keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Cormac McCarthy: Veren ääriin

Cormac McCarthy: Veren ääriin eli lännen punainen ilta 
Suomennos: Kaijamari Sivill 
WSOY 2012 (alkup. Blood meridian 1985) 
Sivuja: 396 

Viime joulukuussa luin McCarthyn kirjan Menetetty maa, ja sen kommenteissa kehuttiin kirjailijan läpimurtoteosta Blood meridian, jota ei valitettavasti löytynyt suomennettuna. Nyt tuo puute on paikattu, ja ehdin jo kovasti odotella kirjan ilmestymistä.

Villistä lännestä tulee ensiksi mieleen telkkarin westernit John Wayneineen ja Clint Eastwoodeineen. Sankarit eivät ikinä ammu ohi, ja vetävät kaikkia muita nopeammin. Osuman saanut kierähtää kannoillaan puoli kierrosta ja kaatuu kasvoilleen maahan, eikä verta näy missään. Kapakassa tapellaan paljain nyrkein, ja siitäkin on seurauksena ainoastaan leuan sivelyä, edes nenusta ei tule verta, saati sitten että jollakulla olisi silmä mustana.

Veren ääriin on jotain aivan muuta kuin telkkarin länkkärit. Eletään 1840-lukua. Päähenkilö on nimettömäksi jäävä poika, joka karkaa 14-vuotiaana kotoaan Tennesseestä ja lähtee länteen. Hän asuu missä sattuu ja tekee mitä pystyy pysyäkseen hengissä. Kirjan keskeinen osa alkaa siitä, kun hän värväytyy mukaan päänahanmetsästäjien joukkoon.

Intiaanien päänahoista oli luvattu palkkio. Ensi kuulemalta tämä ei juurikaan hetkauta, onhan termi tuttu juuri noista aiemmin mainituista länkkäreistä. Kyse on kuitenkin silkasta kansanmurhasta, mutta luultavasti "Päänahanmetsästäjät" on myyvämpi nimi kuin "Kansanmurhaajat". Jos toiminta itsessään on kylmäveristä kaikessa julmuudessaan, niin voi vain kuvitella millaista itse toiminta on ollut silloin, kun uhrit eivät olekaan näyttelijöitä ja vuotavat oikeasti verta. Jos oma mielikuvitus ei riitä, niin voi lukea McCarthyn näkemyksen asiasta.

Veren ääriin on aivan kirkkaasti raain lukemani kirja, eikä se silti sorru mässäilemään väkivallalla, vaan ainoastaan kuvailee tapahtumia tavalla, joka tuntuu oikeasti uskottavalta. Väkivalta on välttämätön sivutuote, ei itseisarvo. Sitä ei kuitenkaan jätetä väliin, ja itse toimintakohtausta vaikuttavammaksi koinkin sen tunnelman, joka välittyy teurastuksen jälkeen. Silloin on hiljaista, palkkion keräämisen aika. Joku lopettaa henkiinjääneitä, joku leikkaa päänahkoja talteen. Joku häpäisee ruumiita, toinen kerää korvia kaulakoruunsa. Tämä tilanne riistää uhreilta lopunkin ihmisarvon: he ovat olleet ainoastaan esineitä, joille on tehtävä jotain ennen kuin niistä saa hyödyn irti. Tappajat ovat kuin metsureita, jotka ovat tyynesti kaataneet joukon puita ja karsivat sitten oksia irti.

Väkivaltaiset kuvat ovat hyvin leimallisia, mutta pelkästään niiden mainitseminen ei tee kirjalle oikeutta. Tappajajoukon rellestys palkkion saatuaan herättää ajatuksia vieläkin enemmän. Hehän ovat sankareita, heitä kuuluu palvoa ja juhlia, kukaan ei saa sanoa heille, mitä saa tehdä ja mitä ei. Yhteisö on halunnut kansanmurhaa, mutta onko se lopulta ollut valmis siihen hintaan, joka toteutumisesta koituu? Entä tekijät itse, onko heidän sielustaan jäljellä yhtään mitään, kykenevätkö he nukkumaan öisin?

