Joonas Konstig: Pyhä ruoka

Joonas Konstig: Pyhä ruoka - mitä oikein saa syödä?
Kosmos 2016
Sivuja: 320

Ruoka on vaikea asia. Joillain sitä on liikaa ja joillain liian vähän. Joillain on jotain ruokaa liikaa ja toisilla sitä on liian vähän. Ja eri puolilta kuuluu erilaisia viestejä siitä, mitä se jokin on, jota joillain on liikaa ja toisilla liian vähän. On mahdotonta syödä niin, että kaikkien mielestä tekisi oikein. Mitä tavallisen ihmisen sitten pitäisi tästä kaikesta ajatella? Kuka tai mikä on se taho, joka osaa kertoa sen oikean totuuden? On olemassa oikein virallisiakin suosituksia, mutta miksi nekään eivät ole jokaisen yksilön parhaaksi? Ruoasta on tullut aivan liian vaikea asia, ja tämä kirja auttaa selkeyttämään asiaa.

Aluksi on mainittava, että kirjoittaja ei ole mitenkään virallinen taho, hän ei ole sellaisessa asemassa, hän ei ole lääkäri tai edes ravitsemusterapeutti. Hän on vain harrastelija, mutta selvästi asiaansa intohimoisesti suhtautuva harrastelija, joka on jaksanut omaksua valtavasti tietoa, eikä ole kaihtanut tutkimuksiinkaan perehtymistä. Hänellä on omakohtaista kokemusta useasta erilaisesta ruokavaliosta, ja kirjan lopussa hän esittelee omat konkreettiset suosituksensa.

Ensimmäisen luvun nimi on "Ruoan ja ravitsemustieteen historia, eli miten rasvasta tuli pahis". Useinkaan nämä tietokirjojen alussa olevat historiapläjäykset eivät ole kovin kiinnostavia, vaan enemmänkin pakollista esitietoa. Tässä tapauksessa on aivan toisin: kirja pääsee hyvään vauhtiin heti alusta alkaen, ja oli hyvin kiinnostavaa lukea, miten rasva tosiaan on joutunut pahiksen rooliin. Valinta olisi voinut olla aivan toinenkin, ja on vaikea oikeastaan edes kuvitella, miten erilaiselta ruoan lähihistoria olisi voinutkaan näyttää, jos pahikseksi olisi päätynyt jokin muu (eli sokeri).

Seuraavassa luvuissa sitten tehdään hiilihydraateista se pahis ja liitetään myös kasvirasvoja samaan kerhoon, ja kyseenalaistetaan kasvien syönnin autuaaksitekevyyttä ylipäätään. Tässä kohtaa on mainittava, ettei Konstig suinkaan yritä demonisoida kasvien syömistä, vaan hän ainoastaan riisuu niihin liitettyä glooriaa. Kasvien ravinteikkuudesta puhutaan usein, mutta jostain syystä lihaa ei tarkastella samoin kriteerein, vaan ensin puetaan päähän aivan erilaiset lasit, joiden läpi kuuluu katsoa. Tässä kirjassa tuohonkin seikkaan tehdään poikkeus.

Ravitsemussuositukset ovat oma lukunsa - ihan kirjaimellisesti, ne ovat kirjan neljäs luku. Yksi hyvä esimerkki tähän liittyvästä pohdinnasta on se, että ravitsemussuositukset laaditaan aina koko väestöä varten, eikä niiden noudattaminen ole väistämättä yksilölle hyväksi. Väestölle voi olla hyväksi vähentää suolan syömistä, mutta jos yksilö saa jo valmiiksi liian vähän suolaa, vie suosituksen noudattaminen hänet vain entistä syvempään allikkoon.

Lopuksi tulee sitten se, mitä kirjoittajan mielestä noista kaikista pitäisi ajatella, ja mitä lopulta saa syödä. En ryhdy tässä tiivistämään ja oikomaan mitään, vaan annan kiinnostuneen lukea sen itse. Sen voin sentään mainita, että Konstig kehottaa ylipäätään uhtautumaan ruokaan vakavammin ja kunnioittavammin ja tekemään syömisestä tärkeämmän ja juhlavamman tapahtuman kuin se monilla tuppaa olemaan.

Tämä on kerrassaan oivallinen tietokirja. Teksti on kiinnostavaa aivan alusta loppuun asti, ja asiat käsitellään johdonmukaisesti ja perustellen. Aivan varmasti löytyy ihmisiä, joiden mielestä tämäkin kirja on aivan väärässä ties kuinka monella tavalla, mutta minusta se kuulosti järkevältä. Asioiden perustelut kuulostavat intuitiivisesti hyviltä, mikä on tässä yhteydessä hyvä juttu. Tutkimuksia on käytetty laajalti hyväksi, mutta sekin käy hyvin ilmi, miten vaikeaa tutkimuksilla on saada esiin lopullisia totuuksia; aihe vain on NIIN monimutkainen.

Suosittelen lämpimästi!