Sari Pöyliö: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä

Sari Pöyliö: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä
Atena 2014

Nimensä mukaisesti Sari Pöyliön novellikokoelmassa ovat pääosassa äidit. Kaikkiin taitavat liittyä myös tyttäret, joten olisi se nimi voinut olla jotain muutakin.

Tietysti tällaisessa kirjassa on monta erilaista äitiä, ja erehdyksetkin poikkeavat toisistaan. Yksi lähtee pölynimurikapuuiaan matkaan, toinen erehtyy luottamaan tyttäreensä ja joku unohtaa tyttären olemassaolon kokonaan. Miehenä mienulle tulee väistämättä mieleen, että ainakin kirjailija olettaa äidin ja tyttären välisen suhteen olevan jotain aivan erityistä. Monessa tapauksessa isän voisi yhtä hyvin olettaa olevan kuviossa mukana ja vastuussa, mutta tässä kirjassa miehen osaksi on olla se, jota ei lasketa mukaan lainkaan. Hän on se, jota ei ole tarvittu yhden hekumallisen yön jälkeen, se, joka kuolee ennen aikojaan ja se, johon ei nyt muuten vain voi luottaa. Näiden äitien ja tytärten väliseen suhteeseen ei kuulu muita, ja siinä pakollisessa poikkeustapauksessakin kolmas osapuoli on toinen tytär.

En kokenut saaneeni tästä kirjasta kauheasti irti, ehkä juuri tuon yllä olevan takia. Etukäteen odotin jotain enemmän huumorin sävyttämää, mutta sen osalta anti jäi heikonlaiseksi. Aivan viimeisessä novellissa kaikkien edellisten novellien äidit pääsivät samaan kuvaan. Se oli hyvä ajatus, mutta vaikutti korkealentoiselta. Aivan kuin olisi tehty jonkinlainen yhteenveto siitä, mitä aiemmissa novelleissa onkaan kirjoitettu ja miksi ne on kirjoitettu. Pidin siitä silti.

Jotenkin sellainen olo jäi, että mahdanko kuulua tämän kirjan kohderyhmään? Kuvittelisin, että naisen olisi yhtä vaikeaa kirjoittaa isien ja poikien välisestä suhteesta kuin miehen olisi kirjoittaa tätä kirjaa. Jotain samaa tässä on kuin inttijutuissa: asianosaisia ne kiinnostavat, mutta kaikki muut ovat ja pysyvät pihalla.