Henry Aho: Käytetyt kumit

Henry Aho: Käytetyt kumit
Nordbooks 2016
Sivuja: 232

Henry Aho oli minulle entuudestaan tuntematon nimi, kun törmäsin hänen kiroihinsa Helmetin e-kirjastossa. Pikaisen googlauksen perusteella kirjojen nimet näyttivät painottuvan pahaenteisesti "päiväntasaajan eteläpuolelle", mutta otin kirjan silti luettavakseni.

Jonkinlaisesta dekkarintapaisesta on kyse, vaikkakin minun nähdäkseni itse rikostapauksen selvittäminen on sivuosassa. Tämän on varmaankin tarkoitus olla hyvin helposti lähestyttävää kirjallisuutta, jossa kohdeyleisön, eli kirjallisuuden parissa viihtymättömien mieshenkilöiden, luku-uurastus palkitaan ihan silkalla pornolla. Itse tarinakin on siis sivuseikka, se on ainoastaan asettelemassa seksi- ja pornopätkiä paikallaan. Niitä on kuitenkin käytetty sen verran säästeliäästi, että voidaan yrittää uskotella ihmisille, että kyllä tämä on ihan vakavissaan kirjoitettu kirja, jossa on vain kirjoitettu kaikki niin kuin se on, ilman turhia kiertelyjä. Uskokoon ken tahtoo. Toisin sanoen tämä on siis kirjojen Playboy-lehti, jonka joku voi myöskin uskotella hankkineensa kirjoitettujen juttujen, eikä suinkaan kuvasisällön vuoksi. Oletan kuitenkin, että mainitun lehden artikkelit ovat korkeatasoisempia kuin tämä kirja; en tiedä kun olen keskittynyt vain niihin kuviin silloin harvoin kun sitä olen selaillut.

Kustannustoimittajaa tässä ei ole käytetty. Eikä ole tarvekaan, jos ei haluta eroon mm. seuraavista piirteistä:

1. Ihmeellisen hajanainen henkilögalleria, johon on otettu mukaan ihmisiä joilla ei ole mitään tekoa. 
2. Kirjan tapahtumat liittyvät vain hyvin löyhästi toisiinsa
3. Juonenkäänteet eivät ole uskottavia
4. Päähenkilöistäkin kerrotaan toistuvasti asioita, jotka jäävät aivan irrallisiksi.

Minua nuo kaikki yllä mainitut seikat häiritsivät. No, porno oli tavallaan ihan kiva juttu, muttei sekään ollut kovin kummoista. Henry Aho on mainittu varsin tuotteliaaksi kirjailijaksi, mutta siitä on vain pakko todeta, että määrä ei korvaa laatua. Todennäköisesti näillä kirjoilla on oma lukijakuntansa, muuten olisi vaikea ymmärtää kyseessä olevan jopa sarja. Jos tällaisesta joku tykkää, niin kaikin mokomin, mutta olen hyvin skeptinen sen suhteen, että hän sattuisi seuraamaan tätä blogia :)

Onnea Juha Vuoriselle, et ole enää pohjimmaisena!

Laura Gustafsson: Korpisoturi

Laura Gustafsson: Korpisoturi
Into Kustannus 2016
Sivuja: 257

Ahma on noin 35-vuotias mies, joka on varautuu maailmanloppuun. Tai pikemminkin totutun yhteiskuntajärjestyksen loppuun. Tilanteeseen, jossa ei voi nojata lakeihin tai viranomaisten apuun, vaan kaikki vastaavat vain itsestään ja ainoastaan vahva on vahvoilla. Muut ovat vahvojen armoilla.

Ahma muuttaa itärajalle elämään mahdollisimman omavaraisesti. Hänellä on varmuusvarastot noin vuodeksi, ja hän opettelee metsästämään, kalastamaan ja viljelemään maata. Kehenkään toiseen ei voi luottaa, eikä ketään saa sääliä, sillä se koituisi ainoastaan oman selviytymisen painolastiksi ja esteeksi.

Minusta tällainen kaikkien sota kaikkia vastaan -tilanne on kiehtova. Se on luonnollinen alkupiste, joka vallitsee silloin kun ei ole vielä muodostettu minkäänlaisia yhteiskuntasopimuksia (eikä tämä tarkoita sitä Sipilän yhteiskuntasopimusta) tai liittoumia. Toisaalta se voi olla myös luonnollinen seuraus ainakin väliaikaisesti silloin, kun yhteiskunta romahtaa.

Ei liene vaikeaa arvata, että kirjassa maailmanloppu ei jää pelkän varautumisen asteelle, vaan jonkinlainen romahdus todella tapahtuu. Vaikka Ahma onkin varautunut tilanteeseen hyvin ja aikoo vakaasti pitää huolen pelkästään itsestään, ajautuu hän yllättävän helpon tuntuisesti kuitenkin oman pienen laumansa osaksi. Ahma itse on varautunut noudattamaan anarkian sääntöjä, eli kaikki vastaavat vain itsestään, mutta kun toiset eivät noudatakaan, vaan rikkovat niitä ja saavat ujutettua itsensä toisten vastattavaksi. He siis onnistuvat rikkomaan sääntöjä siinäkin tilanteessa, ettei ole mitään sääntöjä. Nerokasta!

