tiistai 14. toukokuuta 2013

Pentti Haanpää: Kenttä ja kasarmi

Pentti Haanpää: Kenttä ja kasarmi - Kertomuksia tasavallan armeijasta 
Kustannusosakeyhtiö Kansanvalta 1928 
Sivuja: 143 

Vastikään lukemani Noitaympyrän kohdalla oli melkeinpä itse kirjan sisältöä kiinnostavampaa se, miten vaikeaa se oli saada julkaistua. Kentän ja kasarmin jälkeen kukaan ei uskaltanut julkaista Haanpäätä, ja tokihan minun piti itse saada nähdä, mitä oikein piti kirjoittaa joutuakseen sellaiseen asemaan. En ole erityinen armeijajuttujen ystävä, ja ilman tällaista kehystarinaa en varmasti olisi ikinä tätä kirjaa lukenutkaan.

Kenttä ja kasarmi perustuu Haanpään omiin armeijakokemuksiin, ja se tosiaan on mitä lupaakin: inttijuttuja. Nykypäivän mittapuulla en näe niissä mitään erityistä tai merkillepantavaa. Ainoa hauska havainto on se, miten jo Haanpää kertoo urbaania legendaa upseerista, joka on hypännyt ryömimässä olevan sotamiehen selkään kun tämä ei hänen mielestään ole tarpeeksi matalana ja samalla tullut tappaneeksi tämän kun sotamiehen alla ollut kanto on painunut koko miehen läpi. Mahtoikohan juttu olla tuore edes Haanpään aikoina?

Ainoa syy, miksi voin kuvitella kirjailijan joutuvan pannaan tällaisesta kirjasta on se, ettei sitä ole otettu vastaan pelkästään armeijajuttuina, vaan kritiikkinä koko laitosta kohtaan. Siinäkin tapauksessa on nuoren tasavallan itsetunto ollut kovin heikoissa kantimissa, jos tästä on pitänyt hermostua. Voi hyvin olla, että Haanpää on juttunsa kertonut ilman pilkettä silmäkulmassa, mutta rangaistuksensa on joka tapauksessa ollut kova. Tosikoiden mielestä opposition kuuluu näemmä olla hiljaa ja kirjailijoidenkin on opittava vaikka kantapään kautta, ettei totuudenpuhujista pidetä. En nimittäin usko, että kukaan armeijan käynyt pitäisi näitä tarinoita sen kummempina kuin minäkään.

Minusta tämä kirja oli lähinnä kuriositeetti, ja nimenomaan vaikutuksensa vuoksi. Sisällön puolesta arvelen kannattavan kääntää katseet Haanpään muun tuotannon puoleen.

8 kommenttia:

  1. Kuulostaa hieman siltä, että tämä kuriositeetti kaipaisi lukuparikseen nykypäivän inttijuttuja, joita ei ilmeisesti ole erityisen paljoa tai järjestelmällisesti kerätty ainakaan vielä?

    Uskaltaisinpa vihjata, että 2010-luvun inttijutut häkellyttäisivät jopa meidän ikäisiämme, verraten rennon intin käyneitä. Olen kuullut sen verran taakeja armeijajuttuja parikymppisiltä (soittokunnan käyneiltä) kavereiltani, joiden myötä vaikuttaa siltä, että upseereillekin voi möläytellä nykyisin aivan miten vain ilman seurauksia. Kuulemieni juttujen perusteella ainakin puolet nykyisistä asevelvollisista on silkkaa tykkimies Kauppala -rääväsuuosastoa. Haanpäätä tultaneen käyttämään jonkinasteisena referenssinä, kun joku äkkää peräänkuuluttaa puolustusvoimiimme "ryhtiliikettä", mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi tietyllä tavalla hienoa antaa Kentälle ja kasarmille arvoa totuudenmukaisuudestaan, nimenomaan siitä samasta ominaisuudesta, josta Haanpää sai näpeilleen ja jota ei aikanaan suostuttu tunnustamaan.

      Poista
  2. Aika komea on tuo kustannusyhtiön nimi. Sekin kuvaa sitä, kuinka hurjan kahtiajakoinen (oikeisto/vasemmisto/konservatiivi/liberaali-asteikoilla) menneisyytemme aateilmasto oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon aikaan jako oli ilmeisen jyrkkä, ja huumorintajut
      on.

      Poista
  3. Minusta Kenttä ja Kasarmi on omakohtaisesti koettua armeijaelämää Haanpäälle tyypilliseen tapaan maalailtuna.
    Se, että Pentti sattui vain olemaan niin mestarillinen tuokioiden kuvaaja oli ilmeisesti aikansa valtaväestölle
    pelkkää purnausta ja niskurointia, jota on vaikea ymmärtää.
    Sen on täytynyt tuntua vaaralliselta polkupyörän seltästä katsottuna, muiden marssiessa. Ei kapinaa, ei karkuruutta,
    vain jupinaa eriarvoisuutta vastaan.

    VastaaPoista
  4. Minusta Kenttä ja Kasarmi on omakohtaisesti koettua armeijaelämää Haanpäälle tyypilliseen tapaan maalailtuna.
    Se, että Pentti sattui vain olemaan niin mestarillinen tuokioiden kuvaaja oli ilmeisesti aikansa valtaväestölle
    pelkkää purnausta ja niskurointia, jota on vaikea ymmärtää.
    Sen on täytynyt tuntua vaaralliselta polkupyörän seltästä katsottuna, muiden marssiessa. Ei kapinaa, ei karkuruutta,
    vain jupinaa eriarvoisuutta vastaan.

    VastaaPoista
  5. Tuli tämäkin luettua ja täytyy sanoa, että ostin Haanpään totuuden. Tuntui kovin ajankohtaiselta vieläkin ja historiallinen konteksti tuo vielä kirjaan yhden ulottuvuuden lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Armeijan käyneet varmasti pitävät Haanpään kuvausta uskottavana, joten valehtelusta tai vääristelystä häntä tuskin onkaan syytetty. Pikemminkin kyse on täytynyt olla siitä, että kukaan ei tykkää todenpuhujasta.

      Poista