perjantai 27. maaliskuuta 2015

Juhana Säde: Maattomat kuninkaat

Juhana Säde: Maattomat kuninkaat
Myllylahti 2014

Tämä kirja sijoittuu ajallisesti 900-luvun loppuun, mikä oli minulle ennestään aivan tuntematonta seutua. Aiemmin en ole tainnut lukea mitään 1600-lukua aiemmaksi sijoittunutta, jos ei ajanlaskun alun ja sitäkin vanhempia oteta lukuun.

Edellisten historiallisten romaanien ja muidenkin kirjojen kohdalla olen toistuvasti maininnut siitä, miten minua on kiinnostanut se, miltä ihan tavallisten ihmisten arkinen elo onkaan näyttänyt. Nimensä mukaisesti tämä kirja ei suinkaan käsittele heitä, vaan pikemminkin aikansa mahtimiehiä. Päähenkilö Rautia on jonkinasteinen mahtimies Hämeestä. Kirjan nimeen viitaten häntä varmaankin voi ajatella kuninkaaksi, mutta on huomattava se, että tuon ajan kontekstissa kuningas oli jotain aivan erilaista kuin nykyään. Kuningas oli taisteluissa mukana siinä missä kaikki muutkin, ja todennäköisesti oli vieläpä siinä toimessa muita etevämpikin. Juuri päähenkilömme kohdalla on helpompi ajatella häntä vain menestyneenä talollisena, jolla oli myös tärkeä asema kaupanteossa.

Suurimman osan kirjasta seurataankin Rautiaa erilaisilla retkillä. Tukholman lähistöllä hän tekee kauppaa birkalaisten kanssa. Heidän "kuninkaansa" Björn on ihan oikea kuninkaallinen, joka kuitenkin riitelee veljensä kanssa siitä, kumpiko ruotsinmaata saa hallita. Rautian suhteet birkalaisiin ovat niin hyvät, että myöhemmin hän lähtee heidän kanssaan sotaretkelle Rusin maalle, Novgorodin ja Kiovan suuntaan. Retken motiivina on saada Björnille sieltä liittolainen, joka auttaisi kukistamaan hänen veljensä Erikin. Sitä ennen pitäisi auttaa sotaretkellä toivottua liittolaista kukistamaan oma veljensä.

Tavallaan tämä kirja keskittyy juuri sellaisiin tapahtumiin, joista en niinkään piittaa: kuninkaallisiin ja sodankäyntiin. Molempia on ollut kautta aikojen ja historiankirjoituskin on heistä ollut kiinnostunut, mutta tosiasia on se, että kaikkia aikoja on kuitenkin kuvannut enemmän silloisen tieteen ja tekniikan kehittyminen ynnä yhteiskuntajärjestys, johon kuuluu tärkeänä osana kaupankäynti. Näistä tärkeistä seikoista joutuu asiaa tuntematon lukemaan pitkälti rivien väleistä. Esim. sodankäynti on ollut riippuvainen siitä, millaisia aseita on osattu tehdä.

Yhteiskuntaan ja ajankuvaan vahvasti vaikuttava seikka on se, miten paljon ihmisiä missäkin on ollut. Minulla ei ole juuri minkäänlaista käsitystä hämäläisten määrästä 970-luvulla, ja sen vuoksi on vaikeaa arvella, kuinka mahtava "kuningas" Rautia oikein oli. On aika suuri ero sillä, oliko heitä 200 vai 6000. Oma käsitykseni jäi lähemmäksi edellistä, mutta kovin hämäräksi se jäi.

Esittämäni kritiikki liittyy kokolailla puhtaasti omiin mieltymyksiini. Useimpia kiinnostanee enemmän tarina viikinkiaikojen retkistä suomalaisen soturin näkökulmasta, ja siinä tämä kirja onnistuu hyvin. Tarina on ilman muuta kiinnostava ja koko ajan haluaa nähdä mitä seuraavaksi tapahtuukaan. Sen vuoksi uskallan tätä kyllä suositella, hyvää työtä Säde on onnistunut tekemään.



torstai 19. maaliskuuta 2015

Sari Pöyliö: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä

Sari Pöyliö: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä
Atena 2014

Nimensä mukaisesti Sari Pöyliön novellikokoelmassa ovat pääosassa äidit. Kaikkiin taitavat liittyä myös tyttäret, joten olisi se nimi voinut olla jotain muutakin.

