lauantai 7. toukokuuta 2011

Lotte & Søren Hammer: Saastat

Lotte & Søren Hammer: Saastat
Bazar 2011, 445 sivua.

Dekkarit ovat olleet lukemistossani kovin vähäisellä edustuksella ja sitä tilannetta paikkaa tämänkertainen Saastat. Se on kirjoittajiensa esikoisteos ja aloittaa samalla sarjan, jonka toinen osa ilmestyi Tanskassa jo viime syksynä.

Koulun liikuntasalista löytyy viisi miestä silvottua miestä hirtettyinä. Heidät on leikelty kuntoon, joka vaikeuttaa tuntuvasti tunnistamista. Pian käy ilmi, että he kaikki olivat pedofiileja ja murhien takana on ryhmittymä ihmisiä, jotka ovat olleet uhreja - ei välttämättä juuri näiden miesten - aikanaan. Murhien jälkeen ryhmittymän suunnitelmiin kuuluu yleisen mielipiteen nostatus heidän puolelleen, ja se näyttääkin onnistuvan hyvin. Poliisin työ puolestaan vaikeutuu tuntuvasti, kun suuri osa kansalaisista haluaisi nähdä heidän epäonnistuvan. Kirjan pääosassa on Konrad Simonsenin johtama murharyhmä, jonka edesottamuksia dekkarisarjan on määrä seurata.

Vaikka kokemukseni dekkareista on varsin rajallinen, uskallan silti sanoa Saastojen poikkeavan rikoskirjallisuuden valtavirrasta. Juonensa ja tarinansa lisäksi siinä on nimittäin läsnä vahvasti ajattelemisen aihetta antava näkökulma. Kirjassa yleisön lynkkausmielialaa nostatetaan sen seikan varassa, että "kaikkien" mielestä pedofiilien teoistaan saamat rangaistukset ovat aivan liian kevyitä. Mitä tapahtuu, jos yleisen moraalin ja lainsäädännön välillä on liian räikeä ristiriita? Ihmiset eivät halua nojata lakiin vaan ottavat oikeuden omiin käsiinsä, juuri kuten tässä tarinassa esitetään. Lisää ajattelemisen aihetta tulee rangaistusten filosofiasta: millainen rangaistus sivistysvaltiossa pitäisi antaa teosta, joka inhottaa jokaista yli kaikkien äyräiden ja josta mikään rangaistus ei tunnu olevan riittävä? "Munat pois" voi tulla äkkiseltään mieleen, mutta jos halutaan pysyä 2000-luvulla ja pitää lainsäädäntö jokseenkin johdonmukaisena, niin tilanne on kaikkea muuta kuin helppo.

Edellä olevan ajattelun aiheen lisäksi kirja on mainiosti kirjoitettu. Sivuja on kohtalaisen paljon, muttei silti yhtään liikaa. Missään vaiheessa ei ala puuduttaa, vaan tarina vetää eteenpäin luku toisensa jälkeen. Lukuja on peräti 72, mikä oli minun mieleeni. Lukemisenhan voi rytmittää juuri niin lyhyisiin pätkiin kuin tahtoo. Etukäteen arvelin, että tämän kohdalla saattaa "vielä yksi luku"-ilmiö nousta vahvasti esiin, ja niin kävikin. Kun seuraavan luvun tietää olevan lyhyt, on helppo antaa periksi mielihalulleen.

Minun kirjanpidossani Saastat pääsee kirkkaasti vuoden top 10 -listalle. Mikäli se ei ole siellä vielä joulukuun lopussakin, täytyy edessä olla todella hyvä kirjavuosi!

5 kommenttia:

  1. Kuulostaa edelleen tosi hyvältä. Mie en ole vielä lukenut tätä teosta, mutta kävin alkuvuodesta kuuntelemassa kirjailijoiden esittelyä. Minulla on nyt dekkarivaihe, joten tämä sopisi nyt kuin nakutettu. :)

    VastaaPoista
  2. Minäkin pidin tästä paljon. Jännäreidn/dekkareiden lukinana on hienoa välillä lukea sellaisia, missä todella on se yheiskunnallinen ote taustalla vahvasti, kuten tässä.

    VastaaPoista
  3. kuulostaapa hyvältä! Minunkin täytyy laittaa nimi ylös!

    VastaaPoista
  4. Tänä aamuna kasvimaan kimpussa pyllistellessäni huomasin yhtäkkiä harmikseni, etten enää pääsekään Saastojen pariin. Ilmeisen koukuttavaa luettavaa siis!

    VastaaPoista
  5. Oho, minulta oli jäänyt sinun arviosi lukematta, mutta jotenkin kiva huomata että aika samoilla linjoilla ollaan. Minäkin pidin, ja rikoskirjallisuuden valtavirrasta tämä kyllä poikkesi vaikka epäterveellisesti elävä poliisi olikin saatu mukaan :).

    VastaaPoista