perjantai 11. marraskuuta 2016

Dan Brown: Kadonnut symboli

Dan Brown: Kadonnut symboli
Suomennos: Kimmo Paukku, Hilkka Pekkanen ja Jukka Saarikivi
WSOY 2009
Sivuja: 460

Kaipasin luettavakseni jotain vetävää dekkaria, mutta kun sellaista ei hyllystä löytynyt, niin sen sijaan valikoitui sitten tämä. En ole Brownia aiemmin lukenut, mutta Da Vinci -koodi on toki leffana tullut katsottua. Epämääräisen käsitykseni mukaan Brownin kirjat ovat myyntimenestyksiä, mutta muilta ansioiltaan kevyenpuoleisia. Kuulosti juuri sopivalta siihen tilanteeseen.

Päähenkilö on sama symbologi Robert Langdon kuin Da Vinci -koodissakin. Hän saa vanhalta ystävältään kutsun lähteä esitelmöimään Washingtoniin hyvin lyhyellä varoitusajalla, ja sinne tietysti mennään. Ennen pitkää ollaan etsimässä Vapaamuurareiden kaikkein tarkimmin varjeltuja salaisuuksia, ja niiden löytämiseksi pitää toki ratkoa arvoitus jos toinenkin.

Kirjan juoneen kuuluu myös osuus noetiikkaa. Se kuulosti ja vaikutti hyvin mielenkiintoiselta, mutta jäi lopulta paljon pienempään sivuosaan kuin olin kuvitellut ja toivonut. Mielestäni sen varaan olisi voinut rakentaa paljon enemmänkin.

Minulla ei ollut mitään vaikeuksia lukea kirjaa loppuun, ja se säilyi myös mielenkiintoisena. Silti jälkimaku jäi hieman laimeaksi. Ennakko-odotuksia minulla ei kauheasti ollut, mutta kirjan aikana ehti kiinnostus herätä, ja kuitenkin lopulta jouduin huomaamaan, ettei sille tarjottu niin paljon vastakaikua kuin olisin kaivannut.

Olen joistain arvosteluista saanut käsityksen, että juurikin edellä mainittu Da Vinci -koodi ja Enkelit ja demonit olisivat tätä parempia. Siihen on helppo uskoa, sillä en osaa kuvitella, että tämä kirja olisi saanut kirjailijan nimeä nostettua niin kuuluisaksi kuin se on. Ehkäpä joskus vielä luen jommankumman noista, mutta koska niitä ei löydy hyllystä valmiiksi, niin saattaa hyvinkin kestää pitkään.

2 kommenttia:

  1. Itsellenikään Kadonnut symboli ei ollut se Brownin paras kirja, mutta aivan mukiinmenevää viihdettä toki. Omia Brown-suosikkejani ovat Meteoriitti, sekä nuo laajimmin tunnetut Da Vinci -koodi & Enkelit ja Demonit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, laitetaan muistiin tuo Meteoriittikin!

      Poista