Tietysti tällaisessa kirjassa on monta erilaista äitiä, ja erehdyksetkin poikkeavat toisistaan. Yksi lähtee pölynimurikapuuiaan matkaan, toinen erehtyy luottamaan tyttäreensä ja joku unohtaa tyttären olemassaolon kokonaan. Miehenä mienulle tulee väistämättä mieleen, että ainakin kirjailija olettaa äidin ja tyttären välisen suhteen olevan jotain aivan erityistä. Monessa tapauksessa isän voisi yhtä hyvin olettaa olevan kuviossa mukana ja vastuussa, mutta tässä kirjassa miehen osaksi on olla se, jota ei lasketa mukaan lainkaan. Hän on se, jota ei ole tarvittu yhden hekumallisen yön jälkeen, se, joka kuolee ennen aikojaan ja se, johon ei nyt muuten vain voi luottaa. Näiden äitien ja tytärten väliseen suhteeseen ei kuulu muita, ja siinä pakollisessa poikkeustapauksessakin kolmas osapuoli on toinen tytär.

En kokenut saaneeni tästä kirjasta kauheasti irti, ehkä juuri tuon yllä olevan takia. Etukäteen odotin jotain enemmän huumorin sävyttämää, mutta sen osalta anti jäi heikonlaiseksi. Aivan viimeisessä novellissa kaikkien edellisten novellien äidit pääsivät samaan kuvaan. Se oli hyvä ajatus, mutta vaikutti korkealentoiselta. Aivan kuin olisi tehty jonkinlainen yhteenveto siitä, mitä aiemmissa novelleissa onkaan kirjoitettu ja miksi ne on kirjoitettu. Pidin siitä silti.

Jotenkin sellainen olo jäi, että mahdanko kuulua tämän kirjan kohderyhmään? Kuvittelisin, että naisen olisi yhtä vaikeaa kirjoittaa isien ja poikien välisestä suhteesta kuin miehen olisi kirjoittaa tätä kirjaa. Jotain samaa tässä on kuin inttijutuissa: asianosaisia ne kiinnostavat, mutta kaikki muut ovat ja pysyvät pihalla.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Roman Schatz: Voi maamme, Suomi

Roman Schatz: Voi maamme, Suomi
Johnny Kniga 2014

Tämä kirja tuli luettavakseni pitkälti sen johdosta, että se sattui olemaan e-kirjana lainattavissa ja hankin vastikään uuden lukulaitteen.

Kirjan idea ei ole mitenkään omaperäinen: muualta kotoisin oleva ihminen kertoo humoristiseen sävyyn tosiasioita Suomesta ja suomalaisista. Hauska tekstistä on määrä tulla sen pohjalta, että nostetaan esiin asioita, joita suomalaiset itse ovat pitävinään tuiki tavallisina, mutta kaikkien muiden mielestä ne herättävät kummastusta tai ovat vähintäänkin tavallisesta poikkeavia.

Minusta tuntuu, että Roman Schatz on ehtinyt olla Suomessa jo liian kauan. Hänen huomionsa ovat suurilta osin sellaisia, joita tekee vasta pitkään täällä asunut, eikä esimerkiksi satunnainen turisti. Samasta syystä ne eivät ole myöskään tarkoitettu turisteille (tai heille ei niistä ole iloa), vaan suomalaisille itselleen. Schatz ei mielestäni tee huomioitaan ulkomaalaisena, vaan suomalaisena, joka on syntynyt jossain muualla, mutta asunut täällä niin pitkään, että hänestä on tullut suomalainen, ja joka yrittää pitää itseään ulkomaalaisena voidakseen tehdä havaintoja ulkopuolisen silmin. Lopputulos on jotain, mitä suomalaiset kuvittelevat ulkomaalaisten heistä ajattelevan. Tämä ei silti tarkoita, etteikö teksti silti olisi hauskaa.

