Timo Harakka: Luoton loppu

Timo Harakka: Luoton loppu

WSOY 2009, 233 sivua.

Törmäsin sattumalta joskus vuoden 2009 aikana Timo Harakan blogiin, missä hän oli julkaissut otteita tulevasta kirjastaan. Kiinnostuin aiheesta silloin ja pistin asian korvan taakse. En enää muista mistä kirja nyt pullahti esiin, mutta kirjastosta kävin sen noutamassa.

Luoton loppu käsittelee viimeisintä finanssikriisiä. Aihe ei varmasti ole päässyt keneltäkään täysin ohi. Jotenkin se liittyy amerikkalaisiin subprime-asuntoluottoihin, joita on jollain tavalla saatu levitettyä kaikenlaisiin arvo - tai arvottomuuspapereihin ja sen seurauksena pankit menettivät keskinäisen luottamuksen. Ajattelin, ettei olisi pahitteeksi tutustua asiaan hieman paremminkin, edes sen verran että voisi muodostaa mielipiteitä ja vaikkapa keskustella siitä muiden maallikkojen kanssa.

Ei tarvinnut lukea montaakaan sivua kun mieleen tulivat jo Joyce Carol Oatesin Kosto: Rakkaustarina sekä Lubna Ahmad al-Husseinin 40 raipaniskua. Kumpikaan edellä mainituista ei liity mitenkään finanssikriisiin, vaan yhdistävä tekijä on se paha olo ja suuttumus, mikä kirjojen lukemisesta tulee. Kaikkiin liittyy suuri epäoikeudenmukaisuus, mutta valitettavasti Luoton lopulla ei ole onnellista loppua.

Harakka tekee ansiokasta työtä selittäessään asioita lukijalle. Ei tarvitse tuntea taloustiedettä tai osata edes prosenttilaskua pysyäkseen kärryillä tekstissä. Suuret luvut on hyvä olla tuttuja tai kerrata, sillä miljoonat loppuvat finanssikriisissä pahasti kesken - tässä tarvitaan miljardeja ja biljoonia. Selkeyden vuoksi oikein suuret luvut on suhteutettu Nokian vuotuiseen liikevaihtoon (ja samalla Suomen valtion budjettiin), eli jos johonkin tukeen upotetaan 400 miljardia, niin sen kerrotaan olevan kahdeksan Nokiaa.

Markkinafundamentalismi on termi, jota toistetaan ahkerasti läpi kirjan. Fundamentalismi? Se sana on totuttu yhdistämään lähinnä muslimiterroristeihin. Juuri niin, molemmissa on kyseessä ääriliikkeestä, ja jälleen kerran nähdään, miten äärimmäisyyksistä ei seuraa mitään hyvää. Tai no, riippuu hieman siitä keneltä kysytään. Investointipankkiiri, joka kuittaa vuodessa monen sadan miljoonan bonukset, tuskin pitää sitä pahana. Sen sijaan valtio, jonka ne pankkiirit ovat kammenneet bankrottiin, ei ole mielissään.

Otetaanpa välillä näyte sivulta 142:

"Verrataan kahta välittäjää ja heidän palkitsemistaan. Välittäjä Varovainen saavuttaa vuosittain hyvän 20 miljoonan euron voiton, josta hänet palkitaan kahden miljoonan vuosibonuksilla. Viiden vuoden jälkeen hän on ansainnut yhtiölle 100 miljoonaa ja itselleen kymmenen miljoonaa.

Välittäjä Kalmanvaara ottaa riskejä. Niiden ansiosta hän tienaa yhtiölle vuosittain peräti 100 miljoonaa, joista hänelle kuuluu 20 miljoonan bonus. Viidentenä vuotena riski laukeaa niin, että syntyy 500 miljoonan tappio. Lopputulos on se, että Kalmanvaara on hävittänyt yhtiön rahaa 100 miljoonaa ja kuitannut siitä hyvästä vieläpä itselleen 80 miljoonaa.

Ei voi kuin pidätellä kyyneleitä: tällaisen järjestelmän ovat kehittäneet maailman parhaat bisnesaivot."

Jos järjestelmä todella on tuollainen (ja sehän on), niin ei ole mikään ihme, että kriisissä kävi kuten kävi. Välittäjähän olisi suorastaan tyhmä, jos ei ottaisi päättömän kokoisia riskejä. Toki hän voisi ajatella laajempaakin hyvää kuin vain omaa tilipussiaan, mutta sellaiset ihmiset tuskin ryhtyvät välittäjiksi ensinkään.

Surullisin osuus seuraa lopussa: ei ole mitään syytä olettaa, että järjestelmä olisi olennaisesti muuttumassa. Kaikki tietävät, että jotain pitäisi tehdä, jotta vastaavat kriisit voitaisiin tulevaisuudessa välttää. Välittäjät ja pankkiirit eivät ymmärrettävästi sitä jotain halua tehdä, sillä sehän olisi vain heidän palkkioistaan ja bonuksistaan pois. Muilta taas ei tunnu löytyvän riittävästi poliittista tahtoa suitsien asettamiseen. Ei voi kuin ihmetellä, miksei. Hyvä arvaus on, että raha puhuu korruption muodossa.

Tuossa oli vain yksi esimerkki niistä asioista, jotka kriisiin liittyy. Tekijöitä on useita, ja ne kaikki käydään läpi ja esitellään yhtä ymmärrettävin esimerkein. Jos suuttumuksestaan pääsee yli, on kirja oikein viihdyttävä.

Suosittelen kirjaa lämpimästi. On hämmästyttävää, kuinka kiinnostavaa tekstiä voikaan kirjoittaa näin puisevan kuuloisesta aiheesta!