Ursula K. Le Guin: Rocannonin maailma

Ursula K. Le Guin: Rocannonin maailma

Suomennos: Jyrki Iivonen

Avain 2010 (alkup. 1966), 180 sivua.

ISBN: 978-951-692-804-6

Tässä tulee ensimmäinen suoritukseni Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteeseen. Marjis suositteli Harhakaupunkia, mutta sen varalta, että tosiaan rakastuisin kirjaan valitsin sarjan ensimmäisen osan Rocannonin maailman, joka oli myös hyväksyttyjen joukossa.

Rocannonin maailma on tukevasti scifiä. Siinä ollaan oletettavasti jossain tulevaisuudessa Maankaltaisella Fomalhaut II -planeetalla. Rocannon on etnologi, joka kartoittaa planeetan kulttuureja tähtiliiton lukuun. Työ ei suinkaan tapahdu pelkästään akateemisesta mielenkiinnosta, vaan Liitto värvää sopivat kulttuurit liittolaisikseen ja antaa niille sopivaksi katsomansa määrän tiedettä ja tekniikkaa ohjatakseen kehitystä haluamaansa suuntaan.

Planeetalla elellään pronssikautta, eli miekan kilkuttelu edustaa sodankäynnin huippua. Onnettomien tapahtumien seurauksena Rocannon joutuu matkalle kohti planeetan kartoittamattomia osia seuranaan uljaan hallitsijalajin miekkamies ja ja pari suorittajaluokan edustajaa. Näin kirjasta muodostuu seikkailu, jonka aikana tulee vastaan erilaisia lajeja ja kulttuureja sekä vähemmän mielenkiintoista maantiedettä.

Minua tällaiset seikkailutarinat eivät kauheasti sytytä, vaan olisin kiinnostunut enemmän pelkästään matkan varrella tehdyistä havainnoista tieteelliseltä näkökulmalta. Toki seikkailu tarjoaa hyvän keinon esitellä vastaan tulevia asioita, mutta seikkailulle itselleen en juurikaan anna arvoa. Seikkailujen ystävät varmaankin tykkäävät, mutta minä en kuulu heihin.

Kiinnostavan lisän tuo se, että Rocannon tulee teknologialtaan ja tieteeltään ylivertaisen kehittyneestä maailmasta. Hänellä on siis varusteita, jotka saavat hänet näyttämään pronssikautisella planeetalla lähes jumalan kaltaisena. Miten hän suhtautuu planeetan asukkaisiin, jotka voisi yksinkin alistaa valtaansa? Käykö hänelle samoin kuin Kurtzille Pimeyden sydämessä? Rocannon on saapunut planeetalle hyvin aikein, mutta niin oli Kurtzkin aluksi.

Tässä oli elementtejä, joista pidin, ja toisaalta toisia, joista en pitänyt. Osa molemmista liittyy arvatenkin scifiin yleisesti, eikä pelkästään tähän kirjaan. Fiilis on siis melko ristiriitainen. Viisainta olisi lukea tästä sarjasta toinenkin kirja ja tehdä päätös vasta sen perusteella, kumpaanko puoleen se kääntyy. Tuntuu siltä, että vasta se lopulta määrää, mitä ajattelen tästä kirjasta.

Kiitoksia Marjikselle joka tapauksessa haasteesta, olen kokolailla varma, etten olisi itsekseni tätä tullut lukeneeksi. Vaikka en varauksettoman innostunut olekaan (vielä), niin luulen antavani kirjailijalle vielä toisenkin mahdollisuuden.

Maarit Verronen: Karsintavaihe

Maarit Verronen: Karsintavaihe
Kansi: Markko Taina

Tammi 2008, 325 sivua.

ISBN: 978-951-31-4296-4

Olen aiemmin lukenut Verroselta kaksi novellikokoelmaa ja tykännyt niistä. Karsintavaihe löytyi kirjakaupan alehyllystä jokin aika sitten, ja nyt vain sattui tulemaan lukuvuoroon kuudes oikealta :)

Karsintavaihe kertoo dystopiasta, joka ei sijoitu kovinkaan kauas tulevaisuuteen. Teknisistä edistysaskeleista mainitaan mm. kuljettajattomat autot, mihin tarvittava teknologia käsittääkseni olisi jo nyt olemassa. Kaikki autot eivät suinkaan ole kuljettajattomia, mikä kuulostaakin varsin realistiselta. Ihmisiin on istutettu tunnistesiruja, mutta niitäkään ei ole kaikilla. Kolmas asia on automaattinen siivous niin kotona kuin pihamaallakin sekä automaattinen puutarhanhoito. Ei siis mitään teknisesti todella mullistavaa, mikä ilahdutti minua suuresti.

Yhteiskunta onkin sitten muuttunut enemmän. Työt on jaettu palkkauksen ja jonkinlaisen vaativuuden mukaan neljään kategoriaan, A-D. Ihmiset puolestaan on luokiteltu väristatuksin sen mukaan, miten luotettavia ja lainkuuliaisia he ovat. Oli mielenkiintoista huomata, miten skaala sininen-vihreä-valkoinen-keltainen-oranssi-punainen on intuitiivisestikin selvä: punainen ei kuulosta hyvältä, valkoinen on neutraali ja vihreä taas kuulostaa hyvältä.

