Philip Roth: Portnoyn tauti

Philip Roth: Portnoyn tauti
Suomennos: Pentti Saarikoski
WSOY 1969
Sivuja: 269

Jos kirjan alkuperäinen nimi on Portnoy's complaint ja kirja koostuu pelkästään päähenkilön vuodatuksesta psykiatrilleen, niin miksi ihmeessä nimeksi on käännetty Portnoyn tauti? Käännöstyö ei ole kaikilta muiltakaan osin sujunut täysin mallikkaasti, sillä paikoitellen löytyy sellaisia ilmaisuja, jotka on käännetty sanatarkasti, mutta eivät tietenkään toimi suomeksi. Käännöstyöstä on Kim Männistö kirjoittanut tarkemmin, joten minun on turha puuttua siihen tämän enempää.

Muistelen yrittäneeni tämän kirjan lukemista jo joskus varhaisteini-ikäisenä, koska jossain oli hehkutettu sen sisältävän niin valtavasti suoraa seksuaalista kuvausta. Melko onneton pornonetsimisyritys se oli, näin jälkeenpäin ajatellen, mutta mitäpä sitä ei olisi yrittänyt silloin kun netti ei vielä tarjonnut ylitsepursuavaa aarreaittaansa.

Toisella lukuyritykselläni pääsin maaliin asti, ja tällä kertaa osasin jo olla odottamatta liikoja. Toisaalta tässä näkee hyvin myös sen, miten ensimmäisellä kerralla minulla ei ollut edes mahdollisuuksia ymmärtää kirjaa kunnolla, johtuen puutteellisesta elämänkokemuksestani ja ihan yleisestä asioiden tietämyksestä. Päähenkilön amerikanjuutalaisuus on hyvin tärkeä piirre, eikä se minulle ensimmäisellä kerralla sanonut yhtään mitään.

Tällaisista klassikoista tuntuu hieman turhalta kuvailla sisältöä, mutta kyse on siis Alexander Portnoyn, menestyneen 33-vuotiaan miehen "valituksesta" psykiatrilleen. Hän kertoo avoimesti seksuaalisuudestaan ja kokemuksistaan elämänsä eri vaiheista ja siitä, miten hänellä on erilaisista syistä johtuen ollut aina vaikeuksia nauttia niistä.

Minulla on ollut vaikeuksia päättää, miten tähän suhtautuisin. Toisaalta kirjan vuodatus kuulostaa kovin osuvalta, vaikka julkaisusta on kulunut jo melkein 50 vuotta aikaa. Toisaalta se ei kuitenkaan ollut mitään päätähuimaavaa luettavaa. Todennäköisesti tässä on käynyt niin, että juuri tuo edellä mainittu pornon saatavuuden räjähdysmäinen kasvu on vienyt kirjan parhaan terän. Luultavasti tämä on ollut huomattavan räväkkää tekstiä silloin, kun lehtikioskin miestenlehdissä näkyneitä tissejä pidettiin pornona.

Oli sattumaa, että kaksi peräkkäistä lukemaani kirjaa sattuivat osumaan hieman samalle aihealueelle (oli se!). Tässä kuitenkin näki sen, miten eritasoista teksti voikaan olla.

Henry Aho: Käytetyt kumit

Henry Aho: Käytetyt kumit
Nordbooks 2016
Sivuja: 232

Henry Aho oli minulle entuudestaan tuntematon nimi, kun törmäsin hänen kiroihinsa Helmetin e-kirjastossa. Pikaisen googlauksen perusteella kirjojen nimet näyttivät painottuvan pahaenteisesti "päiväntasaajan eteläpuolelle", mutta otin kirjan silti luettavakseni.

Jonkinlaisesta dekkarintapaisesta on kyse, vaikkakin minun nähdäkseni itse rikostapauksen selvittäminen on sivuosassa. Tämän on varmaankin tarkoitus olla hyvin helposti lähestyttävää kirjallisuutta, jossa kohdeyleisön, eli kirjallisuuden parissa viihtymättömien mieshenkilöiden, luku-uurastus palkitaan ihan silkalla pornolla. Itse tarinakin on siis sivuseikka, se on ainoastaan asettelemassa seksi- ja pornopätkiä paikallaan. Niitä on kuitenkin käytetty sen verran säästeliäästi, että voidaan yrittää uskotella ihmisille, että kyllä tämä on ihan vakavissaan kirjoitettu kirja, jossa on vain kirjoitettu kaikki niin kuin se on, ilman turhia kiertelyjä. Uskokoon ken tahtoo. Toisin sanoen tämä on siis kirjojen Playboy-lehti, jonka joku voi myöskin uskotella hankkineensa kirjoitettujen juttujen, eikä suinkaan kuvasisällön vuoksi. Oletan kuitenkin, että mainitun lehden artikkelit ovat korkeatasoisempia kuin tämä kirja; en tiedä kun olen keskittynyt vain niihin kuviin silloin harvoin kun sitä olen selaillut.

