Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja
WSOY 2010, 130 sivua.
En pahoittanut mieltäni saadessani Mielensäpahoittajan viimein kirjastosta käsiini. Pikkuisen petyin kyllä nähdessäni sen olevan pelkkä kirjanen eikä oikea kirja, eikä siitä riittäisi hupia kovin pitkäksi aikaa. Voin vain kuvitella mielessäni, miten Mielensäpahoittaja itse pahoittaisi mielensä nähdessään oman kirjansa. Hän valittaisi, miten oikeita kirjoja ovat perheraamattu tietosanakirjasarja. Mikä kirja sellainen on, jota lukee vaikka yhdellä kädellä kiinni pitäen? Kyllä kirja täytyy kaksin käsin kantaa pöydälle ja sitten tihrustaa tekstiä yhdeltä palstalta puoliväliin asti, eikä lukea koko opusta kerralla.
Monet ovat ehtineet blogata tästä ennen minua ja arvostelujen sanoma on ollut selvä: kirjasta on tykätty. Minäkään en tee linjaan poikkeusta, sillä tarinat ovat hauskoja. Kirjassa on siis 40 lyhyttä valitusta milloin mistäkin, mutta pääsääntöisesti siitä miten ennen oli paremmin ja nyt on huonosti. Juuri sellaista kitinää jota voisi odottaa kuulevansa kansikuvan kasvottomalta ihmiseltä. "Ei meillä ollut tuollaisia kotkotuksia, kun rakensimme tätä maata, jotta te pääsisitte rellestämään kaiken maailman ooppetaraloihinne." "Ruoka on perunoita ja ruskeaa kastiketta ja siinä kauden mukaan vaihtuen jotain." "Ennenkin on pärjätty ilman internettejä ja satelliittiuuneja. Kannaksellakin vuonna 44..." Niin, juuri tuota, mutta Kyrö osaa tehdä sen hauskasti.
Eniten huomiota herättää mainittu kirjan lyhyys. Tässä tapauksessa se on hyvä valinta, sillä ei tarvittaisi paljonkaan enää lisää, kun se valitus alkaisi pelkästään ärsyttää ja kääntyisi tarkoitustaan vastaan. Nyt aiheet vaihtelevat riittävästi, etteivät valitukset ala tuntua toistolta. Hyvä idea ja hyvin toteutettu!
Parasta kirjassa on se, että valittamisesta on tehty elämys. Itsekin kun olen aikamoinen valittaja, niin olen yrittänyt valittaa hieman taitavammin. Ja positiivisemmin.
VastaaPoistaOstin tämän äänikirjana vanhemmilleni joululahjaksi ja pitää muistaa kysyä, mitä he pitivät tästä. Näkökulma kun on vähän sama kuin kirjassa.
Kiva arvostelu! Minäkin mietin kirjan "pituutta" ensin, mutta itsellä alkoi olla jo tosiaan siinä hilkulla, että pahoitan mieleni saman idean toistamisesta luku luvun perään ;) Nyt oli hyvä juuri noin!
VastaaPoistaMinusta se oli se kieli tuo kirjan vahvuus. Puheenomaisuus.Kyllä ei ihan joka kohdassa ollut autenttinen elämys se "kyllä ei", mutta ääneen piti lukea. Ja nauraa. Kuivakalle ihmiselle se oli iso ilo jo se. Halvat ne on huvit, ihmisellä.
VastaaPoistaKiitos hauskasta arviosta!
Muistelen jonkun maininneen, että Kyrö olisi kirjoittanut kirjan alun perinkin Antti Litjan luettavaksi. Minä ainakin kuulin koko ajan hänen äänensä päässäni lukiessani, ja se sopi hyvin. Kuvittelen siis toimivan erinomaisesti äänikirjanakin. Sitä tarkoitusta tukee myös kappaleiden lyhyys.
VastaaPoista