Isaac Bashevis Singer: Orja

Isaac Bashevis Singer: Orja

Koko Kansan kirjakerho 1983 (alkup. 1962), 272 sivua.

ISBN: 951-864-006-8

Orja päätyi kirjahyllyyni kirjablogistien pikkujouluista (terveisiä Anni.M!), jonne jokaisen oli määrä tuoda lahjaksi jokin yllätyskirja. Saamani lahja oli mieluinen, mutta vasta lukiessa paljastui, kuinka osuva se olikaan!

Tapahtumapaikkana on Puola 1600 luvulla Chmielnickin verilöylyjen jälkeen. Juutalaisen Jaakobin perhe on saanut verilöytyissä surmansa ja hän itse on joutunut kristityn talonpojan orjaksi. Isännän tytär Wanda iskee silmänsä Jaakobiin, mutta isäntä-renki -suhteen lisäksi tilannetta mutkistaa myös osapuolten eriuskoisuus. Menemättä sen tarkempiin yksityiskohtiin totean juonen jatkosta vain sen, että kohtalo heittelee Jaakobia tilanteeseen jos toiseenkin ilman, että hänellä itsellään olisi siihen juurikaan vaikutusvaltaa.

Kirjan miljöö on historiallinen, mutta saman tarinan olisi voinut sijoittaa aivan toisenlaiseen ympäristöönkin. Alkuasetelmassa suurin osa juutalaisista on vastikään julmasti tapettu, ja jäljelle jääneet yrittävät löytää paikkansa, eli holokaustiviittaus on enemmän kuin selvä. Historiallinen ajankuvaus on mielenkiintoista, mutta se ei ole kirjan tärkein teema. Läpi koko tarinan Jaakob pohtii eteen tulevia moninaisia moraalisia ongelmia ja varsinkin uskonnon ja yksilön moraalin välistä suhdetta. Uskonto asettaa lukemattomia mielivaltaisilta kuulostavia sääntöjään ja kieltojaan, mutta jättää tilaa toiminnalle, jota ei millään mittapuulla voi pitää hyvänä. Jos pyrkii olemaan samaan aikaan hyvä ihminen ja hyvä uskovainen, niin jättääkö se lainkaan tilaa olla ihminen?

Ihmiskuva on pelkistetyn yksinkertainen, mutta se sopii hyvin mielikuvaan tuosta ajasta. Kirjassa eräskin puuseppä pitää itseään sentään melko oppineena, koska tuntee pienet kirjaimet. Rikkaat ovat lähes järjestäen pahoja (rikkaaksi on tultu muiden kustannuksella), ja vain köyhien joukossa on hyviä. Erikseen täytyy mainita tilanhoitaja Gerson; vastenmielisin hahmo joka on vähään aikaan vastaan tullut. Yritän olla toivomatta kenellekään pahaa, mutta hänen kohdallaan se ei onnistunut.

Minua tällaiset moraaliset pohdinnat kiehtovat, oli niissä sitten mukana uskonto tai ei. Wikipedia-artikkeli kertoo Singerin kirjoittaneen 60-luvulla useita teoksia yksilön moraalista, ja tämä on eittämättä yksi niistä. Pidin Orjasta niin paljon, että aion ilman muuta lukea kirjailijalta jotain muutakin. Saa ehdottaa :)

Seijakin on kirjoittanut Orjasta.

Kirjalöytöretki

Teimme kolmen kirjablogistin voimin löytöretken Forssan Kirjalöytö Outletiin. Matkaan lähti lisäkseni Salla ja Arja, kiitoksia heille seurasta!

Paikalle saapuessa tuli hieman kirjamessumainen fiilis, ja se varmaan oli tarkoituksenakin. Tapahtuman ydin on tietysti kirjamyynti, ja kohteet oli sijoitettu varastolavoille riveittäin siten, että pääsääntöisesti kullakin lavalla olevat kirjat olivat samanhintaisia, jolloin oli helppo hypätä sellaisten kohteiden ohi, jotka eivät sopisi budjettiin tai toisaalta katsoa jonkin lavan sisältö erityisen tarkkaan. Esim. Jussi Valtosen Vesiseinä löytyi pariltakin lavalta, joissa oli merkintä 1 €.

Paikalla oli myös useita kirjoista tuttuja kuuluisuuksia, mm. veljekset Outolasta. Lapsille olikin tarjolla ohjelmaa esiintymislavalla ja erityinen parkkipaikka, joka vapautti vanhempia tutustumaan muiden lavojen sisältöön.

Tämä oli erikoisin löytö, joka vastaani tuli. Olin jo vähällä ostaa sen, kunnes muistin, että mieltäni ovat askarruttaneet Turun Tuomiokirkon ja papiston tulot vasta vuodelta 1543, eikä kahdelta aiemmalta :)

Tämä puolestaan täytyy mainita erinomaisen muotonsa vuoksi. Pitsoista on helppo ottaa herkullisia kuvia muutenkin, mutta kun kuva täyttää sivun kokonaan, mutta mitään ei jää yli niin pitsasta kuin sivustakaan, on kuva aivan omaa luokkaansa. Pisteet kekseliäisyydestä, ja tämä tosiaan toimi hyvin!

Ostoskassiini kertyi taakkaa yhteensä kymmenen kirjan verran, mutta sen sisältöön palannen myöhemmin yksi kerrallaan.

