sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Lubna Ahmad al-Hussein: 40 Raipaniskua

Lubna Ahmad al-Hussein: 40 Raipaniskua
Minerva 2010, 204 sivua.

Nainen on viettämässä iltaa ravintolassa Sudanin pääkaupungissa Khartumissa. 12 siveyspoliisia ryntää sisään ja pidättää 11 naista väkivaltaisesti säädyttömästä pukautumisesta syytettynä. Miten he sitten ovat pukeutuneet? Ei, kyse ei ole strippareista tai prostituoiduista tai muusta vastaavasta, vaan he ovat aivan tavallisia naisia, ja pukeutuneet tavallisesti. Heillä on jalassaan housut. Kaikki syytetyt tuomitaan raipaniskuihin. Ne, jotka ovat tunnustaneet tekonsa saavat kymmenen iskua, muut 40. Entä millainen oikeusprosessi on tuomion takana? Paikalla on tuomari, syyttäjä ja syytetty. Syyttäjä on sama poliisi, joka on tehnyt pidätyksen ja kuulustelun, ja hän toimii tarvittaessa myös ainoana todistajana. Asianajajaa syytetyllä ei saa olla, eikä käytännössä mahdollisuutta puolustaa itseään. Tämä ei ole historian havinaa vuosisatojen takaa, vaan arkipäivää Sudanissa, missä on voimassa islamistinen sharia-laki.

Edellä kuvattu on taustaa sille, miksi 40 Raipaniskua on kirjoitettu, ja miksi sen on kuulunut päätyä julkaistavaksi myös niin kaukana kuin Suomessa. Kirjoittaja oli edellisessä kappaleessa mainittu nainen. Hän ei hyväksynyt mielivaltaista rangaistusta, vaan lähti taistelemaan sitä vastaan. Miksi sanon rangaistusta mielivaltaiseksi? Siksi, että tämä laki siveettömästä pukeutumisesta on voimassa koko maassa, mutta sitä sovelletaan vain siellä missä se poliisia sattuu huvittamaan. Mitään johdonmukaisuutta asiaan ei liity, sillä se mikä yhdelle on sallittua yhtenä hetkenä, voi jo minuuttia myöhemmin ollakin toiselle rangaistavaa.

Olen lukenut joitain vuosia sitten Jaakko Hämeen-Anttilan Islamin käsikirjan. Siinä hän kumoaa mm. käsityksen siitä, että islam olisi uskontona sotaisa. Sen luettuani olen suhtautunut islamiin ymmärtäväisesti, leimaten terrorismin ja kaikenlaiset negatiiviset ilmiöt vain ääriryhmittymien toimiksi. Sitä ne luultavasti ovat edelleenkin, mutta viimeistään 40 Raipaniskun myötä esitin itselleni sen kysymyksen, että miksi islamiin näyttää liittyvän huomattavan paljon niitä ääriryhmittymiä?

Kirjaa lukiessani yritin parhaan tahtoni ymmärtää tapahtumia. Pohdin, voinko tuomita sudanilaisia sen perusteella, että tapahtunut ei sovi minun kulttuuriini? Jos se vain yksinkertaisesti kuuluu heidän kulttuuriinsa, ja siinä varttuneena pitäisinkin kaikkea aivan tavallisena ja oikeudenmukaisena? Ei, siinä kohtaa tuli raja vastaan: tavallisena voisin tapahtunutta pitää, mutten oikeudenmukaisena. En voi arvostaa kulttuuria, joka sortaa ihmisten oikeuksia ja asettaa heidät keskenään eriarvoiseen asemaan. Tavat ja perinteet ovat yksi asia, ja ne perustuvat ainakin osittain vapaaehtoisuuteen (ei ole syytä väheksyä ympäristön painostusta), mutta tuomioistuimessa on tasa-arvoisuuden kertakaikkiaan pakko toteutua. Sanon tarkoituksella "tuomioistuin" enkä "oikeuslaitos", koska jälkimmäinen olisi väärin oikeuden käsitettä kohtaan, jos menetelmä ei ole oikeudenmukainen.

