Sari Näre & Jenni Kirves (toim.): Luvattu maa

Sari Näre & Jenni Kirves (toim.): Luvattu maa - Suur-Suomen unelma ja unohdus
Johnny Kniga 2014
Sivuja: 407

Suur-Suomi. Sellaistakin tosiaan oltiin jossain vaiheessa tekemässä, ja vielä ilmeisen kovalla innostuksella. Minulle tuo asia on historiantunneilta jäänyt melkoisen etäiseksi, ja siksi tämä kirja kuulostikin kovin kiinnostavalta. Erityisen kiinnostavaa on se, miten koko aihe on päässyt painumaan unholaan, tai ainakin muistin sivuraiteille.

Suomi lähti jatkosotaan tarmoa puhkuen. Talvisodassa menetetyt alueet saataisiin takaisin tuosta vain, ja kun kerran liikkeellä oltiin, niin saman tienhän ryssän voisi ajaa Uralin taakse, pois koko Euroopasta. Kaikesta uhmakkuudesta huolimatta oli sen verran sentään realismia mukana, ettei Suomi tuohon tavoitteeseen sentään ihan yksinään uskonut pääsevänsä, mutta upean ja mahtavan Saksan rinnalla kelpasi kyllä taistella ja heidän menestyksensä myötä porskuttaisi suomalainenkin hyökkääjä.

Tästä herääkin yksi kaikkein kiinnostavimmista kysymyksistä: mitä jos Saksa olisikin pärjännyt Neuvostoliitolle? Mihin asti Suomi olisi silloin valloitustaan jatkanut ja erityisesti: mitä Suomi olisi tehnyt valloittamalleen alueelle ja sen väestölle? Saksan antama esimerkki olisi silloin ollutkin voittajan malli, jonka seuraaminen olisi saattanut olla luontevaa. Keskitysleirejähän Suomella jo oli, ja Saksa olisi varmaankin toimittanut tarvittavan määrän Zyklon B:tä asevelihintaan. Tämä ajatus kuulostaa hurjalta, mutta samalla kertaa niin luontevalta, että aktiivinen kollektiivinen unohtaminen on ihan varteenotettava vaihtoehto.

Kirjan kuudessa artikkelissa käsitellään Suur-Suomea mukavan erilaisista lähtökohdista. Oula Silvennoinen on kirjoittanut historiallisen muistin vääristymisestä, Tuomas Tepora valkoisen ja punaisen Suur-Suomen aate- ja tunnehistoriasta ennen toista maailmansotaa, Jenni kirves naisista suurta Suomea synnyttämässä sekä Suur-Suomi-aatteen uhosta ja tuhosta aikalaisten kokemana, Sari Näre Suur-Suomi-hengen nostatuksesta, hengellä pelaamisesta ja vastarinnasta ja Ville Kivimäki rintamamiesten kokemasta Suur-Suomesta. Itse pidin kiinnostavimpina Silvennoisen, Kivimäen ja Kirveen jälkimmäistä artikkelia.

Kirveen artikkelin pari viimeistä sivua ovat erityisen sopiva lopetus koko kirjalle. Siinä hän kertoo, miten entiset Suur-Suomi-kiihkoilijat saivat sodan jälkeenkin jatkaa entisissä toimissaan. Monille jaettiin korkeimpia arvonimiä ja he saivat erilaisia luottamustehtäviä siten, että toiminta sodassa näyttää olleen ennemminkin meriitti kuin taakka.

"Mutta Suomen kansa tahtoi sodan jälkeen kollektiivisesti unohtaa 'pyhän ristiretkensä luvattuun maahan', joitakin kommunisteiksi katsottuja ilmiantajia lukuun ottamatta. Kansa ymmärsi aatteen levinneen sodan aikana niin laajalle, että jos kaikki siihen uskoneet olisi pantu tilille, olisi silloin menetetty aivan liian monta vilpittömän uskon vallassa toiminutta nuorta miestä ja naista, eikä kansakunnan kestokyky olisi sitä iskua kestänyt. Siitä mistä ei voitu puhua, oli parempi vaieta."

Vilkaise myös Savannilla-blogin näkemys kirjasta!

Antto Terras: Stockmann Yard

Antto Terras: Stockmann Yard - Mymäläetsivän muistelmat
Like 2015
Sivuja: 285

Myymäläetsivän työ ei sinänsä kuulosta kovin kiinnostavalta, mutta jos etsivä työskentelee Stockmannin omassa myymäläetsivätoiminnossa ja lähtee liikkeelle tarkoituksenaan nimenomaan kertoa työssään kohtaamistaan sattumuksista, muuttuu tilanne kokonaan toiseksi. Myymäläetsivyyden lisäksi Terras on kirjailija ja koomikko, mikä onkin jo hyvä lähtökohta.

