Suomi haluaa valtameren rannikkovaltioksi. Tätä halua se pyrkii valtaamalla Norjalta maata Ruijasta, mikä on johtanut valtioiden väliseen sotaan. Yhdysvallat puolustavat liittolaistaan hyökkäämällä Tallinnan kautta Helsinkiin. Suomi käy siis sotaa kahdella rintamalla.
Tämä on tilanne Sinulle, yö -kirjassa. Suomalaisessa sotakirjallisuudessa on totuttu vihollisen aina tulevan idästä, ja hollywood-elokuvat ovat opettaneet amerikkalaisten olevan aina hyvien puolella. Sen vuoksi lähtökohta onkin hyvin virkistävä, kun ennakkoasennoitumisesta on pakko päästää irti. Sotilaatkin ovat nykyisiä aikuisia kaikkine motivaatio-ongelmineen, ja tasa-arvo on asevoimissa olemassa, sillä naisia on mukana sotimassa siinä missä miehiäkin, toki vähemmän, mutta silti.
Tavallaan sota on tehnyt yhteiskunnalle jopa hyvää. Se on karsinut ilmiöitä, joita ei esiinny muulloin kuin silloin, jos asiat ovat vähän liiankin hyvin. Kirjailija kuvaa asiaa näin:
"Kaikkialla Suomessa ihmiset kaatoivat pihapuitaan ja polttivat nuotioita kerrostaloasuntojensa lattioilla tiililäjien päällä. Kaikkialla Suomessa ihmiset nukkuivat ulkovaatteet päällä ja varastivat polttopuuta valtion metsästä. Kaikkialla Suomessa ihmisistä oli tullut uudella tapaa lujia, sillä enää he eivät valittaneet turhasta. Kansakunta oli karaistunut. Yleisönosastokirjoitusten ja kanteluiden laatiminen epäoikeudenmukaisesti määrätyn pysäköintisakon tai ohi ajaneen bussin vuoksi oli taaksejäänyttä elämää. Kahden, kolmen tunnin odotusaika terveyskeskuksen päivystykseen tuntui pieneltä kärsimykseltä. Kaikenlaisten korvausten hakeminen oli jäänyt. Parvekkeella tupakoiville naapureille, kissojen omistajille ja yhdentoista jälkeen putkissa vettä lorisuttaville kanssaihmisille saattoi jo vaikka antaa anteeksi. Pyöräily jalkakäytävillä sai entistä harvemman jalankulkijakansalaisen raivon valtaan. Koulukyytejä lapsille osattiin jo järjestää ihan itse, ja opettajien annettiin pitää luokassa se kuri, mikä luokkahuoneeseen kuului."
Sota on kaikesta huolimatta aina sotaa, ja siinä pätevät aivan erilaiset moraalisäännöt kuin rauhan aikana. Sota myös väistämättä muuttaa ihmisiä. Kuoleman välitön läheisyys tuo esiin alkukantaisia piirteitä. Ihmishengen arvo putoaa dramaattisesti. Jos vihollishengen arvon pystyy vaivatta mittaamaan, niin ei asetoverienkaan henki enää korvaamattomana pysy. Sivistykseen kuuluvat seikat, kuten kansainvälisesti sovittujen sääntöjen noudattaminen on pelkkä kaukainen ajatus jostain toisesta maailmasta.
Tämä kirja piirtää sodasta korutonta kuvaa. Eivät suomalaiset tai yleensäkään ne "meidän puolella" taistelevat ole läpeensä hyviä ja kunnollisia. Kaikki eivät ole ahkeria ja urheita. Molemmilta puolilta löytyy aina tasapuolisesti niitä, jotka tekevät rikoksia ihmisyyttä ja ihmiskuntaa kohtaan. On sankareita, ja on lusmuja rintamakarkureita, jotka kuuluisi teloittaa siihen paikkaan. Näitä kaikkia on aina ollut, ja tulee aina olemaankin. Kaikesta tarunhohtoisuudestaan huolimatta niitä oli myös talvisodassa, sitä ei ole syytä unohtaa.
Mitä sodassa lopulta käy, jätän arvuuttelun tai kirjan lukemisen varaan. Talvisodan ihmeestä ovat kaikki kuulleet; mutta onko Suomella mahdollisuuksia kahden rintaman sodassa, jossa toisena osapuolena on nykyaikainen USA?
En ole mikään sotakirjallisuuden ystävä, mutta mielestäni tämä kirja on lukemisen arvoinen jo sen tarjoaman näkökulman vuoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti