Micael Dahlén: Ihmispedot

Micael Dahlén: Ihmispedot
Suomennos: Tuija Tuomaala
Atena 2012, alkup. 2011
Sivuja: 242

Murhaajissa on jotain ihmeellisen kiinnostavaa. Minäkin valitsin tämän kirjan luettavaksi siihen kunnolla edes tutustumatta, kun aihe kuulosti kiinnostavalta. Lopulta kirja ei käsitellytkään murhaajia ja heidän tekosiaan, vaan juuri sitä ihmeellistä mielenkiintoa, joka heihin liittyy.

Kirjoittaja on henkilökohtaisesti tavannut viisi kuuluisaa murhaajaa, ja toki esittelee heidän tapauksensa lyhyesti, samoin kuin nämä tapaamiset. Toisessa osassa hän alkaa pohdiskella ja suorastaan tutkia sitä, miten murha murha ja murhaaminen ihmisiä oikein kiinnostaakaan. Mitään sen kummempia vastauksia ei ole tarjolla, vain perinpohjin käsitelty toteamus siitä, että näin todella näyttää olevan.

Tästä kirjasta on siis turha etsiä eläväisiä kuvauksia näiden murhaajien teoista tai ymmärrystä ja selitystä niille, vaan keskiössä on se, miten heistä on tullut superjulkkiksia, jotka lyövät laudalta kaikenlaiset näyttelijät ja rokkitähdet. Onhan sekin ihan kiinnostavaa joo, mutta kyllä minua olisivat ne murhat enemmän kiehtoneet :) Vähän laimeaksi tämä jäi siihen nähden, miten raflaavalta nimi oli kuulostanut.

Oikeastaan kiinnostavinta tässä kirjassa on se, miten se itsekin toteuttaa omaa sanomaansa: päällepäin ei ole suinkaan painotettu sitä, että keskiössä on murhaajiin liittyvä mielenkiinto, vaan heti kannessa on verinen kädenjälki ja nimikin viittaa myyvästi niihin murhaajiin. Siispä kirjan tekijä tai kustantaja on itse käyttänyt hyväkseen täsmälleen sitä samaa ilmiötä. Eikä turhaan, voisi lisätä. Tokko minäkään tätä olisin ilman noita elementtejä tullut lukeneeksi.

Susanne Dahlgren (toim.): Teheranin kodeissa, Kairon kaduilla

Susanne Dahlgren (toim.): Teheranin kodeissa, Kairon kaduilla - nuorten elämää islamin maissa
Otava 2016
Sivuja: 263

Tämän kirjan on määrä kuvailla, millaista on elää nuorena muslimina nykypäivän maailmassa. Uutisointi yleisesti - ei pelkästään islamin maihin liittyen - keskittyy vain uutiskynnyksen ylittäviin tapahtumiin, eikä siten kerro juuri mitään siitä, millaista ihmisen arki eri puolilla maailmaa on. Toivoin tämän kirjan keskittyvän siihen.

Aina kun kirjassa on monen kirjoittajan tekstejä, ovat ne keskenään enemmän tai vähemmän erilaisia, mutta aihe on kuitenkin sellainen seikka, johon voi hyvin vaikuttaa jo kirjan tekovaiheessa. Minua lukijana häiritsee, jos jotkut kirjoitukset eivät kunnolla osu kirjan aihealueeseen, ja valitettavasti tälläkin kertaa on käynyt niin. Kahdeksasta tekstistä kolme olisi minusta kuulunut johonkin toiseen kirjaan. Niin kamerunilaiset avioliittorituaalit, Tunisian Jasmiinivallankumous kuin Marokon köyhien kaupunkilaismiesten huumorikin kyllä sivuavat aihetta, jos niin haluaa nähdä, mutta eivät tarkkaan ottaen vastaa niihin odotuksiin, jotka minä onnistuin kirjan kuvauksen perusteella luomaan. Osittain on ongelmana liika tutkimuksenomaisuus; sellainen ei tavislukijaa oikein jaksa kiinnostaa.

Onneksi suurimmalta osaltaan kirja oli sitä mitä pitikin, ja onnistui valaisemaan aivan tavallista arkista elämää käsitellyissä maissa. Lukukokemuksena tämä ei ollut sieltä mielenkiintoisimmasta päästä, joten suosittelen lähinnä niille, jotka tuntevat erityistä kiinnostuksen paloa aihepiiriä kohtaan.

Dan Brown: Kadonnut symboli

Dan Brown: Kadonnut symboli
Suomennos: Kimmo Paukku, Hilkka Pekkanen ja Jukka Saarikivi
WSOY 2009
Sivuja: 460

Kaipasin luettavakseni jotain vetävää dekkaria, mutta kun sellaista ei hyllystä löytynyt, niin sen sijaan valikoitui sitten tämä. En ole Brownia aiemmin lukenut, mutta Da Vinci -koodi on toki leffana tullut katsottua. Epämääräisen käsitykseni mukaan Brownin kirjat ovat myyntimenestyksiä, mutta muilta ansioiltaan kevyenpuoleisia. Kuulosti juuri sopivalta siihen tilanteeseen.

Päähenkilö on sama symbologi Robert Langdon kuin Da Vinci -koodissakin. Hän saa vanhalta ystävältään kutsun lähteä esitelmöimään Washingtoniin hyvin lyhyellä varoitusajalla, ja sinne tietysti mennään. Ennen pitkää ollaan etsimässä Vapaamuurareiden kaikkein tarkimmin varjeltuja salaisuuksia, ja niiden löytämiseksi pitää toki ratkoa arvoitus jos toinenkin.

Kirjan juoneen kuuluu myös osuus noetiikkaa. Se kuulosti ja vaikutti hyvin mielenkiintoiselta, mutta jäi lopulta paljon pienempään sivuosaan kuin olin kuvitellut ja toivonut. Mielestäni sen varaan olisi voinut rakentaa paljon enemmänkin.

Minulla ei ollut mitään vaikeuksia lukea kirjaa loppuun, ja se säilyi myös mielenkiintoisena. Silti jälkimaku jäi hieman laimeaksi. Ennakko-odotuksia minulla ei kauheasti ollut, mutta kirjan aikana ehti kiinnostus herätä, ja kuitenkin lopulta jouduin huomaamaan, ettei sille tarjottu niin paljon vastakaikua kuin olisin kaivannut.

Olen joistain arvosteluista saanut käsityksen, että juurikin edellä mainittu Da Vinci -koodi ja Enkelit ja demonit olisivat tätä parempia. Siihen on helppo uskoa, sillä en osaa kuvitella, että tämä kirja olisi saanut kirjailijan nimeä nostettua niin kuuluisaksi kuin se on. Ehkäpä joskus vielä luen jommankumman noista, mutta koska niitä ei löydy hyllystä valmiiksi, niin saattaa hyvinkin kestää pitkään.