En ryhdy kertomaan esimerkkejä kaikesta siitä mitä kirjassa esiin tulee, sillä sehän on juuri kirjan itsensä tehtävä. Sen sijaan voin sanoa, että tapauksissa ei ole säästelty, eli lukija kyllä saa odotuksilleen vastinetta. On isoja ja pieniä juttuja, on viety tarpeeseen ja turhan takia, on amatööriä ja ammattilaista.

Pelkkien tapausten ja sattumusten lisäksi Terras käy läpi sitäkin, miten myymälästä pitäisi varastaa, jos sellaiseen valintaan on jostain syystä pakko ryhtyä. En voi kieltää sitä, etteikö asia olisi minuakin alkanut kiinnostaa, mutta toisaalta yksi tärkeistä opinkappaleista on se, että varastaa pitäisi yrittää ainoastaan sellaista, mitä todella tarvitsee. Jos turhaan kokeilee ja jääkin kiinni, niin seuraukset voivat olla harmillisen vakavia. Vasta sitten kun ei ole mitään hävittävää, voi yrittää ihan kunnolla, mutta se onkin aivan eri tilanne.

Ottaen huomioon, että Terras ilmeisesti työskentelee myymäläetsivänä edelleen, ei hän pahemmin työnantajaansa kumarra tai asioita kaunistele. Tyyli on ironinen, ja välillä on suorastaan vaikeuksia erottaa, tarkoittaako hän sanomaansa todella vai onko kyse vain tyyliseikasta.

Tälle kirjalle on ilman muuta paikkansa. Myymäläetsivän arjesta se ei juuri kerro, mutta syynä lieneekin se, että se vain olisi yksinkertaisesti niin tylsää luettavaa. Tässä jos missä on aihe, jossa kannattaa suosiolla tyytyä poimimaan rusinat pullasta, ja sen tehtävän Terras hoitaa oivallisesti.

Petri Blomqvist: ITE

Petri Blomqvist: ITE
BoD 2015
Sivuja: 176

Olen blogini aikana lukenut omakustanteita vain pari yksittäistä kertaa. Ensimmäinen niistä oli niin kummallinen viritys, että se sai kertaheitolla nostettua riman melkoisen korkeaksi kaikilta tulevilta yrittäjiltä. Myönnän, että olin ennakkoluuloinen tätäkin kirjaa kohtaan, mutta onneksi turhaan.

Kirja alkaa Kalliosta joskus 1990-luvun alun tietämissä. Eletään vappuaattoa, ja nelikymppinen divarinpitäjä kohtaa viehättävän teekkaritytön, joka sattuu tykkäämään itseään iäkkäämmistä miehistä. Toinen parivaljakko tekee asuntomurron ja kolmannen tahon softafirma on vaikeuksissa.

Juuri kun henkilöt on juuri ja juuri saatu esiteltyä, hypätäänkin jo monta vuotta eteenpäin. Henkilöt ja tapahtumapaikka pysyvät samoina. Ajan myötä ehtii tapahtua asioita ja henkilöiden tarinat solmiutuvat toisiinsa yhä enemmän, kunnes hypätäänkin jälleen muutama vuosi eteenpäin.

Vimeisin "päivitys" tapahtuu jo muutaman vuoden tulevaisuudessa, mikä on oikein pirteä juttu. Yllättävän harvoin kirjailijat uskaltautuvat maalailemaan ihan oikeita tulevaisuudennäkymiä, edes karkeallakaan siveltimellä. Ihmisten aikanaan tekemät valinnat vaikuttavat heidän tulevaisuuteensa. Blomqvistia voi syystäkin pitää optimistina, sillä hyvät valinnat tuntuvat saavan palkintonsa.

Tarina etenee melkoisen nopeasti, sillä sivumäärä ei ole kovin suuri, mutta kuljetettavia ihmiskohtaloita on monta, joten kuvailu jää suhteellisen suurpiirteiseksi. Toisaalta kuvattu ympäristö on enemmän sieltä elämän karhealta puolelta, mikä tuntuu sopivan melkoisen hyvin tähän ripeään etenemistahtiin.

Kyllähän tämä omakustanne on, ja olisi arvatenkin hyötynyt kustannustoimituksesta. Siitä huolimatta lukukokemus oli yksinomaan positiivinen, ja ihan hyvin tämän olisi joku kustantajakin voinut poimia listalleen. Minun kohdallani tämä ainakin sai pikkuisen laskettua sitä alussa mainitsemaani omakustanteisiin tarttumisen rimaa.