keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Matti Jalasvuori: Virus

Matti Jalasvuori: Virus
Docendo 2015
Sivuja: 183

Kun Valtaojan ja Enqvistin kirjat on suunnilleen tullut jo kahlattua läpi, kaipasin jotain uutta luettavaa populaarin tieteen saralta, ja Virus vaikutti oikein sopivalta. Kun kirjan kuvaus vielä mainitsi käsittelevänsä muitakin kuin biologisia viruksia, innostuin yhä enemmän.

Kuvaus pitää sikäli paikkansa, että kirja tosiaan käsittelee viruksia varsin monipuolisesti. Kun se yhdistetään melko vaatimattomaan sivumäärään, voidaan arvata että käsittely jää väistämättä melko pinnalliseksi, eikä arvaus väärässä olekaan. Kirjoittaja toteaa itsekin, ettei kirjan opeilla läpäistäisi edes virologian peruskurssia, joten puhtaasti tiedon hankkimisen takia tähän ei kannata tarttua. Sen sijaan ansiot ovat toisaalla: Jalasvuori on opiskellut myös matematiikkaa sekä tähtitiedettä ja osaa siltä pohjalta tarkastella asioita aivan toisenlaisin silmin kuin vain yhden tieteenalan tuntija.

Yhdessä kohtaa kirjaa minun piti oikein tarkistaa, että olen yhä lukemassa teosta, joka kulkee "Virus"-nimen alla, sillä teksti alkoi mielestäni olla jo silkkaa kosmologiaa. Siinäkin mielessä Jalasvuoren nimen mainitseminen yhdessä Valtaojan ja Enqvistin kanssa on paikallaan, sillä herrojen kirjoista on löydettävissä selkeä yhtymäkohta. Eipä hän muutenkaan liene väärässä seurassa, sillä jos yhtään osaan arvata, niin tämä ei jää kirjoittajansa ainoaksi populaarin tieteen kirjaksi. Nyt saimme kohtalaisen lyhyen puheenvuoron monelta eri alalta, enkä usko hetkeäkään, etteikö sanottavaa olisi paljon enemmänkin. Seuraava kirja sitten vähän pidemmällä kaavalla, eikö vain?

Kuten mainitsin, ei "Virus" sovi kattavasti kuvaamaan kirjan sisältöä, vaan mm. meemeillä, elämän syntymisellä ja kosmologiallakin on tärkeä osansa. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että hyvän kirjoittajan lukemana suunnilleen mikä tahansa kuulostaa mielenkiintoiselta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti