Sari Näre & Jenni Kirves (toim.): Luvattu maa

Sari Näre & Jenni Kirves (toim.): Luvattu maa - Suur-Suomen unelma ja unohdus
Johnny Kniga 2014
Sivuja: 407

Suur-Suomi. Sellaistakin tosiaan oltiin jossain vaiheessa tekemässä, ja vielä ilmeisen kovalla innostuksella. Minulle tuo asia on historiantunneilta jäänyt melkoisen etäiseksi, ja siksi tämä kirja kuulostikin kovin kiinnostavalta. Erityisen kiinnostavaa on se, miten koko aihe on päässyt painumaan unholaan, tai ainakin muistin sivuraiteille.

Suomi lähti jatkosotaan tarmoa puhkuen. Talvisodassa menetetyt alueet saataisiin takaisin tuosta vain, ja kun kerran liikkeellä oltiin, niin saman tienhän ryssän voisi ajaa Uralin taakse, pois koko Euroopasta. Kaikesta uhmakkuudesta huolimatta oli sen verran sentään realismia mukana, ettei Suomi tuohon tavoitteeseen sentään ihan yksinään uskonut pääsevänsä, mutta upean ja mahtavan Saksan rinnalla kelpasi kyllä taistella ja heidän menestyksensä myötä porskuttaisi suomalainenkin hyökkääjä.

Tästä herääkin yksi kaikkein kiinnostavimmista kysymyksistä: mitä jos Saksa olisikin pärjännyt Neuvostoliitolle? Mihin asti Suomi olisi silloin valloitustaan jatkanut ja erityisesti: mitä Suomi olisi tehnyt valloittamalleen alueelle ja sen väestölle? Saksan antama esimerkki olisi silloin ollutkin voittajan malli, jonka seuraaminen olisi saattanut olla luontevaa. Keskitysleirejähän Suomella jo oli, ja Saksa olisi varmaankin toimittanut tarvittavan määrän Zyklon B:tä asevelihintaan. Tämä ajatus kuulostaa hurjalta, mutta samalla kertaa niin luontevalta, että aktiivinen kollektiivinen unohtaminen on ihan varteenotettava vaihtoehto.

Kirjan kuudessa artikkelissa käsitellään Suur-Suomea mukavan erilaisista lähtökohdista. Oula Silvennoinen on kirjoittanut historiallisen muistin vääristymisestä, Tuomas Tepora valkoisen ja punaisen Suur-Suomen aate- ja tunnehistoriasta ennen toista maailmansotaa, Jenni kirves naisista suurta Suomea synnyttämässä sekä Suur-Suomi-aatteen uhosta ja tuhosta aikalaisten kokemana, Sari Näre Suur-Suomi-hengen nostatuksesta, hengellä pelaamisesta ja vastarinnasta ja Ville Kivimäki rintamamiesten kokemasta Suur-Suomesta. Itse pidin kiinnostavimpina Silvennoisen, Kivimäen ja Kirveen jälkimmäistä artikkelia.

Kirveen artikkelin pari viimeistä sivua ovat erityisen sopiva lopetus koko kirjalle. Siinä hän kertoo, miten entiset Suur-Suomi-kiihkoilijat saivat sodan jälkeenkin jatkaa entisissä toimissaan. Monille jaettiin korkeimpia arvonimiä ja he saivat erilaisia luottamustehtäviä siten, että toiminta sodassa näyttää olleen ennemminkin meriitti kuin taakka.

"Mutta Suomen kansa tahtoi sodan jälkeen kollektiivisesti unohtaa 'pyhän ristiretkensä luvattuun maahan', joitakin kommunisteiksi katsottuja ilmiantajia lukuun ottamatta. Kansa ymmärsi aatteen levinneen sodan aikana niin laajalle, että jos kaikki siihen uskoneet olisi pantu tilille, olisi silloin menetetty aivan liian monta vilpittömän uskon vallassa toiminutta nuorta miestä ja naista, eikä kansakunnan kestokyky olisi sitä iskua kestänyt. Siitä mistä ei voitu puhua, oli parempi vaieta."

Vilkaise myös Savannilla-blogin näkemys kirjasta!