Kirjastoretki

Kokoelmissani ei ollut vielä Louna-kirjastojen korttia, joten piipahdimme saman tien myös Forssan pääkirjastossa. Se vaikutti ihan mukiinmenevältä laitokselta, mutta hauskinta oli itse kortin pirteä ulkoasu. Kovin monet kirjastokortit tuppaavat olemaan tylsän ja arkisen näköisiä, mutta Forssan, Humppilan, Jokioisen, Tammelan ja Ypäjän asiakkaat eivät siitä joudu kärsimään.

Johanna Hurtig & Mari Leppänen (toim.): Maijan tarina

Johanna Hurtig & Mari Leppänen (toim.): Maijan tarina - Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö yksilön ja yhteisön traumana

Kirjapaja 2012, 168 sivua.

ISBN: 978-952-247-249-6

Maija syntyi vanhoillislestadiolaisen perheen lapsikatraan nuorempaan päähän. Hänet raiskattiin ensimmäisen kerran yhdeksänvuotiaana. Sen jälkeen tuli lisää sekä raiskaajia että "lievempiä" hyväksikäyttäjiä, ja monet tiesivät tapahtuneesta. Erityisen karulta kuulostaa se, miten hänen isosiskonsa mies raiskasi Maijan kymmeniä kertoja tämän omassa kodissa ja vieläpä muun perheen ollessa samaan aikaan kotona! Eräänkin kerran avunpyynnöt saivat ainoastaan isän kiipeämään yläkertaan ja kehottamaan tytärtään käyttäytymään kunnolla. Se toki on huomattava, että isä ei tiennyt - eikä myöskään viitsinyt ottaa selvää - mikä tyttären sai huutamaan.

Hyväksikäytöt jatkuivat noin viiden vuoden ajan. Sinä aikana hän ei ollut saanut perheeltään tai läheisiltään apua tai tukea asiassa. Vasta monta vuotta myöhemmin hän oppii itse kunnolla käsittämään, mistä onkaan ollut kyse, ja siinä vaiheessa kääntyy sekä viranomaisten että rauhanyhdistyksen puoleen saattaakseen tekijät edesvastuuseen. Poliisin kädet ovat sidotut: asianomistajan olisi pitänyt hakea oikeutta vuoden sisällä tapahtuneesta (!), myöhemmin vain vanhemmilla on siihen oikeus, mutta eiväthän Maijan vanhemmat nyt siihen halua ryhtyä. Kuinkas sitä nyt, kun se Saaran mies on niin mukavakin. Lestadiolaisyhteisökään ei suhtaudu asiaan juuri sen paremmin, sillä voittava kanta tuppaa olemaan se, että Maija on se, jonka pitäisi pyytää anteeksi! Asiallisestikin suhtautuvia ääniä on, mutta heidät painostetaan hiljaisiksi.

Kaikki tuo on pöyristyttävää luettavaa, mutta valitettavasti se ei minua hämmästytä. Uskon Maijalla olevan mittava joukko kohtalontovereita, yhteiskuntaluokista ja elämänkatsomuksellisista seikoista riippumatta. Onkin huomattava, että vaikka rauhanyhdistys olikin hävyttömän kyvytön käsittelemään asiaa kunnolla, ei tapausta voi pitää leimallisena juuri lestadiolaisille. Olisi silkkaa itsepetosta kuvitella, että "se nyt johtui vain siitä hihhuloinnista", sillä ihan samaa tapahtuu juuri sinunkin kylässäsi.

Fyysiset teot ovat yksi luku, mutta pahemmalta tuntuu se kylmyys ja jopa vihamielisyys, jota lapsi apua hakiessaan joutui kohtaamaan. Kyse on vaikeasta asiasta, ja vaikeus johtuu pitkälti muiden ihmisten tarpeesta kääntää katseensa pois ja toivoa, että epämiellyttävä näky katoaisi itsestään. On merkillepantavaa, että Maijan tapauksesta tiesi hänen perheensä, sukulaisensa, läheisensä, yhteisö, koko kylä ja lopulta jopa hänen omat lapsensakin lähipiireineen. Siitä huolimatta hän esiintyy tässä kirjassa anonyymisti, vaikka omalla nimellä julkitulokaan ei voisi johtaa mihinkään leimautumiseen tai vastaavaan, sillä se on hänelle tapahtunut jo. Tämä on omiaan korostamaan aiheen arkuutta.

Kirjassa mainitaan myös siitä, miten lestadiolaisyhteisöissä paljastui taannoin julkisuudessakin hyväksikäyttötapauksia. Tämä julkisuus pakotti heidät suhtautumaan asiaan toisenlaisella vakavuudella, eikä tapauksia voida vain sovitella omissa piireissä sisäisinä asioina. On huomattava, että muutos tuli vasta pakon edessä: sisältä päin ei tahtotilaa näköjään löytynyt.

Itse tarinan lisäksi kirjassa on viiden eri alan asiantuntijan katsaus tapauksen piirteisiin. Mielestäni nämä katsaukset olivat erinomainen lisä, sillä ne ovat punnittuja puheenvuoroja ja opastavat lukijan katsomaan asiassa ensimmäisten, voimakkaiden reaktioiden taaksekin.

Maijan tarinaan ovat tutustuneet myös Unni ja Anni.M.