Kustannustoimittajaa tässä ei ole käytetty. Eikä ole tarvekaan, jos ei haluta eroon mm. seuraavista piirteistä:

1. Ihmeellisen hajanainen henkilögalleria, johon on otettu mukaan ihmisiä joilla ei ole mitään tekoa. 
2. Kirjan tapahtumat liittyvät vain hyvin löyhästi toisiinsa
3. Juonenkäänteet eivät ole uskottavia
4. Päähenkilöistäkin kerrotaan toistuvasti asioita, jotka jäävät aivan irrallisiksi.

Minua nuo kaikki yllä mainitut seikat häiritsivät. No, porno oli tavallaan ihan kiva juttu, muttei sekään ollut kovin kummoista. Henry Aho on mainittu varsin tuotteliaaksi kirjailijaksi, mutta siitä on vain pakko todeta, että määrä ei korvaa laatua. Todennäköisesti näillä kirjoilla on oma lukijakuntansa, muuten olisi vaikea ymmärtää kyseessä olevan jopa sarja. Jos tällaisesta joku tykkää, niin kaikin mokomin, mutta olen hyvin skeptinen sen suhteen, että hän sattuisi seuraamaan tätä blogia :)

Onnea Juha Vuoriselle, et ole enää pohjimmaisena!

Laura Gustafsson: Korpisoturi

Laura Gustafsson: Korpisoturi
Into Kustannus 2016
Sivuja: 257

Ahma on noin 35-vuotias mies, joka on varautuu maailmanloppuun. Tai pikemminkin totutun yhteiskuntajärjestyksen loppuun. Tilanteeseen, jossa ei voi nojata lakeihin tai viranomaisten apuun, vaan kaikki vastaavat vain itsestään ja ainoastaan vahva on vahvoilla. Muut ovat vahvojen armoilla.

Ahma muuttaa itärajalle elämään mahdollisimman omavaraisesti. Hänellä on varmuusvarastot noin vuodeksi, ja hän opettelee metsästämään, kalastamaan ja viljelemään maata. Kehenkään toiseen ei voi luottaa, eikä ketään saa sääliä, sillä se koituisi ainoastaan oman selviytymisen painolastiksi ja esteeksi.

Minusta tällainen kaikkien sota kaikkia vastaan -tilanne on kiehtova. Se on luonnollinen alkupiste, joka vallitsee silloin kun ei ole vielä muodostettu minkäänlaisia yhteiskuntasopimuksia (eikä tämä tarkoita sitä Sipilän yhteiskuntasopimusta) tai liittoumia. Toisaalta se voi olla myös luonnollinen seuraus ainakin väliaikaisesti silloin, kun yhteiskunta romahtaa.

Ei liene vaikeaa arvata, että kirjassa maailmanloppu ei jää pelkän varautumisen asteelle, vaan jonkinlainen romahdus todella tapahtuu. Vaikka Ahma onkin varautunut tilanteeseen hyvin ja aikoo vakaasti pitää huolen pelkästään itsestään, ajautuu hän yllättävän helpon tuntuisesti kuitenkin oman pienen laumansa osaksi. Ahma itse on varautunut noudattamaan anarkian sääntöjä, eli kaikki vastaavat vain itsestään, mutta kun toiset eivät noudatakaan, vaan rikkovat niitä ja saavat ujutettua itsensä toisten vastattavaksi. He siis onnistuvat rikkomaan sääntöjä siinäkin tilanteessa, ettei ole mitään sääntöjä. Nerokasta!

Kirjan asetelma on kutkuttava, mutta en lopulta innostunut tästä aivan niin paljon, kuin olin odottanut. Sitä ei silti saa pitää kirjailijan epäonnistumisena, vaan hänen skenaarionsa ainoastaan oli kulkenut eri tavalla kuin minun. Joka tapauksessa kuvattu ilmiö on juuri se oikea.