lauantai 9. helmikuuta 2013

Markus Ahonen: Kotipaikkani on rakkaus

Markus Ahonen: Kotipaikkani on rakkaus 
Kansi: Piia Leino 
Smashwords 2012 
E-kirja, 28120 sanaa 

Kotipaikkani on rakkaus on novellikokoelma, jossa on 20 tarinaa miesten rakkaudesta naisia kohtaan. Yhdessä rakastetaan kohdetta salaa, toisessa varatun kohteen tieten, kolmannessa muistellaan menetettyä rakkautta ja neljännessä haikaillaan rakastumisen tunnetta kohtaan.

Teema on siis varsin yhtenäinen, ehkä jopa pikkuisen liian. Luettuani tarinoita kohtalaisen nopeaan tahtiin yksi toisensa jälkeen ei muutamasta jäänyt erillisiä muistikuvia lainkaan, vaan toisiaan muistuttavat tarinat tuppasivat tavallaan sulamaan yhteen.

Suosikikseni nousi tarina vanhasta miehestä, joka istui jalkapallo-ottelussa sateesta piittaamatta, ja kaikki tiesivät että häntä olisi turha maanitella sieltä katoksen alle. Se oli mielestäni ainoa selkeästi muusta linjasta erottuva, ja ehkä painuikin mieleen kuuri siksi. Toinen mieleen painunut tarina erottui "väärästä" syystä, sillä huomioni terästyi selvästi kun mielestäni tunnistin tapahtumapaikan, joka on oikeastikin olemassa. Myöhemmin epäilykseni vahvistui, kun luin kirjoittajan olevan kotoisin siitä lähistöltä.

Minun on myönnettävä, että olisin kaivannut näiltä kertomuksilta enemmän vaihtelua. Sekin olisi ollut hauska yllätys, jos jossain olisikin haikailun kohteena naisen sijaan ollut toinen mies. Vahvin puoli näissä oli tunnelma. Lukukokemukseen oletettavasti vaikuttaa myös lukijan oma elämäntilanne; jos on itse samankaltaisessa tilanteessa, niin teho on huomattavasti voimakkaampi. Senpä vuoksi se minulla jäikin laimeammalle puolelle.

Koska kaikissa on kertojana tai päähenkilönä mies, niin koin näiden olevan suunnattukin mieslukijoille. Siitä on annettava kirjoittajalle pisteet, sillä ei tällaisia mitenkään ylenmäärin ole tullut vastaan. Pahoin vain pelkään, että lukijakunta saattaa samalla olla melkoisen kapea. Lisää pisteitä siitä, että tässä on uutta suomenkielistä kaunokirjallisuutta tarjolla erittäin kohtuulliseen hintaan.

2 kommenttia:

  1. Onnistunut ja tasapainoinen novellikokoelma on haasteellinen rakentaa. Sama teema tosiaan sekoittaa yleensä novellit toisiinsa. Mitähän tykkäisit Janica Branderin Lihakuusta?

    Blogissani on Sinulle haaste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia haasteesta, täytyy yrittää vastata!

      Poista