Tuomari Holden ei nuku lainkaan. Hän on yksi tappajista. Jättimäinen, varsin sivistynyt mies, jolla ei kasva koko kehossaan karvoja lainkaan. Hän tekee muistiinpanoja kirjaansa, jäljentää kalliomaalauksia ja taitaa eurooppalaiset kielet. Silti hän on kaikessa mukana siinä missä muutkin, ellei enemmänkin. Hänen hahmoaan on turha yrittääkään kuvailla näin lyhyesti, mutta häntä ei myöskään voi jättää mainitsematta. Hän on epäilemättä kirjan kiinnostavin hahmo, ja elokuvassa hän tarjoaisi jollekin näyttelijälle mahdollisuuden tehdä elämänsä roolisuorituksen. Hänen sivistyneisyydessään ja toimissaan on jotain ristiriitaista, tai sitten hän on nimenomaan mitä johdonmukaisin. Hänet voi myös nähdä vertauskuvallisena edustamassa jotain ylevää, mikä menettää täysin ulkoisen merkityksensä, kun se siirretään toisenlaiseen ympäristöön. Hän on Eurooppa Amerikan mantereella.

Tunnelmaltaan tämä kirja on vertaansa vailla. Minä en kykene kuvailemaan niitä loputtoman laajoja autiomaita, joilla joukko kulkee pikkukiviä imeskellen janoa helpottaakseen. McCarthy sen sijaan kykenee, erittäin hienosti vieläpä. En muista aiemmin tunteneeni tarvetta ottaa juomapulloa mukaan lukusohvalleni, ihan vain varmuuden vuoksi.

Tämän jälkeen Tie on pakko ottaa lukulistalleni!

17 kommenttia:

  1. Tie on todella vaikuttava kirja! Suosittelen.

    Kiinnitin tähän huomiota syksyn kirjoja katsellessani, mutta tämä oli ensimmäinen arvio, jonka siitä luin. Vaikuttaa vielä raaemmalta kuin ajattelin, mutta se oikeastaan entisestään lisäsi kiinnostusta. Mitä se sitten kertoo minusta, jääköön sen kummemmin analysoimatta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta se raakuus on ok kunhan ei ole itsetarkoituksellista. Ja kieltämättä se minuakin kiehtoi... :)

      Poista
  2. Tämä on minullekin yksi syksyn odotetuimmista kirjoista. Juuri nyt olen kovasti buukattu lukurintamalla, mutta ajattelin säästää tämän jouluksi. Veren ääriin voisi olla sopivaa vastapainoa jokavuotiselle joulupäivän perinteelleni, Ylpeys ja ennakkoluulo -maratonille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu on asia, joka tästä ei ihan kärkipäässä tule mieleen, mutta vastapainoa se varmasti tarjoaa!

      Poista
  3. Tie on vähäeleinen, loistavasti kerrottu tarina, joka on Pulitzerinsa ja Tähtivaeltajansa ansainnut. Sitä on helppo suositella. Veren ääriinkin kuulostaa kirjalta, joka pitänee lukea. Toivottavasti ilmestyy ekirjanakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. McCarthyn ystäville tätä on helppo suositella.

      Poista
  4. Tie on yksi suosikeistani kautta aikojen. Nyt en ole ihan varma, onko tämä mun juttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin painotin raakuutta tarkoituksella, koska jos se lukijaa häiritsee, niin kannattaa suosiolla lukea jotain ihan muuta.

      Poista
  5. Oho, meillähän on tämä hyllyssä (englanniksi). Taisin joskus ostaa lahjaksi McCarthyn kirjoista kovasti pitävälle puolisolleni, mutta nyt kyllä kiinnostaa lukea itsekin, vaikka Tiekin odottaa yhä lukemistaan. Menetetyn maan sentään joskus luin, mutta senkin kohdalla vahvimmat mielikuvat taitavat olla peräisin leffasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun varmaankin pitäisi lukea se Tie kiireen vilkkaa, jotta osaisin ottaa kantaa sen ja tämän välillä :)

      Poista
  6. Vinkki:

    Moby Dick toimii hienona subtekstinä Blood Meridianille. McCarthy nostaa hattua ja versioi joitain MD:n kohtauksia BM:ssa. Holden ja se kuuluisa valkoinen valas ovat molemmat luettavissa eräänlaisina idean ruummilistumana. Ja onhan niissä ihan fyysistäkin samankaltasuutta. Siinä onkin hieno näyte herran kirjallisista lahjoista, että saa tuollaisen idean toimimaan.

