Henrik Holappa: Minä perustin uusnatsijärjestön

Henrik Holappa: Minä perustin uusnatsijärjestön - Suomen vastarintaliikkeen ex-johtajan muistelmat
Into Kustannus 2016
Sivuja: 200

Tämä kirja kuulostaa lähtökohdaltaan todella kiehtovalta: uusnatsiliikkeen tärkeä hahmo tekee "parannuksen", hylkää liikkeen kokonaan ja kirjoittaa muistelmansa. Olisiko luvassa siis tunnustusta jotenkin tyyliin "näissä kaikissa asioissa olin ja olimme väärässä, mitä oikein ajattelinkaan?" Vai löytyisikö ehkä jotenkin ymmärrettävä selitys sille, miksi joku ylipäätään ryhtyy uusnatsiksi? Nuo molemmat kohdat ovat minusta kiehtovia.

Täytyy heti alkuun todeta, että kirjan nimi kuulostaa paljon kiinnostavammalta kuin sisältö lopulta. Tosiasia on, että Holappa on kertomansa perusteella ollut lähinnä järjestöihminen. Hän verkostoituu voimakkaasti ulkomaisten uusnatsien kanssa ja yrittää tietysti tehdä sitä Suomessakin, mutta piirit vaikuttavat kovin pienitä ja järjestäytymättömiltä. Skinheadeihinkin hän yrittää aluksi liittyä, mutta heiltä ei tunnu löytyvän mitään tahtoa järjestäytyä laajemmin tai organisoida toimintaansa omien pienten porukoiden ulkopuolella.

Holapan ideologia olisi kiinnostanut minua ehkä kaikkein eniten, mutta se jäi melkoisen epäselväksi. Olisin halunnut lukea jotain tapahtumista tai siitä ajattelutavan kehityksestä, joka johtaa nuoren miehen uusnatsiksi. Läpi kirjan vaikuttaa ilmiselvältä, ettei Holappa ainakaan ole kunnolla ulkomaalaisvastainen tai rasisti, sillä hän ystävystyy useaan otteeseen maahanmuuttajien kanssa, ja se erityisesti soti minun stereotypioitani vastaan. Ylipäätään hän kuulostaa ristiriitaiselta: miten se, joka on tekstin kirjoittanut, voi samaan aikaan olla uusnatsi? Tämä tarkoittaa sitä, että Holappa ei onnistu avaamaan ajatusmaailmaansa aivan kunnolla, tai sitten hän todella on ollut noin ristiriitainen oman itsensä kanssa.

Nämä muistelmat on kirjoitettu melko pian sen jälkeen, kun Holappa on irtautunut liikkeestä, joten hieman jäi mietityttämään se, onko päätös todella lopullinen. Toisaalta se kuitenkin tuntuu juuri oikealta päätökseltä hänelle - ja tietysti kaikille muillekin.

Ihan kiinnostava kirja, mutta ei lopulta lainkaan niin raflaava kuin otsikko antaisi odottaa.