Hilkka Ravilo: Yö yllä viljan

Hilkka Ravilo: Yö yllä viljan

Atena 2001, 301 sivua.

Aivan ensimmäiseksi esitän hämmästykseni siitä, ettei tästä kirjasta löytynyt googlen kuvahaulla kuvaa. Hakutuloksissa on toki heti ensimmäisenä pari itse otettua kuvaa, mutta eihän sellaisia voi käyttää. Kirja on kylläkin julkaistu jo kymmenen vuotta sitten, mutta kaiken järjen mukaan tästä pitäisi olla jo uusintapainos menossa.

Koska kuvaa ei löytynyt, otin sitten sellaisen itse. En panostanut pahemmin kuvausjärjestelyihin, sillä liikkumiseni on viimeiset pari päivää ollut melkoisen takkuista ja tapahtunut kyynärsauvojen tukevalla avustuksella. Aiemmin päivällä kamera taltioi pari kuvaa oikean koipeni nilkasta eri puolilta, eivätkä ne ole järin kaunista katsottavaa. Onneksi vamma näyttää paljon pahemmalta kuin tuntuu, enkä katso syyllistyväni edes perusteettomaan optimismiin arvellessani ettei tuttavuus keppien kanssa tule kestämään enää pitkään. Vammautumiseen johtaneesta tapahtumasta ei lentopalloa harrastaneille tarvitse sanoa muuta kuin "torjunta", "nilkka" ja "meni"; kaikki tietävät mistä on kyse, joskin minä ehdin välttyä siltä melkein  25 vuotta.

Nilkkaa on syyttäminen myös siitä, että kirjan lukemiseen meni näinkin monta päivää. Periaatteessa lukuaikaa olisi kyllä ollut, mutta ajatukset tahtoivat olla muualla ja toisaalta kaikki toiminta mihin suinkin liittyy liikkumista on monin verroin tavallista hitaampaa. Yö yllä viljan on hyvä kirja. Se on juuri sellainen, johon toivoo tärmäävänsä aina avatessaan uuden kannen. Se on niitä, jotka vetävät puoleensa ja houkuttelevat lukemaan vielä yhden luvun. Tässä yhteydessä onkin paikallaan esittää kiitokset Booksylle siitä, että toi tämän kirjan ja Ravilon tietoisuuteeni. Seuraava kirja on jo valmiina puhelimessa odottamassa sitä, että raaskisin sen aloittaa. Minusta tuntuu suorastaan siltä, kuin edessä olisi toinen Tervo. Sanankäyttäjänä Ravilo ei toki sille tasolle yllä, mutta samanlaista vetovoimaa kirjassa oli aistittavissa.

Päähenkilö Vappu on kuusikymppinen työläisnainen, seikka jonka mainitaan erikseen kirjan takakannessa olevan harvinainen aihe kirjallisuudessamme. Alusta saakka tiedämme sen verran, että Vapun poika on kuollut parikymmentä vuotta sitten, ja että he ovat asuneet silloin Verivirralla sijaitsevassa maatalossa. Kirjan nykyhetki alkaa siitä, kun Vappu saa kutsun Heikin - kyseisen maatalon isännän - hautajaisiin. Juonesta on vaikeaa kertoa juurikaan siten, että siitä olisi arvostelun lukijalle jotain hyötyä siten, ettei samalla tulisi paljastamatta liikaa. Vuosien takaiset tapahtumat paljastetaan kyllä aikanaan, mutta juuri sopivan hitaasti. Kirjan loppupuolella vasta käy ilmi se, että tämähän lähentelee jännityskirjallisuutta. En ehkä sijoittaisi tätä kirjakaupassa "jännitys"-osaston alle, mutta se on selvästi oma osansa tarinaa ja tuo oman hienon lisämakunsa keitokseen.

Jos tuolla ylimmässä kappaleessa ihmettelin sitä, etten löytänyt kirjasta kuvaa googlesta, niin tässä alimmassa kappaleessa ihmettelen sitä, miksen ole kuullut tästä kirjasta ja kirjailijasta sen enempää. Mikäli hänen muu tuotantonsa on yhtään samaa maata kuin Yö yllä viljan, niin Hilkka Ravilon nimi tulee löytymään tästä blogista vielä monta kertaa. Booksyn lisäksi kirjasta ovat tykänneet minua ennen Salla ja Magica de Spell. Kipin kapin kirjastoon siitä, tässä on herkkupala jota ei tarvitse jonottaa!

Simon Lelic: Katkeamispiste

Simon Lelic: Katkeamispiste

Like 2011, 296 sivua.

Katkeamispiste kertoo koulu- ja sivujuonteena työpaikkakiusaamisesta. Kirja alkaa siitä, että on tapahtunut kouluammuskelutapaus. Ampujalla on ollut yhteensä kuusi luotia, joista viimeisen hän on varannut itselleen. Kotimaisista kouluammuskeluista poiketen on ampuja ollut nuori historian opettaja, Samuel Szajkowski. Tapausta alkaa tutkia komisario Lucia May, joka haastattelee opettajia, oppilaita ja vanhempia. Vähän kerrassaan käy yhä ilmeisemmäksi se, ettei ampuja ollutkaan silkka psykopaatti, vaan hänen ajautumisensa tilanteeseen olikin pelottavan ymmärrettävää.

