Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nikkanen Hanna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nikkanen Hanna. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuoden 2014 top 10

Vuodenvaihde. On siis aika muistella kulunutta vuotta ja kirjata muistiin kärkikymmenikkö. Valittuja kirjoja yhdistää siis vain se, että olen lukenut ne loppuun vuoden 2014 aikana. Kirjojen julkaisuajankohdalla ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

Kyse ei myöskään ole objektiivisesta hyvyydestä, vaan mielikuvastani lukukokemuksen hyvyydestä. Mieleenpainuvuus lasketaan tässä yhteydessä myös eduksi, sillä se on väistämättä vaikuttanut siihen, miten hyvin lukukokemus on jäänyt muistiin ja on edes arvioitavissa.

Näköjään vuosi oli hyvä, sillä luin vähemmän kuin muutamana aiempana vuotena, mutta silti mieleen jäi monta kirjaa, jotka olisin halunnut mainita top-listalla, mutta kymmenen joukossa ei vain ollut tilaa. Voisihan se määrä toki olla muutakin kuin kymmenen, kenties harkitsen sitä sitten seuraavalla kerralla. 

Varsinaista paremmuusjärjestystä en ole laatinut, mutta kolme ensimmäistä ovat yli muiden.

Kari Enqvist: Ensimmäinen sekunti. Enqvist on ollut mukana jokaisella top-listallani, mutta ensimmäistä kertaa aivan kärkipaikalla. Kirja onnistui lunastamaan kaikki siihen lataamani odotukset, joita oli kertynyt varsin paljon. Katsaus tuoreeseen tietoon kosmologian saralta. Hurjan vaikeita asioita ymmärrettävästi selitettynä.
Elina Lappalainen: Syötäväksi kasvatetut. Vahva kirja siitä, miten ruokamme on elänyt elämänsä. Itseoikeutetusti listan kärkipäässä. Tämä pitäisi lukea joka vuosi uudestaan, ihan muistutuksen vuoksi.
Erik Axl Sund: Varistyttö-trilogia. Pidän näitä kolmea kirjaa yhteensä yhtenä teoksena. Koukuttavuudessaan vertaansa vailla. Jos kaikki kirjat tempaisisivat mukaansa yhtä tiukasti, olisivat muut harrastukset tarpeettomia.
Heikki Aittokoski: Narrien laiva. Toinen vahva kirja, joka kertoo muutaman asian, jotka maailmassa ovat menneet pieleen. Muistuttaa hyvin ns. ensimmäisen maailman ongelmista.

Tommi Liimatta: Rautanaula. Liimattaa parhaimmillaan! Tommi hoi, tässä lukijan toive: jätä Jeppis yksittäiseksi kokeiluksi ja jatka Rautanaulan osoittamalla tiellä. 
Hanna Nikkanen & Antti Järvi: Karanteeni. Kertoo AIDSin saapumisesta suomeen. Jäi mieleeni erityisen hyvin onnistuneena tietokirjana.
Antti Nylén: Vihan ja katkeruuden esseet. Nylén on niitä kirjoittajia, jotka osaavat kirjoittaa kiinnostavasti sellaisistakin aiheista, joita lukija ei tunne eikä ole edes kiinnostunut. 
Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein. Tarina siitä, miten kaikki haluavat voittaa lotossa, mutta kukaan ei halua olla lottovoittaja.
Rosa Liksom: Väliaikainen. Aivan loistavaa lyhytproosaa elämän rosoiselta puolelta.
Turo Kuningas: Työkalupakki. Esseitä, tai mieluummin lyhytproosaa tämäkin. Hetken mielijohdelöytö kirjastosta. Kuningas on nimensä veroinen luonnehtiessaan asioita.

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Hanna Nikkanen & Antti Järvi: Karanteeni - Kuinka aids saapui Suomeen

Hanna Nikkanen & Antti Järvi: Karanteeni - kuinka aids saapui Suomeen
Siltala 2014
Sivuja 226

Parhaiten mieleeni jäänyt aids-uutinen tapahtui vuonna 1991, kun iltapäivälehden lööpissä oli kuva kuihtuneesta Freddie Mercurystä. En tainnut kunnolla tietää kuka hän edes on, mutta kuvan mies ei selvästikään ollut terve. Hänen yllään ollut puku oli aivan liian suuri, mikä jotenkin kieli siitä, että mies sen sisällä oli kutistunut tuntuvasti. Eikä hän muutenkaan näyttänyt hyvinvoivalta. Tätä aiemmin minulla on kyllä mielikuvia televisiouutisista, joissa puhutaan immuunikadosta ja aidsistakin, mutten ollut ikinä kuunnellut niitä ajatuksen kanssa. Aids sanana toi mieleen etupäässä erinäiset graffititöherrykset, joista en näin jälkikäteen ymmärrä, miksi ne oli ylipäätään tehty.

Karanteeni on oivallinen tietokirja. Se kertoo aiheestaan juuri sopivan laajasti ja eri kanteilta, pysyen tuon kannessa mainitun luonnehdinnan rajoissa hienosti. Ensin kerrotaan viruksesta ja siitä, miten tauti on alun alkaen ryhtynyt leviämään. Sitten tulee tietoa ensimmäisistä Suomessa todetuista tapauksista ja siitä, miten potilaita ryhdyttiin tutkimaan ja hoitamaan. Siinä vaiheessa taudista tiedettiin vielä kovin vähän, ja tutkimus toki kävi kiivaana. Aluksi sitä pidettiin vain homojen tautina, mikä vaikutti vahvasti yleiseen suhtautumiseen ja jopa hoidon järjestämiseen. Kun Suomestakin löytyi ensimmäinen heteroseksissä tarttunut tapaus, muuttui myös päättävän tahon asenne nopeasti. Kaikkia näitä tapahtumia kuvataan sopivan kiihkottomasti.

Vähitellen lääkitystäkin alkoi löytyä, ja sittemmin se on kehittynyt huimasti. Kirjasta välittyvä kuva HIV-positiivisen elämästä on aivan toisenlainen kuin mielikuvissani, jotka mitä ilmeisimmin perustuvat johonkin vuosikausia sitten saatuun valistukseen. Hyvin hoidettuna virusta on vaikea saada tarttumaan, jos ei ihan verellä ryhdytä lotraamaan. Potilaiden tarinat sairastumisestaan ja sairastamisestaan eri aikakausilta kertovat paljon: ennen lääkitystä tautia saattoi pitää tappavana, mutta nykypäivänä sen vaikutus on kovin vähäinen. Pilleri päivässä ja vastuullista käytöstä, juuri muusta ei vaikuta olevan kysymys. Huima muutos parissa vuosikymmenessä! (Tässä yhteydessä on syytä huomauttaa, että tämä hyvä tilanne koskee vain niitä potilaita, jotka ovat kunnollisen hoidon piirissä. Esim. Afrikassa näin ei ole, ja aids on valtava ongelma.)

Pidän kovasti tavasta, jolla Karanteeni on kirjoitettu. Käsittelytapa on monipuolinen, muttei kaivaudu liian syvälle tai toisaalta jää liian pinnalliseksikaan. Mihinkään suuntaan ei kiihkoilla tai saarnata, vaan teksti on asiallista. Potilastapauksetkin on passelisti valittu, eivätkä koostu pelkästään homoista. Kaiken kaikkiaan tämä on hyvin tasapainoinen tietokirja, ja näin hyvä toteutus tekee lopputuloksesta hyvän, melkeinpä aiheesta kuin aiheesta. Suosittelen lämpimästi!