Voiko tällaista kirjaa suositella muillekin? Yhdellä tavalla voi: tällaiset käytännöt eivät lopu itsestään, ainoastaan muun maailman painostus ja yleinen tietoisuus voi niihin vaikuttaa. Toisaalta sitten ei voi, sillä tällaisen kertomuksen lukemisesta ei todellakaan tule hyvälle mielelle, vaan ainoastaan surulliseksi tai vihaiseksi.

7 kommenttia:

  1. Jori, hienoa, että teit tämän kirjan! Minulla tämä odottaa siksi, että...olen tänä vuonna tehnyt muutaman niin rankan, että olo on hieman hauras. Yritän myöhemmin ja teen siltikin, vaikka olen nyt lukenut sinun arovstelusi. Tämä aihe ei saa sammua ja löydän tähän takuulla eri näkökantaakin. Ehkä.

    Jori, Islam on sodan ja veren uskonto. Minäkin olen yrittänyt olla avara ja suvaitsevainen, mutta minun rajani kulkee tässä sanoo Hämeen. Anttila mitä tahansa. Koraanissa lukee mm.: Tappakaa vääräuskoiset! Ja missä uussa uskonnossa löytyy niin monta tapaa nujertaa ja kiduttaa naista vetoamalla Koraaniin, kun Islamissa.

    Olen valitettavasti löytänyt suvaitsemiseni rajat!

    VastaaPoista
  2. Hieno arvostelu mielenkiintoisen kuuloisesta kirjasta!

    En voi olla kommentoimatta tähän Leena Lumelle, että mielestäni on melko epäoikeudenmukaista leimata kokonainen uskonto "veren ja sodan uskonnoksi" pelkästään sen perusteella, millaisen kuvan median uutiskynnyksen (valitettavasti) ylittävät ääriryhmittymät siitä antavat. Ennakkoluulot ja tuomitseminen ei ole mielestäni erityisen rakentava tapa lähestyä asioita - senpä vuoksi pidin, Jori, arvostelussasi juuri siitä että yritit kaikesta huolimatta ymmärtää kirjan kuvaamia tapahtumia. Kaikkea ei toki pidä suvaita, mutta ainoa vaihtoehto ei ole aina ennalta tuomitseminen.

    t. Itse "vääräuskoisena" muslimimaan vieraanvaraisuudesta useita vuosia nauttinut..

    VastaaPoista
  3. En suostu allekirjoittamaan sitä, että vika olisi islamissa uskontona, ainakaan jos samaan aikaan kristinuskoa pidetään jotenkin parempana. Se uskonto vain sattuu olemaan turhan laajalti väärien ihmisten käsissä. Minusta tässä kirjassakin taivastellaan niiden väärien ihmisten edesottamuksia ja vaikuttimia. Olisi väärin syyttää islamia suoraan, sillä päähenkilö itsekin toteaa kirjan sivuila, että koraanista tai haditheista ei löydy perusteita mm. sille housukiellolle.

    VastaaPoista
  4. Tämä ei ole nyt kommentti kirjaan, vaan siihen, että minä tulin tänne blogiin vasta nyt ensimmäistä kertaa!??!!! miten se voi olla mahdollista? No, joka tapauksessa liityin lukijaksi ja linkitän sinut omaan blogiini. Parempi myöhään kuin...

    VastaaPoista
  5. Hauskaa että tulit anni! Ja minä haluaisin ajatella niin, ettei nyt ole suinkaan myöhäistä, vaan blogini olisi vasta ottamassa ensiaskeleitaan.

    VastaaPoista
  6. Zephyr, ole hyvä ja lue, mitä Koraanissa sanotaan: Vääräuskoiset pitää tappaa. Älä painota minua väärin. Se on väärän todistuksen antamista toisesta. Ensin Koraanin lausuma ja sitten kysymys: Eikö 'vääräuskoisten' tappaminen olekin sodan ja veren uskontoa?

    VastaaPoista