lauantai 6. lokakuuta 2012

Petri Karra: Pakenevat unet

Petri Karra: Pakenevat unet 
Kansi: Tuomo Parikka 
Kustantaja: Gummerus 2012 
Sivuja: 286 

Nasta on 14-vuotias koulupoika, joka joutuu huolehtimaan 6-vuotiaasta pikkusiskostaan Nadjasta. He molemmat asuvat äitinsä kanssa, mutta tämä on niin pahasti koukussa suonensisäisiin huumeisiin, ettei hänestä ole hoitamaan edes itseään, saati sitten lapsia.

Nasta kärsii myös unettomuudesta, ja käyttää sen tuoman vapaa ajan hyväkseen piirtämällä fantasiasarjakuvaa. Sen tarina kertoo hänestä itsestään fantasiamaailmassa, jossa vuoristokylän asukkailta on riistetty unet jollain maagisella tavalla.

Kirjan tapahtumat kattavat vain muutaman päivän mittaisen ajanjakson, mutta se riittää hyvin piirtämään kuvan teinistä, jolta on riistetty lapsuus ja pakotettu kantamaan kohtuuttoman paljon vastuuta. Maailmassa on varmasti pelottavan lukuisa joukko 14-vuotiaita lapsia/nuoria, jotka ovat olosuhteiden pakosta joutuneet aikuisiksi. Meidän hyvinvointiyhteiskuntaamme sellainen ei kuitenkaan kuulu, ainoastaan pahoinvointi-.

Pikkusisko on Nastalle tärkein asia maailmassa, ja tämä kirja ottaakin kantaa siihen, miten yhteiskunnan pyrkimys lasten parhaaseen saattaa sekin olla uhkaavan armoton vaihtoehdotomuudessaan. Jos lapselta on ehditty jo riistää lapsuus, niin sen palauttaminen pakottamalla ei välttämättä ole paras vaihtoehto, vaikka tarkoitus olisikin hyvä.

Tekstinsä puolesta Pakenevat unet toimii hyvin, ja houkuttelee lukemaan vielä ainakin sen yhden kappaleen. Moitittavaa näen ainoastaan siinä, että kirja on niin selvästi kirjoitettu elokuvaksi, joissa jostain syystä on pakko olla jonkinlainen toimintakohtaus koppukliimaksinaan. Minä saan niistä vain näppylöitä, eikä tilanne kirjoissa ole paljonkaan parempi.

Mukana on myös pienimuotoinen koulukiusaamisosuus, joka varmasti näyttää valkokankaalla kivalta ja tuo mukanaan sympatiapisteitä. Se sopii myös Nastan henkilöön hyvin, mutta ennalta-arvattavuus nakertaa pisteitä.

Näen tässä ainakin pyrkimyksen jonkinlaiseen kannanottoon, mutta epäselväksi jäi, minkä puolesta tai mitä vastaan. Ihan hyvä silti.

Vilkaise myös Sannan ja Annika K:n mietteet.

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa kiinnostavalta... hyvin kuvattu siis. :-)

    VastaaPoista
  2. Hieno arvio! Minäkin jäin miettimään, nyt kun otit puheeksi, minkä puolesta kirjailija tässä liputti. Ei ainakaan huostaanoton? Lasten tunne-elämän kuvaus tuli mua kohti, joten siksi koin teoksen niin voimakkaasti. Aika paljon Karra lopulta jätti lukijan vastuulle, kuten loppukohtauksen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhempien vastuuta ainakin voi peräänkuuluttaa, mutta se nyt on niin itsestäänselvää, ettei aiheesta tarvitse kirjoja kirjoittaa. Minusta loppukohtaus oli ihan hyvä, enkä osaa tulkita sitä kuin yhdellä tavalla...

      Poista