John Berendt: Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa

John Berendt: Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa

Suomennos: Seppo Loponen

WSOY 1997 (alkup. 1994), 431 sivua

ISBN: 951-0-22042-6

Tämä kirja tuli luettavakseni Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteen myötä, missä Amma osoitti sen luettavakseni. Koska en ollut kirjasta ennen kuullutkaan eikä se ole mikään uutuus, en todennäköisesti olisi siihen ikinä edes törmännyt, saati sitten lukenut.

Haasteessa on tarkoitus siirtyä pois omalta mukavuusalueeltaan. Tämä on dokumenttiromaani. Olen lukenut joitain sellaisia aiemminkin, mutta en muista juuri ihastuneeni yhteenkään. Haasteen vaatimukset siis täyttyvät tuolta osin.

Kirjoittaja on newyorkilainen lehtimies, joka matkusti Georgian Savannahiin ja alkoi ajan myötä kirjoittaa siitä kirjaa. Hän väittää kaupungin olevan erilainen kuin kaikki muut. Osaltaan tämä johtuu siitä, että savannahilaiset eivät piittaa muiden mielipiteistä, vaan haluavat pysyä erossa kaikista ulkopuolisista vaikutteista. Myös kaupunkilaisten luonnetta kuvataan errilaiseksi. Kaikki tuntevat toisensa ja juoruilevat ahkerasti, vieläpä niin, että on kunnia saada olla juorujen kohteena.

Kirjassa on kaksi osaa. Ensimmäinen keskittyy kuvailemaan muutamia kaupungin asukkaita omistaen luvun kullekin. Se on pituudeltaan melkein 200 sivua, eikä siinä voi sanoa olevan minkäänlaista juonta; ihmisiä tosiaan esitellään ja kerrotaan heille sattuneita juttuja. Henkilöt ovat ihan mielenkiintoisia, mutta samaistumiskohdetta en heistä löytänyt enkä kokenut ketään erityisen sympaattiseksi. Joko Savannahissa vallitsee myös omanlaisensa moraali, tai sitten he eivät tosiaan pidä moraalisia seikkoja kovin kummoisessa huudossa. En oikein pidä sellaisesta, että ihan selkeästi moraalittomista ja laittomista päästetään täysin rangaistuksetta. Esimerkiksi aviopari riitelee keskenään ja tappelun tuoksinassa kaatavat marmorisen pöydän, jonka tappaa heidän pienen lapsensa. Hys hys, ja elämä jatkuu.

Toisessa osassa on jonkinlainen juoni. Mitenkään ihmeellinen se ei ole, ja mielestäni olennaisen olisi saanut hyvin mahtumaan ale 200 sivuunkin. Mukana on edelleen kertomuksia ihmisistä ja tapahtumista, jotka eivät suoraan liity juoneen, vaan jatkavat Savannahin kuvailua. Mielenkiintoisinta toisessa osassa on se, miten lukijan sympatia jostain syystä kääntyy siinä syytetyn henkilön puoleen, vaikka hän ei henkilönä sitä niin ansaitsisikaan.

Joudun valitettavasti toteamaan, etten rakastunut tähän kirjaan enkä edes tykästynyt. Minulle ei myöskään tullut halua nähdä Savannahia oikeasti, vaan jäi sellainen tunne, etten edes kuulunut kirjan kohdeyleisöön. Kirja oli hieman kuin ylipaisunut matkakertomus. Jos siis nauttii paikkojen ja ihmisten kuvauksista, niin tämä varmasti kolahtaa. Minä sen sijaan kaipaisin muutakin: paremman juonen, ajateltavaa, opittavaa, pohdintoja.

Puutarhassa ovat keskiyöllä olleet myös Zephyr, Ilse ja Kirjakko.