Jenni Linturi: Isänmaan tähden
Teos 2011, 233 sivua.
Isänmaan tähden on ensimmäinen tämän vuoden Finlandia-ehdokkaista, jonka luin. Odotukset olivat korkealla, koska kaikkien ehdokkaiden oli määrä ohittaa todella kovia kilpailijoita, mm. kovasti mediassakin näkyvyyttä saanut Layla. Tietysti se on otettava huomioon, ettei kyse ole yksinkertaisesta kunkin vuoden kirjojen hyvyyskilpailusta, mutta ainakaan silkkaa hutia ei odota saavansa ehdokkaidenkaan joukosta (ja se 'huti' ei sitten liity mitenkään arvostelussa olevaan kirjaan).
Antti Vallas on ollut sodassa mukana natsien puolella. Hän kuului SS-joukkojen suomalaispataljoonaan; siinä fakta, jota ei ole ruukattu laskea ansioluettelossa aivan positiivisimpaan päähän. Tosiasia kuitenkin on, että taistelun tuoksinassa ei päällimmäisenä ole mielessä ne hienolta kuulostavat asiat, joista puhutaan juhlapuheissa. Samoin on muistojen laita. Ne tapahtumat, jotka tunkevat uniin vielä vuosikymmentenkin päästä eivät liity kunniamerkkien kiinnittämiseen rintapieliin eikä tahdikkaaseen ohimarssiin univormut prässättyinä ja kypärät kiillotettuina. Uniin tunkee multaan sekoittuvan veren ja mättäällä lojuvien suolten haju, irtonaiset raajat, pakkasessa huurtuneet ruumiskasat ja eritoten kuolema. Toverien ja vihollisten - ihmisten - kuolema.
Kirjan tapahtumat ajoittuvat sekä 40- että 90-luvuille. Antin muisti ei enää palvele isäntäänsä asianmukaisesti, vaan hän on juuttunut 40-lukuun. Ympärillä ovat vaimo, tytär ja serkku, mutta Antti näkee ja kuulee heidän paikallaan vain kolme jo kauan sitten kuollutta asetoveriaan. Mitä miehelle on oikein tapahtunut, kun samat kasvot tunkevat hänen todellisuuteensa vielä viiden vuosikymmenen jälkeenkin? Ja kumpiko on viime kädessä rankempaa: tapahtumat itse, vaiko se, että niitä joutuu kantamaan sisällään loppuun saakka?
Linturin tarina Antin ja Erkkien sotamatkasta ei ole ruusuista luettavaa. Takakannessa mainitaan kirjan "ravistelevan sankarimyyttejä". Liekö se samalla syynä siihen, miksi päähenkilöt on pitänyt sijoittaa SS-joukkoihin eikä suomalaisten omille rintamille? Henkilökohtaisesti suhtaudun erittäin voimakkaalla varauksella sellaisiin käsitteisiin kuin etiikka ja moraali, kun ne yhdistetään sotaan. Minun on vaikea uskoa, että mikään sota oleellisesti poikkeaisi toisista näiden osalta, ulkoisesti ne toki voivat näyttää erilaisilta. Arvelen Linturin ajattelevan samansuuntaisesti, mutta hänen oli pakko sijoittaa miehet SS-joukkoihin, sillä yhteiskuntamme ei ehkä ole valmis tunnustamaan sitä, että vastaava olisi ollut mahdollista myös Suomen armeijassa. Kukin voi kysyä itseltään, onko syytä uskoa suomalaisen sotilaan mielen jollain tavalla poikkeavan kaikista maailman muista kansoista. Tässä kirjassa suomalaiset taistelevat venäläisiä vastaan, ja sankarius määräytyy sen perusteella, minkä maan asepukua sotilas kantaa.
Finlandia-palkinto annetaan vuosittain ansiokkaan romaanin johdosta. Sen verran vahvasti näen tämän kirjan ottavan kantaa, että asemaa palkintoehdokkaana voi pitää perusteltuna. Varsin kiinnostava esikoinen on kyseessä, jäämme mielenkiinnolla odottamaan, mitä tuleman pitää!
Blogistaniasta Isänmaan tähden löytyy ainaskin Morrelasta, Katjalasta, Nooralasta, Jum-Jumilasta ja Päkälästä.
