maanantai 29. joulukuuta 2014

Antti Holma: Järjestäjä

Antti Holma: Järjestäjä
Otava 2014
Sivuja: 380

Tässä on jälleen kirja, joka löytyi postin tuomana pinostani. Ennalta kiinnostavin osuus tässä esikoisromaanissa oli epäilemättä kirjailija, joka kuuluu Putouksen uuteen näyttelijäkaartiin: Kissi Vähä-Hiilari lieneekin tunnetumpi nimi kuin Antti Holma.

Kirjan päähenkilö Tarmo on noin kolmekymppinen kirjastonhoitaja. Hän kypsyy työkavereihinsa ja etenkin esimieheensä ja irtisanoutuu näyttävästi. Suomalainen teatteri hakee välittömästä alkavaan työsuhteeseen järjestäjää, eikä kirjan nimen tietäen ole vaikeaa arvata, että siitähän Tarmon uusi ura urkeneekin. Uran vaihtoon vaikuttaa merkittävästi Tarmon palava ihastus näyttelijä-Danieliin, jonka lähelle uudessa työssä luontevasti pääsee. Ohessa Tarmo yrittää myös kasvaa miehenä - tai mieheksi - miten vain, ja salilla miehistä tehdään ainakin isompia, jos ei muuten.

Tarmon toiminnan kautta lukijalle valaistaan jonkin verran teatterin arkea, joskaan ei ole lainkaan selvää, miten edustava kuvaus on kyseessä. Sen sijaan se on selvää, ettei tätä kirjaa ole kirjoitettu teatterimaailman esittelyä silmällä pitäen. Myös se on selvää, ettei tätä kirjaa pysty yhdellä lauseella luonnehtimaan, jos haluaa pysytellä totuudessa. Elementtejä löytyy useita, eikä olisi oikein mainita niistä vain yhtä tai kahta, sillä mitään ei käsitellä erityisen perinpohjaisesti, eikä toisaalta mikään aihe myöskään sivumäärältään muserra muita alleen.

En osaa verrata tätä mihinkään, verrokkeja ei nouse mieleen. Joko Holma on siis saanut vaikutteensa jostain minun lukemistooni kuulumattomasta tai on luonut jotain aivan omaa. Haluaisin veikata, että ainakin tavoitteena on ollut jälkimmäinen.

Siinä Holma on ainakin onnistunut, että minua kiinnosti loppuun asti nähdä, mitä Tarmolle tuleekaan tapahtumaan, tai millä tavalla kirja ylipäätään saapuu luontevaan päätökseen. Samoin se on kiinnostavaa, mitä kirjailija mahtaa tehdä tällaisen esikoisen jälkeen. Veikkaan Putouksen tuoneen riittävästi nostetta, että toiselle kirjalle riittää hyvinkin tilausta, jos kirjoittaminen vain Holmaa kiinnostaa.

6 kommenttia:

  1. Olin syksyllä kirjatapahtumassa, jossa Holmakin oli esiintymässä, ja kuulemma uutta kirjaa jo työstetään :D Itse olin niin onnellisessa asemassa, että en tiennyt koko Kissistä ennen tämän lukemista, joten meni hieman puhtaammalta pöydältä kirjaan tutustuminen. Hieman täysi teos minusta, olisi ollut varaa karsia ja säästää toiseen teokseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, aiheita olisi hyvin ollut varaa fokusoida.

      Poista
  2. Minua tämä teos kiinnostaa rutkasti tuon teatteripuolen kautta, Putousta en niinkään seurannut joten ehkä kykenen lukemaan tämän "kissittömästi". Katsotaan kuinka käy. Kiinnostava kuitenkin katsoa miten tämä itselle aukeaa, etenkin jos teos onnistuu olemaan ainakin jossain määrin omanlaisensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teatteripuoli oli kiinnostavaa, mutta minua jäi mietityttämään, kuinka todenmukaista se oli. Pääasiassa huomio kohdistuu vain yhden näytelmän valmisteluun.

      Poista
  3. Minulla oli lukiessa mielessä joku muu teos/kirjailija, joka tuli mieleen, mutta en ole näköjään kirjannut sitä omaan postaukseen, enkä tietenkään muistakaan sitä. Pahus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään tähän niin paljon ihastunut, että välttämättä tahtoisin samankaltaisia lisää. Muille lukijoille verrokki voisi olla informatiivinen.

      Poista