Dystopia on syntynyt sitä kautta, että valta ja vastuu yhteiskuntajärjestyksestä on ulkoistettu kokonaan valtaville yksityisille turvafirmoille. Ei ole poliisia tai puolustusvoimia, vain turvafirmoja, eikä kukaan todella valvo niiden toimintaa. Tämä taas on johtanut ihmisten eriarvoistumiseen: keltaisen statuksen omaava D-työntekijä ei ole millään mittapuulla tasa-arvoinen vihreän statuksen A-työntekijän kanssa, ei edes lain edessä. Lisää eriarvoisuutta tulee siitä, että palkkaerot eri kategorioiden töillä ovat hyvin suuria. D-työläisillä ei ole mitään asiaa A-työläisten alueelle, jos A:lle mitättömät pääsymaksutkin ovat D:n palkalla saavuttamattomissa. Asuminen on erittäin kallista, ja kukin luokka ohjautuukin omiensa pariin.

Kirjan päähenkilö Lumi on luullut kuolevansa nelikymppisenä perinnölliseen sairauteen, mutta saakin tietää sen olevan parannettavissa. Hänelle koittaa siis tavallaan uusi elämä, ja lukijat pääsevät seuraamaan hänen taivaltaan C- ja D-luokan keikkatyöläisenä. Samaan aikaan yhteiskunnassakin näyttää tapahtuvan isoja asioita, liittyen niin alempien statuksien ihmisiin kuin lääkkeisiin, joiden voimalla kaikki tekevät järjettömän pitkiä työpäiviä ja -viikkoja.

Karsintavaihe ei rakennu niinkään juonensa kuin esittämänsä dystopian varaan. Paikoitellen se oli jopa pelottavaa luettavaa, sillä pidän tuollaista tulevaisuutta varsin mahdollisena, ikävä kyllä. Avainasemassa ovat monikansallisten yritysten paisuminen liian suuriksi, jotta pienellä ihmisellä olisi mahdollisuuksia räpistellä niitä vastaan, kansalaisten automaattinen valvonta ja yhteiskunnallinen eriarvoistuminen. Verrosen maalaama kuva on todella lohduton, ja sitä lukiessa tulee mieleen erilaisia kaltevan pinnan argumentteja, miten sitä kohti voitaisiin hyvinkin päästä pienin askelin.

Minä pidin tästä kirjasta kovasti. Jos yksittäinen kirja oli näin hyvä, niin on kiinnostavaa nähdä, millaisia sitten ovatkaan vaikkapa ne, jotka ovat olleet Finlandia-palkintoehdokkaina tai saaneet muita palkintoja.

Karsintavaiheeseen ovat osallistuneet myös Kirjavinkkien Mikko, Maria M. LukeVille-blogista ja Koira helvetistä.

Ota riski ja rakastu kirjaan -haaste

Sain kunnian olla tämän haasteen kahden ensimmäisen haastetun joukossa, joten eihän siitä voi millään kieltäytyä. Enkä haluaisikaan, sillä ideahan on mitä hauskin! Haaste on siis peräisin marjikselta, ja säännöt ovat seuraavanlaiset:

Säännöt:
Mitä teet, jos sinut haastetaan Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteeseen?
1. Joudut lukemaan haastajasi sinulle määräämän kirjan. Jos olet jo lukenut sen, voit pyytää haastajalta uuden kirjan. 
2. Vastavuoroisesti sinä saat määrätä haastajallesi yhden kirjan luettavaksi. 
3. Samalla voit siirtää haasteen eteenpäin ja määrätä vähintään yhdelle kanssabloggarillesi kirjan luettavaksi. Hän puolestaan saa tämän jälkeen määrätä sinulle takaisin yhden luettavan kirjan. Jos olet todellinen riskinottaja, haasta niin moni kuin uskallat! Muista, että joudut myös lukemaan kirjat, jotka he määräävät sinulle.
Kun lähetät haasteen eteenpäin, kopioi mukaan myös säännöt ja haasteen kuva. Haasteesta saa myös kieltäytyä, jos on jo esimerkiksi ehtinyt tai ei vain halua osallistua. Silloin haastaja voi siirtää haasteen jollekulle toiselle.

Minut haastettiin lukemaan Ursula K. Le Guinia. Sangen kiero veto sanoisin, sillä en tiedä edes täytyykö minun mennä kirjastossa G:n vai L:n kohdalle, mutta haasteen tuosta osuudesta sentään selvitä :) Marjis puolestaan saa etsiytyä T:n kohdalle, missä Jari Tervon kirjat sijaitsevat. Koljatti tai Kallellaan eivät kelpaa, ja suosittelen jotain romaania näiden joukosta: Pohjan hovi, Poliisin poika, Pyhiesi yhteyteen, Minun sukuni tarina, Myyrä, Ohrana, Troikka, Layla.

Haasteen edelleen lähettämisessä oli suuria valinnan vaikeuksia, etenkin kun jo marjiksen haasteen kommentteihinkin ilmoittautui niin monta halukasta. Haluan yrittää haastavaa haastamista haastamalla Booksyn. Ahkerista ahkerimman lukijan haastaminen on vaikeaa siksi, että minun pitäisi osata löytää kirja, jota voin suositella ja hän ei ole lukenut. Olisiko Erlend Loen Supernaiivi sellainen? Jos sen kohdalla on saatavuusongelmia, niin vaikkapa Doppler kelpaa myös, mutta jos Supernaiivi on jo luettu, haluaisin ehdottaa jotain muuta kirjailijaa.

Koska haastettuja on tässä vaiheessa vielä niin vähän ja innokkaita paljon, annan haasteen myös Ammalle. Viime talvena muistelen panneeni merkille, että luimme samoja kirjoja lähes samaan aikaan, joten omalla suosikillani haastaminen ei välttämättä vie mukavuusalueen ulkopuolelle. Sen sijaan hyvässä lykyssä Ammasta tulee seuraava Arto Salmisen fani. Suosittelen aloittamaan vaikkapa Varastosta, mutta mikä tahansa kyllä kelpaa.