Matti Rönkä: Tappajan näköinen mies
Kansi: Jani Blommendahl
Gummerus 2002
Sivuja: 220
Matti Rönkä on minulle sikäli kiinnostava kirjailija, että hän linkittyy myös tiiviisti toiseen rakkaaseen harrastukseeni eli lentopalloon. Olen pelannut häntä vastaan useammankin kerran (viimeisin todistetusti päätyi minun puoleni voittoon :) ja tuomaroinutkin muutaman hänen joukkueensa pelin. Tappajan näköisen miehen lukemiseen vaikutti kuitenkin enemmän se, että tulin katsoneeksi kirjasarjan pohjalta tehdyn tv-sarjan silloin, kun se tuli telkkarista. Ne muutamat hahmot, jotka vielä telkusta muistan, olivatkin lukiessa tiukasti mielessä. Olisi mahdotonta kuvitella Viktoria kenenkään muun kuin Samuli Edelmannin näköiseksi.
Päähenkilö Viktor Kärppä on paluumuuttaja Sortavalasta. Hän järjestelee ihmisten asioita käyttäen hyväkseen sekä kielitaitoaan että kontaktejaan Venäjän suuntaan. Vanhojen kirjojen myyjä Larsson palkkaa Viktorin etsimään kadonnutta vaimoaan, joka sattuu olemaan myös virolaisen rikollisen sisar.
Juoni pyörii enemmän tai vähemmän löyhästi Larssonin vaimon etsinnän ympärillä, mutta tapauksen selvittäminen tuntuu lopulta sivuseikalta. Pikemminkin se tarjoaa yhdistävän tekijän sille, miksi Kärpän elämästä kerrotaan juuri sen mittainen pätkä kuin kerrotaan, ja samalla tarina tuntuu etenevän jonnekin. Kirjan sisällön kannalta ehdottomasti tärkeämpää - ja mielenkiintoisempaa - on kuitenkin Kärpän oman elämän kuvaus.
Kärppä tekee sitä mitä kulloinkin tarvitaan. Asiakkaiksi kelpaavat ihan tavalliset ihmiset, mutta yleensä hänen palveluksiaan kaipaavat rikolliset. Kärppä yrittää pysytellä kaidalla polulla, muttei kauhistu vaikka joutuukin siltä välillä poistumaan. Moraaliseksi esikuvaksi hän tuskin siis kelpaa, mutta koettaa uskotella itselleen olevansa joko hyvien puolella tai pakotettu muuhun. Kieltämättä hän liikkuu piireissä, joissa ihmishenki ei usein ole paljonkaan arvoinen, muille kuin omistajalleen.
Yhden paluumuuttajan näkökulman lisäksi Rönkä muistuttaa myös siitä, millainen elintasokuilu itärajan luona kulkeekaan. Suomessa puhutaan kaupungistumisesta ja maaseudun autioitumisesta, mutta voi vain kuvitella, miltä maaseutukylät Venäjän puolella näyttävät. Kärppä mainitsee kirjassa, että elintasohyppäys on jyrkempi kuin Meksikon ja Kalifornian välillä.
Tämä on kiinnostava kirja, vaikka henkiikin sitä, että on suunniteltu vain sarjan ensimmäiseksi osaksi. Ihan hyvä tästä onkin jatkaa.