Mehän luetaan aivan samoja kirjoja, Jori! Mahtavaa!
VastaaPoistaMinuun teki myös vaikutuksen se, kuinka hienosti Linturi kuvasi vanhuutta ja yksinäisyyttä. Kaarlo kaipasi paitsi vaimoaan myös ylipäätään toista ihmistä. Kuinka hänestä oli ikävää kun kaikki asiat piti tehdä omasta halusta tai miten hän oli kaivannut sitä, kun kaksi ihmistä on epämukavasti hiljaa samassa tilassa. (En voi tarkastaa tarkkoja sanamuotoja, palautin kirjan jo kirjastoon). Minäkin odotan kiinnotuneena, mitä Linturi seuraavaksi kirjoittaa.
VastaaPoistaKyllä minustakin tämä oli niin vahva romaani, että Finlandia-ehdokkuus oli ilman muuta ansaittu.
VastaaPoista"Morrela" on muuten ihana! Jos joskus tulee tarve uusia blogin nimi, niin saatan päätyä tuohon!
Päkä: kyllähän meillä yhteisiä kirjoja näytää olevan, ja ihan kiinnostavilta sinulla näyttävät nekin, joita en ole lukenut.
VastaaPoistaLukutoukka: Kaarloa eivät näyttäneet sota-ajan tekemiset ja tekemättä jättämiset kauheasti häiritsevän, vaikka syytä varmaankin olisi ollut. Aivan kuin hänen arkuutensa palkkiona olisi ollut se yksinäisyys. Ja onhan se tosiaan palkkio painajaisiin verratuna.
Morre: Minulta ainakin saat luvan käyttää sitä nimeä vapaasti :)
Tämä on varauksessa, saas nähdä koska tulee... Nyt kyllä kiinnostuin vähän lisää =)
VastaaPoistaHelmetin jonossa olisi tarjolla tällä hetkellä sija 373 :) Kaikkien Finlandiaehdokkaiden tilanne lienee samanlainen, ja sen vuoksi minä ostinkin tämän Isänmaan tähden, jotta pääsisin lukemaan niistä edes jotain ennen vuodenvaihdetta ja Blogistanian Finlandialistaa.
VastaaPoistaTämä kirja on minullakin lukulistalla "sitten joskus" kun sattuu osumaan käsiini jostain.
VastaaPoistaTosi mielenkiintoinen ajatus tuo, että onko Linturi siksi sijoittanut miehet SS-joukkoihin, että olisi liian arka aihe kertoa suomalaisista samalla näkökulmalla. Olen lukenut mieheni ukin lyijykynällä sodassa kirjoittamia vihkoja, missä hän kertoo nuoren pojan silmin miltä tuntuu tappaa vihollissotilaita jne...
Ajatuksesi siitä, että Linturin oli ehkä tavallaan pakkokin sijoittaa päähenkilönsä SS-joukkoihin on kiinnostava. Kirjaahan markkinoitiin (muistaakseni) siten, että SS-joukot ovat olleet tabu suomalaisessa kaunokirjallisuudessa (ja osin historiassakin), mutta niin - ehkä tabu onkin nimenomaan nuo henkilökohtaiset kokemukset ja koko sankaruuden käsite.
VastaaPoistaMinäkin pidin tästä kirjasta, se sai ajattelemaan. Linturin kirjoitustyyli on mielestäni vielä aavistuksen "hengetöntä", mutta hienosti hän kuitenkin kirjoittaa. :)
Minä olen perehtynyt suomalaisiin SS-joukkoihin juuri niin paljon, että tuli yllätyksenä että sellaisia on ylipäätään ollut. Silti on helppo ymmärtää, miksi aihe on tabu.
VastaaPoistaOnko ajatuksessani päähenkilöiden sijoittamisesta SS-joukkoihin mitään perää jäänee epäselväksi, ellei kirjailija itse sitä meille kerro :)
Teille nuoremmille tiedoksi, että kirjailija Niilo Lauttamus, entinen SS-joukkojen sotilas, on kirjoittanut useammankin romaanin sotakokemuksistaan, esim. Vieraan kypärän alla. Kirjoja julkaistiin 50-luvulla.
VastaaPoistaEn ole tuota lukenut. Hyvää joulua.
VastaaPoista