henkilö, mutta jostain syystä hän ei minua ällöttänyt. Elokuvassa varmaankin toimii erinomaisesti.

      Poista
    2. Elokuva oli muuten hyvä, vaikka en sitäkään ole halunnut uudestaan kokea :)

      Poista
  3. Lindqvist on tosiaan raju. Hm, en ollut muistanutkaan, että tästä on elokuvaversio. Mutta jos sitä aikoisin katsoa, pitäisi kyllä varmistaa, että kotona on muitakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun et vain anna kenellekään lupaa tulla sisään :)

      Poista
  4. Näin elokuvasta ensimmäisen puolituntisen, ennen kuin nukahdin (vahinko ja harmi!). Hollywood-leffoihinkin on piristävää saada toisinaan vaihtelua, joten pakko on vielä loikata uudelleen ruotsalais-lähiöön ja kattoa elokuva loppuun. Kirjailijan hehkutus sai nyt kuitenkin harkitsemaan, pitäiskö itelläkin lukea ensin originelli versio pois alta... Ällöttävää ja rajua? Uteliaisuus nousi entisestään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ällöttävä ja raju eivät olleet minun sanojani :) Olen itse tykännyt enemmän lukea kirjat ennen elokuvaa, mutta päinvastaisellakin järjestyksellä voi olla puolensa. Silloin tosin on joutunut katsomaan leffan vielä toisenkin kerran, mutta jos se on hyvä, niin miksipä ei.

      Poista
    2. Niin aivan, poiminkin ne tuolta Maijan ja Booksyn kommenteista :)

      Aina on tainnut käydä niin, että kirjan lukemisen jälkeen elokuvaversio ei ole tuntunut sen veroiselta lähimaillekaan, mutta kerran kirjailijalla on näppinsä pelissä kässärissäkin, ja sen perusteella mitä on jo nähnyt, ei liene suuri vahinko, teki miten päin hyvänsä. Toivotaan näin :)

      Poista
  5. Tästä JAL:n romskusta tykkäsin kovasti, samoin elokuvasta. Minulla on muuten digiboksilla myös amerikkalainen elokuvaversio kirjasta, mutta en ole sitä vielä nähnyt. Kuinka kuolleita käsitellään ei oikein kolahtanut, mutta Ihmissatama kylläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua tehdä elokuvasta uusi versio näin pian ensimmäisen - ja vieläpä hyvin onnistuneen - jälkeen. Amerikkalaiset eivät taida kauheasti arvostaa ulkomaisia elokuvia.

      Poista
  6. Itse luin tämän jokunen vuosi sitten, enkä millään voinut laskea sitä käsistäni. Pelottavaa luettavaa... Voisin piakkoin lukea uudelleen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama ilmiö tapahtui minulle, "vielä yksi kappale..." :)

      Poista
  7. Itse en ollut erityisen vaikuttunut elokuvasta, vaikka se olikin ihan ok. Ehkäpä pitäisi kokeilla tätä kirjana!

    VastaaPoista
  8. Tämä oli kyllä melkoisen mieleenpainuva lukukokemus! Siitä on jo aikaa, kun itse tarinan luin, mutta muistan edelleen hyytävän tunnelman. Kauhun ystäväksi minua ei voi sanoa, mutta nautin tarinan erikoisuudesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina kun tiiliskiven lukee näin sujuvasti, täytyy kyseessä olla hyvä kirja.

      Poista