Vuoden 2011 top 10

Viime vuoden tapaan valitsen tämän vuoden aikana lukemistani kirjoista kärkikymmenikön. Kirjat on siis voitu julkaista milloin hyvänsä; ainoa niitä yhdistävä ominaisuus on, että olen lukenut ne loppuun vuoden 2011 kuluessa. Yhteensä kilpailijoita on mukana 94; romaaneja, novellikokoelmia ja tietokirjoja. Sarjakuvia en ole laskenut mukaan, koska en ole niitä myöskään arvostellut.

Vuoden kuluessa olin merkannut 25 kirjaa potentiaalisiksi top-listalaisiksi, mutta mm. kaikki Arto Salmiset niputan yhteisen otsikon alle, jolloin jäi jäljelle 19 merkintää karsittavaksi kymmeneksi. Kaksi viimeistä mukaan päässyttä tulivat valituksi pääosin julkaisuvuotensa perusteella ohittaen tänä vuonna julkaistuja kirjoja. Asetin iän uutuuden edelle siksi, että tulossa on vielä mm. Blogistanian Finlandiaehdokasasettelu, jolta varmasti löytyy näitä pois pudonneita, kun vanhempien kohtalona on vaipua unholaan, jollei niistä muistuteta.

Seuraava lista ei ole missään järjestyksessä muuten kuin ensimmäisen merkinnän kohdalla. Kymmenikkö ei välttämättä edusta kymmentä absoluuttisesti parhaaksi kokemaani kirjaa tältä vuodelta, sillä olen halunnut ottaa mukaan eri tyyppisiä kirjoja. Ehdoton kärki sitä paitsi olisi tylsää luettavaa Salmisen vallatessa kärkisijat.

1. Arto Salminen: Ei-kuori. Ei-kuori saa kunnian edustaa kaikkia Arto Salmisen kirjoja, joiden löytyminen on minulle ehdottomasti kirjavuoden merkittävin tapahtuma. Toivon hartaasti vielä löytäväni jonkun kirjailijan, jonka teokset tekisivät yhtä vahvan vaikutuksen, mutta hieman pessimistinen olen sen suhteen. Kenties maun kehittymisen myötä.

Hilkka Ravilo: Mesimarjani, pulmuni, pääskyni. Tässä toinen kirja, joka edustaa kirjailijaa yleensä. Ravilo löytyi vuoden aikana hieman ennen Salmista, ja olin jo valmistautunut hehkuttamaan häntä samaan tapaan. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että Ravilon kirjoja olen säästänyt tarkoituksella, yksi teos on mm. odottanut puhelimessani e-kirjana lukuvuoroa jo puolen vuoden ajan.

Jan Guillou: Pahuus. Tämä teki luettuani todella vahvan vaikutuksen. Kirja on varsin väkivaltainen, mutta se kaikki esitetään pelkästään alleviivatakseen koko ilmiön mielettömyyttä. Pisteitä myös siitä, että Gandhin mallin mukainen väkivallaton vaihtoehto nostettiin esiin, mutta yhteisö ei ollut siihen valmis.

Juri Nummelin (toim.): Verenhimo. Vuoden suurin yllättäjä. Kauhu ei ole perinteisesti kuulunut lukemistooni, mutta tästä novellikokoelmasta pidin huomattavan paljon. Novellikokoelmaksi se on pitkä - yli 400 sivua - eikä mieleeni jäänyt heikkoja kohtia lainkaan. Vieläkin tahtoo ihmetyttää, miten paljon tästä tykkäsinkään!

Jonathan Glover: Ihmisyys. Tämä ei ollut niinkään nautittava lukukokemus, mutta vaikutuksen se teki. Kirjoittaja on nähnyt paljon vaivaa, ja katsaus aiheeseen on perinpohjainen. Sisältönsä puolesta tietokirjojen ykkönen tänä vuonna.

Esko Valtaoja: Kotona maailmankaikkeudessa. Jos edellinen tuli valittua sisältönsä perusteella, niin tämä edustaa sitten tietokirjoja lukunautinnon puolesta. Valtaoja osaa kirjoittaa aiheestaan kiinnostavasti. Vaikka aihe onkin kovaa tiedettä, hän pehmentää sen kaikkien luettavaan muotoon. Hänen kirjansa tuskin ovat suuressa vaarassa hautautua unholaan, sillä alallaan ne hakevat Suomessa vertaistaan.

Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras. Scifi-osaston edustaja. Olen useaan otteeseen miettinyt, tykkäsinkö tästä kirjasta lopulta ja kuinka paljon. Joka tapauksessa se on jäänyt muistiin niin hyvin, että pidän sijoitusta tällä subjektiivisella listallani oikeutettuna. Korkealentoisia tulevaisuudennäkymiä siinä maalailtiin, mutta sopivan järkeenkäyvällä tasolla. Teknologian kehitys ei vaikuttanut joiltain osin pysähtyneeltä kuten esim. joissain elokuvissa. Jos tässä kirjassa olisi räjähdys avaruudessa, niin siitä ei kuuluisi ääntä.

Jari Tervo: Layla. Tervo-fania hemmoteltiin tänä vuonna, kun kirjailijalta tuli jälleen sen tasoinen kirja jota häneltä on lupa odottaakin Koljatti-välisoiton jälkeen. Ei kaipaa enempää perusteluja.

Jussi Valtonen: Siipien kantamat. Tämä tuli mukaan aivan "kilpailun" kalkkiviivoilla. Taistelu mm. Metsäjätin kanssa oli tiukka, mutta ratkesi lopulta juuri sen johdosta, että jälkimmäinen oletettavasti saa sijansa Blogistandia-ehdokkaiden joukossa. Toisaalta lukukokemus oli myös niin tuoreessa muistissa, että sivuuttaminen olisi ollut vaikeaa.

Erik Wahlström: Jumala. Mieleenpainuva, erilainen, hauska. Edellisen kanssa tämä oli suuressa vaarassa pudota pois, mutta juuri nuo kaksi ensimmäistä adjektiivia nostivat sen mukaan. Tämä myös toteuttaa sitä tärkeää kirjallisuuden tehtävää, eli uskaltaa puhua tabuistakin sellaiseen sävyyn, joka ei kaikille ehkä olisi sallittua.