keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Cormac McCarthy: Menetty maa

Cormac McCarthy: Menetetty maa
Suomennos: Raimo Salminen
WSOY 2008, (alkup. 2005), 296 sivua.

Menetetty maa on tunnetumpi elokuvana, voittihan se vuonna 2007 neljä oscaria. Pidän elokuvasta kovasti, enkä varmasti olisi lukenut kirjaa muuten.

Llewelyn Moss on hitsaaja, joka sattuu metsästysretkellä Yhdysvaltain ja Meksikon rajaseudulla huumekaupan tapahtumapaikalle. Kaupanteko on mennyt pieleen ja osapuolista on viisi kuollut ja yksi henkitoreissaan. Lisäksi paikalla on kauppatavara sekä laukku pullollaan sadan taalan seteleitä. Moss ottaa laukun ja palaa kotiinsa. Seuraavana yönä hän tekee typerän päätöksen ja palaa viemään vettä kuolemassa olleelle huumekauppiaalle. Päätös sinetöi hänen kohtalonsa, sillä toisella kertaa hän ei olekaan enää yksin, vaan alkaa takaa-ajo.

Takaa-ajajia on kaksi: toisaalta vanha sheriffi Bell, joka toivoo löytävänsä Mossin ensin tämän oman hengen vuoksi ja toisaalta tappaja Anton Chigurh - mies jolla ei ole yhtään elossa olevaa vihamiestä.

Chigurh on kiehtova hahmo. Hän toimii yksin, ja ilmeisen tehokkaasti, mistä todistaa se, että hän itse on edelleen hengissä. Jos Chigurhin tilalla olisikin vain joukko "tavallisia" tappajia, niin koko kirja ja elokuva menettäisi suuren osan mielenkiinnostaan. Uskallan väittää, että viehätys perustuu nimenomaan Chigurhin hahmoon. Toisaalta hän on tunteeton tappaja, joka ei epäröi hetkeäkään riistää henkeä, jos se on hänen tiellään. Toisaalta hän on tiukasti periaatteen mies: tehtyään päätöksen hän ei katso voivansa irtisanoutua siitä.

Chigurh elää kokonaan lain ja yhteiskunnan ulkopuolella. Hän ottaa kyllä ne huomioon, mutta ainoastaan siksi, että se helpottaa hänen omien päämääriensä saavuttamista. Mieleeni tuli, että Chigurhissa on jotain nietzscheläisen yli-ihmisen kaltaista: hänellä on oma moraalinsa ja ainoastaan se ohjaa hänen toimiaan. Luultavasti se on samalla syy, mikä hänestä tekee niin kiehtovan. Yksi mies koko armeijaa vastaan -kertomuksia on nähty ennenkin, mutta yleensä he ovat "hyvien" puolella. Nietzscheläinen yli-ihminen ei nähdäkseni toimi heikompien ehdoilla vaan juuri itseään varten, ja siksi hän todennäköisesti onkin se pahis, kuten tässä.

Vastapainon Chigurhille muodostaa sheriffi Bell, jonka ajatusten monologia seurataan jokaisen luvun alussa. Bell pyrkii vilpittömästi hyvään, mutta vanhan koulukunnan miehenä ihmettelee jatkuvasti aikojen muuttumista. Ennen vanhaan asiat olivat toisin, ja siinä hän on kieltämättä oikeassa. Chigurh ei ehkä ole itse huumekauppias tai muutenkaan modernimman ajan tuote, mutta hänessä henkilöityy se, miten rikollisetkin elävät yhteiskunnasta välittämättä. Toisaalta Bell tunnustaa omasta menneisyydestäänkin tapahtuman, jonka kanssa hänen on vaikea elää. Tapahtuman, joka sotii niitä vanhan koulukunnan arvoja vastaan, joita hän puolustaa. Hänestä itsestäänkin löytyy siis ripaus aikojen muuttumista, ja se tulee olemaan hänessä aina, vaikkei se miellyttäisikään.

Kirja haluaa muistuttaa myös siitä, miten ihmisten tekemät päätökset vaikuttavat väistämättä heidän elämäänsä. Päätöksen olisi voinut tehdä toisinkin, mutta sitten kun valinta on tehty, ei kurssia enää voi muuttaa. Aina valinta ei edes ole ihmisen oma, joskus sen on tehnyt joku muu johonkin aivan muuhun liittyen. Yleensä meidän kaikkien ratkaisut eivät johda näin yksioikoisen mustavalkoisiin seurauksiin, mutta ihan kiinnostavaa pohdittavaa tästä kyllä sikiää.

Suunnilleen kirjan puoliväliin saakka näin kaiken lukemani silmieni edessä, ja vasta loppupuolella tuli vastaan pätkiä, joille en muista vastinetta elokuvassa. Tässä valossa elokuvaa on pakko pitää niin onnistuneena, etten kykene varauksetta suosittelemaan kirjan lukemista. Toki tässä on kyse niin kiehtovasta tarinasta että molemmatkin menevät vailla vaikeuksia, mutta jos pitäisi valita pelkästään toinen, niin saattaisin taipua elokuvan puolelle. Javier Bardem Chigurhin roolissa täytyy nähdä omin silmin.

6 kommenttia:

  1. Luin tämän joskus pari vuotta sitten (?), joka tapauksessa melko pian elokuvan nähtyäni. Pidin kyllä muistaakseni kirjastakin, mutta elokuva teki niin suuren vaikutuksen, että tällä kertaa kirja jäi varjoon. Javier Bardem suorastaan loistaa Anton Chigurhina! Oi joi!

    Noin muuten olen kuullut paljon kehuja Cormac McCarthyn muusta tuotannosta, ainakin kirjoista Tie ja All the Pretty Horses. Molemmat löytyvät hyllystäkin, joten pitäisi varmaan lukea :)

    VastaaPoista
  2. Tiestä minäkin olen kuullut. Hyllyssä sitä ei ei ole, mutta kiinnostus kyllä heräsi.

    VastaaPoista
  3. Jos McCarthy kiinnostaa ja englanniksi lukeminen onnistuu, niin lukekaa "Blood meridian". Chigurh jää melko yksiulotteiseksi hahmoksi verrattuna BM:n Judge Holdeniin. Holden on kenties kirjallisuushistorian kauhein ja vaikuttavin "pahis". En liioittele, enkä ole mielipiteeni kanssa yksin. Kyseessä on allekirjoittaneen mielestä yksi kaikkien aikojen parhaista romaaneista. Eka lukukerta voi olla melko rankka ja turruttavakin sen väkivaltaisuuden vuoksi, mutta takaisin se kutsuu.

    VastaaPoista
  4. tuota ei taida olla suomeksi tuota blood meridian...?
    olen mccarthy-fani siitä asti kun luin Tien...kieli on lumoavaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tie nostaa kiinnostusta entisestään. Harmi ettei BM:ää ole suomeksi.

      Poista
  5. Blood meridian näyttää vastikään olevan tulossa WSOY:ltä suomennettuna nimellä Veren ääriin. Täytyy pitää silmällä!

    VastaaPoista