Kirjan asetelma on kutkuttava, mutta en lopulta innostunut tästä aivan niin paljon, kuin olin odottanut. Sitä ei silti saa pitää kirjailijan epäonnistumisena, vaan hänen skenaarionsa ainoastaan oli kulkenut eri tavalla kuin minun. Joka tapauksessa kuvattu ilmiö on juuri se oikea.

Joonas Konstig: Pyhä ruoka

Joonas Konstig: Pyhä ruoka - mitä oikein saa syödä?
Kosmos 2016
Sivuja: 320

Ruoka on vaikea asia. Joillain sitä on liikaa ja joillain liian vähän. Joillain on jotain ruokaa liikaa ja toisilla sitä on liian vähän. Ja eri puolilta kuuluu erilaisia viestejä siitä, mitä se jokin on, jota joillain on liikaa ja toisilla liian vähän. On mahdotonta syödä niin, että kaikkien mielestä tekisi oikein. Mitä tavallisen ihmisen sitten pitäisi tästä kaikesta ajatella? Kuka tai mikä on se taho, joka osaa kertoa sen oikean totuuden? On olemassa oikein virallisiakin suosituksia, mutta miksi nekään eivät ole jokaisen yksilön parhaaksi? Ruoasta on tullut aivan liian vaikea asia, ja tämä kirja auttaa selkeyttämään asiaa.

Aluksi on mainittava, että kirjoittaja ei ole mitenkään virallinen taho, hän ei ole sellaisessa asemassa, hän ei ole lääkäri tai edes ravitsemusterapeutti. Hän on vain harrastelija, mutta selvästi asiaansa intohimoisesti suhtautuva harrastelija, joka on jaksanut omaksua valtavasti tietoa, eikä ole kaihtanut tutkimuksiinkaan perehtymistä. Hänellä on omakohtaista kokemusta useasta erilaisesta ruokavaliosta, ja kirjan lopussa hän esittelee omat konkreettiset suosituksensa.

Ensimmäisen luvun nimi on "Ruoan ja ravitsemustieteen historia, eli miten rasvasta tuli pahis". Useinkaan nämä tietokirjojen alussa olevat historiapläjäykset eivät ole kovin kiinnostavia, vaan enemmänkin pakollista esitietoa. Tässä tapauksessa on aivan toisin: kirja pääsee hyvään vauhtiin heti alusta alkaen, ja oli hyvin kiinnostavaa lukea, miten rasva tosiaan on joutunut pahiksen rooliin. Valinta olisi voinut olla aivan toinenkin, ja on vaikea oikeastaan edes kuvitella, miten erilaiselta ruoan lähihistoria olisi voinutkaan näyttää, jos pahikseksi olisi päätynyt jokin muu (eli sokeri).

Seuraavassa luvuissa sitten tehdään hiilihydraateista se pahis ja liitetään myös kasvirasvoja samaan kerhoon, ja kyseenalaistetaan kasvien syönnin autuaaksitekevyyttä ylipäätään. Tässä kohtaa on mainittava, ettei Konstig suinkaan yritä demonisoida kasvien syömistä, vaan hän ainoastaan riisuu niihin liitettyä glooriaa. Kasvien ravinteikkuudesta puhutaan usein, mutta jostain syystä lihaa ei tarkastella samoin kriteerein, vaan ensin puetaan päähän aivan erilaiset lasit, joiden läpi kuuluu katsoa. Tässä kirjassa tuohonkin seikkaan tehdään poikkeus.

Ravitsemussuositukset ovat oma lukunsa - ihan kirjaimellisesti, ne ovat kirjan neljäs luku. Yksi hyvä esimerkki tähän liittyvästä pohdinnasta on se, että ravitsemussuositukset laaditaan aina koko väestöä varten, eikä niiden noudattaminen ole väistämättä yksilölle hyväksi. Väestölle voi olla hyväksi vähentää suolan syömistä, mutta jos yksilö saa jo valmiiksi liian vähän suolaa, vie suosituksen noudattaminen hänet vain entistä syvempään allikkoon.

Lopuksi tulee sitten se, mitä kirjoittajan mielestä noista kaikista pitäisi ajatella, ja mitä lopulta saa syödä. En ryhdy tässä tiivistämään ja oikomaan mitään, vaan annan kiinnostuneen lukea sen itse. Sen voin sentään mainita, että Konstig kehottaa ylipäätään uhtautumaan ruokaan vakavammin ja kunnioittavammin ja tekemään syömisestä tärkeämmän ja juhlavamman tapahtuman kuin se monilla tuppaa olemaan.

Tämä on kerrassaan oivallinen tietokirja. Teksti on kiinnostavaa aivan alusta loppuun asti, ja asiat käsitellään johdonmukaisesti ja perustellen. Aivan varmasti löytyy ihmisiä, joiden mielestä tämäkin kirja on aivan väärässä ties kuinka monella tavalla, mutta minusta se kuulosti järkevältä. Asioiden perustelut kuulostavat intuitiivisesti hyviltä, mikä on tässä yhteydessä hyvä juttu. Tutkimuksia on käytetty laajalti hyväksi, mutta sekin käy hyvin ilmi, miten vaikeaa tutkimuksilla on saada esiin lopullisia totuuksia; aihe vain on NIIN monimutkainen.

Suosittelen lämpimästi!