Maarit Verronen: Karsintavaihe

Maarit Verronen: Karsintavaihe
Kansi: Markko Taina

Tammi 2008, 325 sivua.

ISBN: 978-951-31-4296-4

Olen aiemmin lukenut Verroselta kaksi novellikokoelmaa ja tykännyt niistä. Karsintavaihe löytyi kirjakaupan alehyllystä jokin aika sitten, ja nyt vain sattui tulemaan lukuvuoroon kuudes oikealta :)

Karsintavaihe kertoo dystopiasta, joka ei sijoitu kovinkaan kauas tulevaisuuteen. Teknisistä edistysaskeleista mainitaan mm. kuljettajattomat autot, mihin tarvittava teknologia käsittääkseni olisi jo nyt olemassa. Kaikki autot eivät suinkaan ole kuljettajattomia, mikä kuulostaakin varsin realistiselta. Ihmisiin on istutettu tunnistesiruja, mutta niitäkään ei ole kaikilla. Kolmas asia on automaattinen siivous niin kotona kuin pihamaallakin sekä automaattinen puutarhanhoito. Ei siis mitään teknisesti todella mullistavaa, mikä ilahdutti minua suuresti.

Yhteiskunta onkin sitten muuttunut enemmän. Työt on jaettu palkkauksen ja jonkinlaisen vaativuuden mukaan neljään kategoriaan, A-D. Ihmiset puolestaan on luokiteltu väristatuksin sen mukaan, miten luotettavia ja lainkuuliaisia he ovat. Oli mielenkiintoista huomata, miten skaala sininen-vihreä-valkoinen-keltainen-oranssi-punainen on intuitiivisestikin selvä: punainen ei kuulosta hyvältä, valkoinen on neutraali ja vihreä taas kuulostaa hyvältä.

Dystopia on syntynyt sitä kautta, että valta ja vastuu yhteiskuntajärjestyksestä on ulkoistettu kokonaan valtaville yksityisille turvafirmoille. Ei ole poliisia tai puolustusvoimia, vain turvafirmoja, eikä kukaan todella valvo niiden toimintaa. Tämä taas on johtanut ihmisten eriarvoistumiseen: keltaisen statuksen omaava D-työntekijä ei ole millään mittapuulla tasa-arvoinen vihreän statuksen A-työntekijän kanssa, ei edes lain edessä. Lisää eriarvoisuutta tulee siitä, että palkkaerot eri kategorioiden töillä ovat hyvin suuria. D-työläisillä ei ole mitään asiaa A-työläisten alueelle, jos A:lle mitättömät pääsymaksutkin ovat D:n palkalla saavuttamattomissa. Asuminen on erittäin kallista, ja kukin luokka ohjautuukin omiensa pariin.

Kirjan päähenkilö Lumi on luullut kuolevansa nelikymppisenä perinnölliseen sairauteen, mutta saakin tietää sen olevan parannettavissa. Hänelle koittaa siis tavallaan uusi elämä, ja lukijat pääsevät seuraamaan hänen taivaltaan C- ja D-luokan keikkatyöläisenä. Samaan aikaan yhteiskunnassakin näyttää tapahtuvan isoja asioita, liittyen niin alempien statuksien ihmisiin kuin lääkkeisiin, joiden voimalla kaikki tekevät järjettömän pitkiä työpäiviä ja -viikkoja.

Karsintavaihe ei rakennu niinkään juonensa kuin esittämänsä dystopian varaan. Paikoitellen se oli jopa pelottavaa luettavaa, sillä pidän tuollaista tulevaisuutta varsin mahdollisena, ikävä kyllä. Avainasemassa ovat monikansallisten yritysten paisuminen liian suuriksi, jotta pienellä ihmisellä olisi mahdollisuuksia räpistellä niitä vastaan, kansalaisten automaattinen valvonta ja yhteiskunnallinen eriarvoistuminen. Verrosen maalaama kuva on todella lohduton, ja sitä lukiessa tulee mieleen erilaisia kaltevan pinnan argumentteja, miten sitä kohti voitaisiin hyvinkin päästä pienin askelin.

Minä pidin tästä kirjasta kovasti. Jos yksittäinen kirja oli näin hyvä, niin on kiinnostavaa nähdä, millaisia sitten ovatkaan vaikkapa ne, jotka ovat olleet Finlandia-palkintoehdokkaina tai saaneet muita palkintoja.

Karsintavaiheeseen ovat osallistuneet myös Kirjavinkkien Mikko, Maria M. LukeVille-blogista ja Koira helvetistä.