    P.S.

    Blood Meridian perustuu valitettavan laajalti tositapahtumiin ja historiallisiin henkilöihin. Jopa Holden perustuu, vaikkakin löyhästi, saman nimiseen herraan.

    VastaaPoista
  7. Tie on yksi pelottavimpia kirjoja joita olen lukenut. Kirjan synkät kohtalot ja maisemat jäi vaan pyörimään päähän. C. McCarthy on yksi ameriikan isoja kertojia ja tämä(kin) menee joulupukin lahjalistalle. Kiitos Jori muistutuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tien kuvailusi perusteella oletan sinun pitävän tästäkin.

      Poista
  8. Luku-urakka takana, muttei vastentahtoinen sellainen, korkeintaan ristiriitainen. Olen lukenut tätä ennen "Tien", joka oli mainio. En kuitenkaan ihan purematta niele tätä "suuri amerikkalainen kertoja" -hehkutusta McCarthysta. Hän kirjoittaa oivallisesti siitä, miten helposti ihminen vajoaa eläimen tasolle. Ostan myös mukisematta hänen näkemyksensä siitä, miten ns. villi länsi olikin oikeasti raaka länsi. Mutta yks'totisen vaelluksen ja jatkuvien talonhävitysten lomassa alkoi häiritä se, ettei pajatsoa tyhjennetä kunnolla. Mielestäni pitäisi. McCarthy haluaa kertoa turskean suoraviivaisesti väkivallan, mikä on ok, mutta seksuaaliväkivallasta hän on tuttuun amerikkalaiseen tapaan silmiinpistävän hyshys ja arkajalka.

    Tuomari Holdenissa taas puski yli vuoden 2013 näkökulma. Luulisi, että pop-kulttuurin hiukankin enämpi marinoimaa lukijaa häiritsisi tuomarin "elokuvallisuus"? On selvää, että tämä kirja filmataan joskus, ja Holdenin roolissa joku daylewis tekee elämänsä roolin, mutta matkan varrella on tullut elokuvapuolella vastaan sen verran monen sorttimentin hannibalia, että elokuvaversion Holdenin pitäisi olla jotain todella erityistä päästäkseen kunnolla pop-kulttuurin kaanoniin. Onko aika ajanut sittenkin tuomarin ohi?

    Suomennos on upea, vaikka olenkin ankeleetisti sitä mieltä, että kirjan nimi olisi pitänyt suomentaa "Veridiaani":ksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa siinä, että saman tien olisi voinut kertoa ihan kaikesta realistiseen sävyyn, eikä vain väkivallasta. Mutta rehellisyyden nimissä: olisiko tätä silloin julkaistu lainkaan ja jos olisikin, niin olisiko mahtanut jäädä marginaaliin?

      Tietääkseni tästä on jo tehtykin elokuva, eli selvästikään ei kovin kuuluisa. Minä uskon tuomarin toimivan valkokankaallakin, mutta se vaatii paljon sekä näyttelijältä että ohjaajalta.

      Poista
  9. Ei ole tehty leffaa. Ainakin neljä ohjaajaa on yrittänyt mutta nostaneet kätensä jo kässärivaiheessa.
    Itse näen BM:n metafyysisen ja filosofisen puolen paljon suurempana ongelmana leffan kannalta: miten luoda se tunnelma ja "haunting" mikä on kirjassa alusta loppuun. Ilman sitä jäljelle jää pelkkä splatteri. Paul Thomas Anderson vois onnistua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tosiaan olekaan tehty, IMDB:kin kertoi sen olevan vain kehitysasteella.

      Minä en osaa yhtään arvailla, kuka tässä haasteessa voisi onnistua, mutta huiman leffan saisi aikaan niin tehdessään.

      Poista