Veikko Huovinen: Lemmikkieläin

Veikko Huovinen: Lemmikkieläin
WSOY 1966
Lukija: Esa Saario
Kesto: 2h 9min

A. Johnson on rikas tehtailija. Hänen yrityksensä työllistää yli 100000 henkeä, joten pikkurahasta ei totisesti ole puutetta. Hän haluaa palkata Fr. Jacobin vuodeksi palvelukseensa. Jacobin tehtävänä on asua Johnsonin olohuoneen nurkkaan rakennettavassa lasiseinäisessä kopissa. Tehtävänä ei ole mitään muuta kuin olla ja asua kyseisessä kopissa Johnsonin huviksi. Tähän ei edes liity mitään koetta tai tutkimusta, vaan kyseinen järjestely vain sattuu huvittamaan rikasta miestä. Tehtävästä tarjolla oleva palkkio on ylenpalttinen Jacobin tilanteeseen ja tehtävän ainakin näennäiseen vaativuuteen nähden.

Vaikka Johnson ikään kuin omistaa koko kaupungin, herättää hänen hankkeensa laajaa ja voimakasta vastustusta tavallisten ihmisten keskuudessa. He ilmeisesti vastustavat sitä, että ihmisen voisi tällä tavalla ostaa - tai pikemminkin vuokrata - ja alistaa ikään kuin lemmikkieläimekseen. Eikö rikkailla ole mitään häpyä? Miten he voivat kuvitella voivansa tehdä ihmisille mitä vain tahtovat?

Tässä kohtaa on syytä tarkentaa, että Jacobista toki pidetään kaikin puolin huolta. Yksityisyydestäänkään hän ei joudu täysin luopumaan, sillä lasikoppiin kuuluu erillinen makuusoppi, jossa häntä ei voida nähdä. Ainoastaan hän on fyysisesti eristetty kaikista muista ihmisistä, ja joutuu alistumaan siihen, että Johnson katselee häntä mielensä mukaan.

Minä yllätyin siitä, miten lyhyt tarina tämä lopulta olikaan. Aivan kuin Huovinen ei olisi käyttänyt ideansa potentiaalia kokonaan hyväkseen. Olen melko varma, että tästä voisi löytyä jos jonkinlaista tulkintaa, mutta sen puolen Huovinen jättää täysin lukijansa vastuulle. Toki tällaisen järjestelyn voi nähdä erilaisten tosi-tv:iden ja erityisesti Big Brotherin edeltäjänä, mutta se on vielä turhan suoraviivaista.

Mielenkiintoinen kontrasti syntyy siitä, miten Johnson käyttää rahaansa tällaiseen varsin eriskummalliseen kikkailuun, kun Jacob taas "vapauduttuaan" tyytyy hyvin yksinkertaiseen elämään, vaikka voisi palkkiollaan ryhtyä paljon muuhunkin.

Luku- tai siis kuuntelukokemuksena tämä ei ollut kovin kummoinen, mutta ajateltavaa se silti herättää, vaikken mihinkään tyydyttävään johtopäätökseen siinä päässytkään. Kenties Huoviselle kävi samoin: asetelma on eittämättä kiinnostava, mutta ehkei hänkään saanut vietyä sitä mihinkään innostavaan lopputulokseen ja jätti sen vuoksi sen ikään kuin kesken.