Kirjailija onnistuu kuvaillessaan olosuhteita, joita kiusattu opettaja joutui kestämään. Hänen tilanteensa ei totisesti käynyt kateeksi, ja lukiessa tulee jälleen sama raivostuttava voimattomuuden tunne, johon olen aiemminkin törmännyt räikeää epäoikeudenmukaisuutta kuvaavien kirjojen kohdalla. Katkeamispiste esittää kysymyksen siitä, kenen vastuulla on koulukiusaamiseen puuttuminen. Samalla se antaa vastauksen sille, mitä voi olla tuloksena jos siihen ei puututa riittävän vakavasti. Siihen nähden on mukava kuulla sellaisista kotimaisista asioista kuin KiVa Koulu, jonka materiaalina Katkeamispistettä voisi jopa käyttää, ainakin yläkoululaisten kohdalla.

Lukukokemus oli voimakas, mutta siitä kiitos kuuluu aiheelle. Uskoakseni ei vaadi kovin ihmeellistä mielikuvitusta laatia tunteisiin vetoavaa kiusaamiskertomusta, ja niinpä siinä on tämäkin kirjailija onnistunut. Tuskin tämä teos jää historiaan kirjallisuuden suurena klassikkona, mutta ajattelemisen aihetta se omalta osaltaan antaa. Suosittelen sen lukemista ainakin kaikille koululaisten nykyisille tai tuleville vanhemmille, sillä on helppo nähdä, että ainoa oikea aika puuttua kiusaamiseen on heti, eikä hetkeäkään myöhemmin.

Aiemmin Katkeamispistettä ovat arvostelleet Karoliina ja Kirjasieppo.

Ian McEwan: Polte

Ian McEvan: Polte

Otava 2010, 377 sivua.

Polte ei liiemmin kaipaa esittelyjä kirjablogimaailmassa, ja samasta syystä on turha kuvailla sitäkään, mistä kirja löysi tiensä lukemistooni. Minulle McEvan oli uusi kirjailijatuttavuus, mutta odotellessani tämä kirjan lukemista olin ehtinyt jo kiinnostua kovasti. Aihepiiriltään Polte on kiinnostava, sillä en muista fyysikoiden pahemmin päässeen kaunokirjallisuudessa näin suureen rooliin, jos scifi jätetään pois laskuista. Ilmastonmuutos on mainittu myöskin keskeiseksi teemaksi, mutta esiintyy eri tavalla kuin ennalta odotin. Sen sijaan että ilmastonmuutosta tutkittaisiin tai kauhisteltaisiin, sitä pidetään selvänä faktana ja siirrytään seuraavaan vaiheeseen, eli yrittämään ratkaista sen mukana tuomia ongelmia, toisin sanoen löytämään ratkaisua energiantuotannolle.

Päähenkilö Michael Beard on fysiikan Nobel-voittaja, joka on tehnyt merkittävimmät tieteelliset saavutuksensa jo vuosikymmeniä sitten, ja sen jälkeen tyytynyt lähinnä ratsastamaan maineensa mainingeilla. Nobel-voittajan nimi on kysyttyä tavaraa eri puolilla, ja siten ilmaisen lounaan tarjoajista ei olekaan pulaa. Henkilökohtaisessa elämässään ei menestys ole ollut aivan samalla tasolla fysiikan kanssa, sillä hänen viides avioliittonsa on henkitoreissaan, lapsia ei ole, eikä terveyskään ole aivan kunnossa. Selvästikään hänen nerokkuutensa ei ylety kaikille elämän osa-alueille.

On kiinnostavaa tehdä vertaus Beardin ja koko maailman välillä. Maailma on pullollaan edistynyttä tieteellistä tietoa, eli mahdollisuuksia olisi vaikka mihin. Siinä missä Beard laiminlyö omaa terveyttään, käy vieraissa, jatkaa viinanjuontia ja ylensyöntiä tehden seuraavana päivänä vakaita päätöksiä paremmista elintavoista, toimii ihmiskunta aivan samoin. Laaditaan ilmastosopimuksia ja säädetään ympäristölakeja, mutta samaan aikaan mässäillään fossiilisilla polttoaineilla saasteista säästämättä, ja vältetään ryhtymästä dieetille ja raahautumasta kuntosalille. Energiansäästöstä puhutaan kauniisti, mutta toimet jäävät sille tasolle, että vessasta sammutetaan valot ja työpaikan tietokone suljetaan yöksi. Ollaan valmiita ihan mihin tahansa, kunhan se ei maksa mitään eikä laske MINUN elintasoani.

Tykästyin McEwaniin kirjoittajana. Tekstiä oli mukava lukea, vaikka asian puolesta sitä pystyisikin vaivatta lyhentämään. Selvästi huonoin piirre lukijan kannalta oli se, että koko kirja on jaettu ainoastaan kolmeen osaan. Siinä ei ole mitään kummallista, mutta kun näitä osia ei ole jaettu minkäänlaisiin lukuihin lainkaan. Perinteisessä mielessä kirjassa olisi siis vain kolme lukua. Tällaiselle lukijalle, jonka kaikki lukeminen tapahtuu melko lyhyissä pätkissä, ei tämä rakenne ole hyvä. Jouduin monta kertaa lopettamaan lukemisen noin vain, kesken ei mitään. Varmaankin kirjailija on kirjansa kirjoittanut sellaiseksi kuin hyväksi kokee, mutta koska kohteena yleensä ovat lukijat, niin heidät voisi ottaa paremmin huomioon. Muuta pahaa sanottavaa minulla ei sitten Poltteesta olekaan, joten voin suositella, jos tämä vielä joltain bloggaajalta on lukematta :)