Voi maamme, Suomi on luokiteltu tietokirjaksi, mutta minun on melko vaikea sitä sellaisena pitää. Jos lukija on oikeasti kiinnostunut suomalaisten kansallisista erityispiirteistä ja siitä, mikä tekee suomalaisista suomalaisia, niin suosittelen Tommi Uschanovin Miksi Suomi on Suomi. Jos taas haluaa viihdettä, niin voi tarttua tähän kirjaan.


tiistai 3. maaliskuuta 2015

Anneli Kanto: Pyöveli

Anneli Kanto: Pyöveli
Gummerus 2015
Sivuja: 382

Pyövelin ammatti on kiehtova. Moraalisesti siihen liittyy suuria vaikeuksia, eikä itsestäänselvää ole sekään, millainen ihminen siihen olisi sopivin. Epäilemättä löytyisi ihmisiä, jotka tekisivät vailla mitään tunnontuskia ja hyvinkin mielellään, mutta yhteiskunnan kannalta sellainen valinta ei välttämättä kuulosta parhaalta.

Minun äkkinäinen mielikuvani pyövelistä on iso karvainen mies, jolla on yläruumis paljaana ja kasvot naamioituna. Hän heilauttaa kirvestään, pää on irronnut ruumiista ja tarina voi taas jatkua toisaalla. Pyöveli vain ilmestyi paikalle ja katoaa takaisin sinne mistä tulikin, eli tavallisesti ei minnekään.

Tässä kirjassa pyöveli on pääosassa. Tarina antaa hänelle kasvot, kertoo millaista hänen arkensa on, millainen hän on ihmisenä, miten hän suhtautuu työhönsä ja on siihen päätynyt ja kouluttautunut. Jos joku vain ilmestyy jostain, niin tällä kertaa se onkin tuomittu.

Tapahtuma-aika on 1600-luvulla noitavainojen nostaessa päätään, joten historiallisen tiedon näkökulma on tärkeä. Päähenkilö Johann on pyövelin poika. Hänen isoisänsä oli rikollinen, joka pelastui hirttotuomiolta ryhtymällä pyöveliksi. Pyövelin pojasta tulee aina pyöveli, ja siinäpä ne tärkeimmät tavat olivatkin, jolla pyöveleitä hankittiin. Vaikka kihlakunnantuomari Wisander opettaakin Johannille, että pyöveli on tärkeä kruunun virkamies ja järjestyneen yhteiskunnan ylläpitäjä, ei sitä ihmisten käytöksestä juuri voi päätellä. Kukaan ei halua koskea pyöveliin tai puhua tälle, pyövelin kanssa samasta tuopista ei juoda eikä hänen pöytäänsä istuta, eikä pyövelin poika pääse kouluun talonpoikien jälkikasvun kanssa. Johannin mielestä ei ole reilua, että häntä kohdellaan siten vain hänen syntyperänsä tähden, mutta vastaan taistelu ei ole helppoa.

Johannin lisäksi kirjassa ovat kertojina tuomari Wisander ja apteekkari Eggerts. Kaikkien kolmen tarinat liittyvät toisiinsa, mutta varsinkin apteekkarin osuus tuntuu hieman irralliselta, joskin hyvin kiinnostavalta ja luontevalla tavalla ajankuvaa valaisevalta. Kirjan nimen huomioiden ei liene vaikeaa arvata, että Johann häviää kapinansa yhteiskuntaa vastaan ja hänestäkin tulee pyöveli. Siinä tehtävässään hän päätyy pohtimaan niitä samoja ammattiinsa liittyviä ongelmia, joista ylempänä mainitsin.

Minä pidin tästä kirjasta kovasti, ja huomasinkin sen vetävän vahvasti puoleensa. Noitavainoista olen lukenut aiemminkin. Se on melkoisen synkkää luettavaa, ja sama ajanjakso muodostuu tässäkin kirjassa käännekohdaksi. Oikeudenkäytön mielivaltaisuutta voi hämmästellä, mutta samalla on pidettävä mielessä, ettei ilmiö eronnut miltään oleelliselta osalta uskonnollisesta fanaattisuudesta, joka on nykyaikanakin voimissaan, valitettavasti.

Historiallisen arjen kuvauksen ystäville tätä voi suositella lämpimästi, ja miksei muillekin, jo yleissivistyksen nimissä.