Henrik Holappa: Minä perustin uusnatsijärjestön

Henrik Holappa: Minä perustin uusnatsijärjestön - Suomen vastarintaliikkeen ex-johtajan muistelmat
Into Kustannus 2016
Sivuja: 200

Tämä kirja kuulostaa lähtökohdaltaan todella kiehtovalta: uusnatsiliikkeen tärkeä hahmo tekee "parannuksen", hylkää liikkeen kokonaan ja kirjoittaa muistelmansa. Olisiko luvassa siis tunnustusta jotenkin tyyliin "näissä kaikissa asioissa olin ja olimme väärässä, mitä oikein ajattelinkaan?" Vai löytyisikö ehkä jotenkin ymmärrettävä selitys sille, miksi joku ylipäätään ryhtyy uusnatsiksi? Nuo molemmat kohdat ovat minusta kiehtovia.

Täytyy heti alkuun todeta, että kirjan nimi kuulostaa paljon kiinnostavammalta kuin sisältö lopulta. Tosiasia on, että Holappa on kertomansa perusteella ollut lähinnä järjestöihminen. Hän verkostoituu voimakkaasti ulkomaisten uusnatsien kanssa ja yrittää tietysti tehdä sitä Suomessakin, mutta piirit vaikuttavat kovin pienitä ja järjestäytymättömiltä. Skinheadeihinkin hän yrittää aluksi liittyä, mutta heiltä ei tunnu löytyvän mitään tahtoa järjestäytyä laajemmin tai organisoida toimintaansa omien pienten porukoiden ulkopuolella.

Holapan ideologia olisi kiinnostanut minua ehkä kaikkein eniten, mutta se jäi melkoisen epäselväksi. Olisin halunnut lukea jotain tapahtumista tai siitä ajattelutavan kehityksestä, joka johtaa nuoren miehen uusnatsiksi. Läpi kirjan vaikuttaa ilmiselvältä, ettei Holappa ainakaan ole kunnolla ulkomaalaisvastainen tai rasisti, sillä hän ystävystyy useaan otteeseen maahanmuuttajien kanssa, ja se erityisesti soti minun stereotypioitani vastaan. Ylipäätään hän kuulostaa ristiriitaiselta: miten se, joka on tekstin kirjoittanut, voi samaan aikaan olla uusnatsi? Tämä tarkoittaa sitä, että Holappa ei onnistu avaamaan ajatusmaailmaansa aivan kunnolla, tai sitten hän todella on ollut noin ristiriitainen oman itsensä kanssa.

Nämä muistelmat on kirjoitettu melko pian sen jälkeen, kun Holappa on irtautunut liikkeestä, joten hieman jäi mietityttämään se, onko päätös todella lopullinen. Toisaalta se kuitenkin tuntuu juuri oikealta päätökseltä hänelle - ja tietysti kaikille muillekin.

Ihan kiinnostava kirja, mutta ei lopulta lainkaan niin raflaava kuin otsikko antaisi odottaa.

Jere Laine: Sota 2016

Jere Laine: Sota 2016
Nordbooks 2016
Sivuja: 448

Eletään kevättä 2016. Nato on kaikilla voimillaan kiinni moninaisissa operaatioissa Pohjois-Afrikassa, Lähi-Idässä, Irakissa ja Afganistanissa. Venäjä yllättää Suomen vaatimalla yhtäkkiä öljykuljetuksiinsa niin kovia myönnytyksiä, että ne tarkoittaisivat käytännössä alueluovutuksia. Sellaiseen ei tietenkään voida suostua, mutta yllättäen Suomi näyttääkin jäävän yksin selviämään tilanteesta. Naton fokus on muualla ja EU:ssa Suomi on kovin huonossa huudossa, mm. talouskriisiin liittyneen venkoilunsa vuoksi.

Kuten kirjan nimestä saattaa arvata, seurauksena on ihan oikea sota, ja siinä Laine pääsee toden teolla omalle alueelleen. Kirjailija on siis ammattisotilas, ja sen kyllä huomaa. Oikeastaan jo esipuhe on sellainen, että tekstin takana on syytä olettaa olevan rutkasti asiantuntemusta.

En ole ollut sotakirjallisuuden ylin ystävä. En ole ollut kiinnostunut taisteluista ja muusta sotatoiminnasta vaan pikemminkin minua ovat kiehtoneet sotaan liittyvät moraaliset ja eettiset seikat. Tämän kirjan kohdalla on kuitenkin toisin, ja se johtuu siitä yksinkertaisesta seikasta, että kirjassa kuvattu sota tulee niin lähelle. Se koskisi väistämättä minua itseäni aivan samalla tavalla kuin kaikkia muitakin, ja hyvässä lykyssä voisin olla itsekin tapahtumissa osallisena. Tässä yhteydessä onkin kiinnostavaa huomata, miten etäisenä onkaan oppinut pitämään sodan mahdollisuuttakin.

Laineen taistelukuvaukset ovat erinomaista luettavaa. Hän saa kaiken kuulostamaan melko yksinkertaiselta, ja erityisesti eri joukkojen ja aselajien yhteistoiminnan merkitys aukeaa hienolla tavalla. Varusmieskoulutuksen aikana keskityttiin vain siihen omaan juttuun, suoriutumaan siitä käsketyllä tavalla ja rutiininomaisesti, mutta tuo laajempi kuva jäi tyystin hämärän peittoon. Minua itseäni se olisi jo aikanaankin auttanut motivoitumaan paremmin, mutta parempi edes nyt myöhässä.

Minusta tämä kirja on hyvää luettavaa ihan puolustuspoliittisena kannanottonakin, sillä on ilmeistä, ettei Laine seiso puolustusbudjetin leikkausten ja varuskuntien lakkautusten takana. Kyllähän tämä pakottaa ajattelemaan niitä hieman toisenlaisessa valossa, kun mikään kohta kirjan juonessa ei tunnu varsinaisesti epäuskottavalta. Epätodennäköiseltä ehkä, mutta ei meistä moni halua venäläistä rulettiakaan pelata, vaikka siinä todennäköisyys onkin pelaajan puolella.

Anna Ala-Soiroá: SEKSIÄ

Anna Ala-Soiroá: SEKSIÄ - Kuuma aalto
Karisto 2016
Sivuja: 150

Päiväkotitäti Marjatta saa työkavereiltaan 60-vuotislahjaksi lahjakortin eroottiseen iltaan. Ilta sinänsä ei juuri säväytä, mutta Marjatta päättää kuitenkin tarttua tilaisuuteen ja palkkaa tilaisuuden vetäjän evitan omaksi eroottiseksi terapeutikseen ja personal trainerikseen.

Ohjelmassa on kuusi erilaista fantasiaa, jotka Evita järjestää Marjatan toteutettaviksi. Vaikka yritys on kova, ei kaikki mene aivan suunnitelmien mukaan. Sekä Marjatan että lukijan onneksi ei aivan kaikki sentään mene pieleen. Muutoin koko kirja olisi mennyt ohi aihealueestaan.

Tämä ei ole mikään suuri kaunokirjallinen taidonnäyte, muttei minun mielestäni ole mitään syytä hävetäkään. Tavallaan on kiinnostavaa, että kirjoittaja ei esiinny kannessa omalla nimellään (eihän?), se kertoo jotain joko koko yhteiskunnastamme tai ainakin kirjoittajan omasta elinympäristöstä. Aihe ei selvästikään ole täysin vapaasti käsiteltävissä.